maanantai 5. heinäkuuta 2021

Satokausi alkoi

 Ruohojen seasta näkyi jotain punaista, ahomansikat olivat kypsyneet. Kun helle jatkui vielä pari päivää, löytyi jo punaisia puutarhamansikoitakin. Ja ensimmäiset mustikat pihan varvikosta. Kyllä näistä jo saa aamujugurttiin makua tai ainakin näköä. Satokausi oli alkanut.

Ensimmäiset kantarellien alut näkyivät tien laidassa Juhannuksena. En ole ennen löytänyt niitä näin aikaisin. Nyt niitä on jo pihallakin.

Tomaatitkin alkavat kypsyä ulkona. Olen miettinyt, mitä hyötyä on kasvihuoneesta, kun muuallakin on kuumaa ja kosteaa. 

Tiedän nyt, miksi avomaankurkku on saanut nimensä. Se vaatisi paljon avointa maata ympärilleen. Kurkkuni rönsyilee suojana olevan vanhan ikkunan yli ja ulottuu kohta maahan. Mutta on siellä kurkun alkuja näissäkin olouhteissa.

Heinäkuussa omavaraisbloggaajien aiheina ovat kokeilut kasvimaalla tai muualla. Minä näin osan Strömsön ohjelmasta, jossa verrattiin perunan kasvatusta eri tavoin. Ja lähdin itsekin kokeilemaan. Osa perunoista kasvoi ruukuissa kasvihuoneessa. Pienellä kasvimaallani laitoin muutaman siemenperunan maan päälle ja niiden päälle kerroksen mullan ja puujätteen sekoitusta, jota siivosin puuvajan lattialta. Varsien kasvu oli paljon parempaa kasvimaalla.


Mutta sato päinvastainen. Otin yhden varren molemmista viljelmistä. Vasemmanpuoleiset kaksi pientä perunaa ovat kasvimaalta, muut ruukusta. Pienet vieraat saavat pieniä perunoita kaupasta ostettujen lisäksi. Mutta ei hätää, varsinainen perunamaani on naapurin mailla.

Kokeilen ensimmäistä kertaa kesäkurpitsojen kasvattamista. Tiesin odottaa, että ne kasvavat isoiksi, mutta en uskonut, että näin isoiksi. Porkkanat eivät lehtien alla kasva, herneet sinnittelevät. Lehtiin tuli jotain valkoista härmää ja olen jo poistanut alimmat lehdistä.

Erilaisista  kokeiluista kerrotaan blogeissa, joiden osoitteet ovat alla. #suuntanaomavaraisuus- bloggaajien ryhmää koordinovat kärsivällisesti Satu (https://tsajut.fi) ja Heikki (https://korkeala.fi). 

Satoni valmistumisen on huomannut myös mustarastas, joka on muuttanut metsästä pihalle. Ennen uskoin sanontaan mustarastas, musta nokka. Mutta ei se välttämättä pidä paikkaansa. Mustarastas ja kottarainen pitäisi pystyä erottamaan kävelytyylin perusteella. Kumpi vaan, vielä se kaivaa matoja kuivien vaahteran lehtien alta ja nauttii ne aitan porraskivellä. Mutta kiertelee jo mansikkapenkkiäni.


Vyöhyke 1

Jovela

Apilankukka

Sateenkaaria ja serpentiiniä

Kakskulma

Vyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa elämää

Sarin puutarhat

Vyöhyke 3

Tsajut

Mummon kirja

Torpan tyttö

Rakkautta ja maanantimia

Caramellia

MetsäHeini

Luomulaakso

Vyöhyke 4

Puutarhahetki

Korkeala

Vyöhyke 7

Korpitalo

10 kommenttia:

  1. Onpa kantarelli aikaisessa tänä vuonna! Saapas nähdä millaista satoa siitä tänä vuonna tulee, kun on näin valtavan kuumaa ollut.
    Ihanaa kesää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantarellit taitavat kuivua, niitä en sentään kastele. Vettä saa kantaa muutenkin tarpeeksi. Onneksi sitä kaivossa riittää.
      Hyvää kesää teillekin.

      Poista
  2. Itselläni on sama valitettava kokemus ämpäriperunoista. Taidan jatkossa pitäytyä kasvattamiseen lavassa ja maassa. Mutta ollapa kanttarelleja omassa pihassa <3 Täytyykin käydä kävelyllä omilla apajilla kurkkaamassa tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunat kasvatan minäkin jatkossa maassa ja mullassa. Varhaisperuna pitää vaan muistaa peittää.
      Onnea kantarellien etsimiseen. En ollut uskoa silmiäni kun niitä näin aikaisin näin.

      Poista
  3. Metsämarjat ja kanttarellit ovat olleet tänä kesänä aikaisessa ja sama tuntuu olevan meininki puutarhassa.
    Meillä kesäkurpitsan "liikakasvua" hillitään teräsverkosta tehdyllä tötteröllä, jolloin se pystyy kasvamaan vain ylöspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Täytyy laittaa kesäkurpitsa ruotuun, jos sitä jatkossa kasvatan. Se taas riippuu siitä millainen sadosta tulee.

      Poista
  4. Pieniä kanttarelleja täältäkin löytyy, vaan vielä ovat niin pieniä ja kuivia, että jätin kasvamaan. Mustikan kohdalla näyttää siltä, ettei satoa taida tulla ollenkaan, niin kuivaa on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoita näkyy mäen rinteessä olevan, mutta pieniä nekin ovat. Syvemmältä metsästä en helteellä ole jaksanut lähteä etsimään.

      Poista
  5. Tyttäreni kasvattaa parvekkeella ämpäriperunaa koristeena 😀 meillä potut ovat maassa,sillä ämpärikasvatus on aika sitovaa tarkkoine kasteluineen.

    Satu - Tsajut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaisella perunamaallani peruna kukkii tosi kauniisti. Sitä voisi tosiaan käyttää koristekasvina.

      Poista