Lunta ja jäätä

 Tuli taas suojasää ja mitä parhain lumipallokeli.Tein lumilyhdyn polkujen risteykseen. Laitoin sen sisälle ledkynttilän, ettei kynttilän liekin lämpö sulattaisi lyhtyä. Yöllä lämmin sää jatkui ja aamulla lyhty oli romahtanut. Polut ja tiet ovat jälleen muuttuneet jäisiksi ja liukkaiksi.

Suojasää muutti puissa olevan lumen raskaaksi ja yksi naapurin avohakkuualueen vieressä olevista kuusista oli kaatunut tien yli. Pari päivää aikaisemmin olin huomannut kuusen kallistuneen, mutta ajattelin, että jos se kaatuisi, se kaatuisi metsään. Joku naapureista oli joutunut poistamaan kuusen tieltä päästäkseen eteenpäin. Vastapäisen mäen asukkaiden postilaatikko oli onneksi säästynyt. Lyhyeltä pätkältä rajaa on nyt kaatunut kaksi kuusta ja kolmaskin on kaatumassa, se on jäänyt nojaamaan muihin puihin.

Jos olisin odottanut ja tehnyt lyhdyn päivää myöhemmin, se olisi säästynyt, sillä ilma pakastui. Pakkanen koristeli kuistin ikkunat jäisillä kuvioilla.

 

Yritin itsekin tehdä jääkuvioita onnistumatta. Joko jää särkyi muottia irrottaessani tai sitten en saanut muotilla syntynyttä kuviota irti. Niin kuin tässä enkelikuviossa. 

Vesi virtaa purossa

Toisaalla maassa kärsitään poikkeuksellisista tulvista, mutta minä iloitsen, kun purossani on vihdoinkin vettä. Kesä oli niin kuiva, ettei puron pohjasta löytynyt muuta kuin hirven sorkan jälkiä. Nyt veden solina kuuluu tielle saakka.

 

 Metsäni ovat pääasiassa kallioita. Mökin eteläpuolen kallio päättyy melkein pystysuoraan jyrkänteeseen. 

 

Sen vierellä kulkee tie, sitten jyrkänne erkanee tiestä metsän suuntaan. Sen alapuolella on tasaista aluetta, jota ennen kutsuin rotkoksi. Sen toisella puolellakin on kallio, paljon loivempi, sillä ovat parhaat  puolukkapaikat. Rotkon pohjalla olivat metsäkoneet risteilleet kosteaan aikaan. Niiden telat  olivat painuneet syvälle maaha. Syvänteissä seisoi vesi ja koko rotko oli täynnä pajuja ja muita roskapuita. Keskeltä pääsi joten kuten kulkemaan ja teinkin usein lenkin rotkon kautta mökkitielle ja sieltä omalle mökilleni. Olin uhonnut, että raivaan rotkon itse, mutta sitten sen päästä löytyi sellainen ryteikkö, että se sai minut tajuamaan, etten selviä hengissä urakasta. Metsuri raivasi alueen ja esiin tuli koivuja, kuusia ja muutama iso mänty.

 

Yksi naapureista on vuokrannut peltonsa muille ja ryhtynyt kaivinkoneyrittäjäksi. Yhtenä kesänä kaivinkone oli hänellä kotona ja pyysin häntä kaivamaan rotkon pohjalle ojan metsäkoneen tekemästä urasta. Keräsin kaadettuja puita metsäkoneen toisen telan kaivamaan uomaan ja pyysin kaivinkonemiestä kasaamaan ojan kaivamisesta syntyneen maa-aineen sen päälle. Naapuri ei tehnyt suoraa ojaa, vaan kauniin puron ja maisemoi ympäristön hienosti. Rotkosta tuli notko. 

Nyt notkossa on useita maariankämmeköitä ja toisessa päässä kasvaa mustikkaa ja löytyi vanamoja.

 

Ja vihdoinkin purossa on vettä. 

Varaston tyhjennys jatkuu

 Olimme taas varanneet porukalla pöydän kirpputorilta. Kävin isossa varastossa katsomassa, löytyisikö sieltä jotain myytävää. Kahvikuppeja ja lautasia siellä olisi, mutta ei niitä kukaan enää osta. Huomasin venäläisen koristeellisen lakatun puurasian, joka jostain syystä oli päätynyt ulkovarastoon. Ehkä siksi, että olin katsonut sen sisälle. Siellä oli kolikoita. Olin tuskaillut omien, matkojen jälkeen käsiin jääneiden pikkurahojen kanssa. Ne vien kierrätyskeskukseen, jonka käsityöpajan pitäisi huolia ne. Toin puurasian sisälle ja aloin tutkia sen sisältöä. Vanhoja suomalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia kolikoita, joitakin muistakin maista. 

 

Vanhin suomalainen raha on 5-penninen vuodelta 1866. Sinä vuonna alkoivat suuret nälkävuodet, jotka kestivät vuoteen 1868. Suomen suuriruhtinaskuntaa hallitsi silloin Aleksanteri II. Hopeamarkka on vuodelta 1890. Se on todellakin hopeinen, 86,8 prosenttia painosta on sitä. Pienempiarvoisiakin hopeakolikoita löytyi, mutta 50:n ja 25:n pennin hopeapitoisuus on vain 75 prosenttia. Mielenkiintoinen on kuparimarkka, jonka vuosiluvuksi katsoin aluksi 49. Jos se sitä olisi, kolikon arvo olisi tuhansia euroja, mutta numero on varmaankin 43.   

Peilipiirongin kaappiin oli edellisiltä omistajilta jäänyt rasia, jossa oli enimmäkseen markan kolikoita. Yksi niistä on uudempi hopeamarkka, joita valmistettiin 1960-luvulla. Sen hopeapitoisuus on vain 35 prosenttia.

Puhdistin puurasian liasta ja teipeistä, joilla se oli joskus suljettu. En lähde arvioituttamaan kolikoita enkä myymään niitä. Laitoin venäläiset kolikot takaisin puurasiaan. Se saa paikan lipaston kaapissa yhdessä markan kolikoitten kanssa, jotka ovat joskus piirustuskilpailussa voittamassani pikarissa. Kaapista tulee aarrekaappi. Muut kolikot lajittelin rasiaan, jossa on sopivasti neljä lokeroa. Ne on tarkoitettu teepusseille, mutta mitäpä siitä. 

Kirpputorille varastosta lähti edellisten omistajien matkamuisto, kreikkalainen seinälautanen. Tuskin menee kaupaksi, mutta itse kiersin kirpputorilla ja sorruin ostoksiin. Esikkoruukun alla on sieltä ostamani astia, jossa mielestäni on selvästi art deco-piirteitä. Kauppoihin on tullut kevätkukkia.

Valotaideteos

Kaupunkien valotaide jäi minulta tänä vuonna kokematta, mutta tein itselleni oman valoesityksen. Varastossa on paljon edellisen omistajan isän, sähkömiehen, keräämää purkutavaraa. Olen miettinyt niille käyttöä. Sain idean ja tein hamppunarusta naruamppeleita, joihin laitoin pyöreät kuvut ja niihin valosarjoja.

Joulu on ohi ja nopeasti se menikin, minimimäärä päiviä. Nyt on loppiaisen aika ja pitkä viikonloppu. Ennen, ennen koronaa, loppiaisena vietettiin kummitytön syntymäpäiviä. Nyt hän ei ole edes Suomessa. 

 

Join loppiaislasten kunniaksi kuumaa mehua grillikatoksessa. Sinne en ole jaksanut lapioida polkua, mutta puuvajan päädystä, ison kuusen alta, sinne pääsee, siellä on vähemmän lunta. 

Löysin jonkun vanhan kannen tai mikä lieneekään kynttilän aluseksi. Sen opin, että sammaleet asetelmiin pitää kerätä ajoissa. Pakkasten ja lumen tultua niitä on vaikea löytää ja käsitellä.

 Kuukin alkoi olla pyöreä valopallo täydentääkseen teostani täydenkuun ajan lähestyessä. Onneksi se meni pilveen eikä tullutkaan yli 20 asteen pakkasta, vaan sitä oli kohtuullisesti, alle 10 astetta. 

Mitähän mieltä oravat, jotka lähipuissa asustavat, ovat taideteoksestani. 

Ennätysten joulukuu

 En muista, että mökkipaikkakunnalla olisi ollut niin paljon lunta niin aikaisin kuin joulukuun alussa oli. En myöskään muista, että ennen olisi ollut 23 astetta pakkasta joulukuun puolivälissä. Poikkeavaa on myös säiden vaihtelu. Joulukuun loppu oli kuin maaliskuussa, lumet sulivat kun plusasteita oli yölläkin.

Penkillä oli pehmustetta runsaasti. Naapuri on jo joutunut linkoamaan mäkeni lumet ja minä vastalahjaksi tyhjensin hänen pihallaan olevan leikkimökin katon. Kumpaakaan työtä ei ennen ole tehty näin aikaisin.

Yksi omavaraisbloggaajien tammikuun aiheista on kylmyys. Minulla on salainen ase, joskus joululahjaksi saadut merinovillaiset sukkahousut. Kun ne sain, ajattelin, että hirmu kallis lahja ja vielä väärää Large-kokoa. Mutta ne kun pukee päälleen, ei tarvitse kiemurrella, eikä mikään paikka kiristä. Välihousut ja toppahousut niiden päälle eikä palella. Ostin kotiinkin Wolfordin merinovillasukkahousut, L-kokoa nekin. Hintaa niillä on, mutta ne onkin tehty Euroopassa, Itävallassa.  

Uskon villaan muutenkin. Itse en osaa käsitöitä tehdä, mutta suvun taitavat naiset pitävät minut villasukissa ja lapasissa. Vuosi sitten sain kaulurin, joka lämmittää laajemminkin. Sukkien huoltokin onnistuu kun löysin Verlan tehdasmuseon kaupasta puisen parsinsienen.

Kävelin yhtenä päivänä  mökkipaikkakunnan keskuksessa ja näin näyteikkunassa kaarrokevillapaidan, jonka hinnaksi oli merkitty 35 euroa. Liike, joka on jonkunlainen seurakunnan kahvila ja kauppa, on auki kaksi tuntia viikossa ja oli tietysti kiinni. Seuraavalla kerralla osuin paikalle oikeaan aikaan. Se villapaita oli myyty, mutta ostin toisen. Minä, tumpula käsitöissä, en ymmärrä, että joku ostaa villalangat, kutoo monimutkaisen villapaidan ja pyytää siitä vain 50 euroa.

Mökin lattiat ovat talvella jääkylmät, tarpeen ovat villasukat tai turkistossut tai molemmat. Takamuksen alle löytyy taljoja.

Olen kolannut pihaa jo monta kertaa ja kuljettanut lunta pois. Muistan lumikellojen hädän viime keväänä paksun lumikerroksen alla kun ne alkoivat kukkia siellä enkä nyt lapioi niiden alueelle yhtään ylimääräistä lunta. Mietin samalla pihaa, mielessäni on vuoden 1971 ilmakuva, jossa mökin eteläpuolella oli peltoa. Aion avartaa näkymiä ja siinä auttavat jänikset ja kauriit, jotka useaan kertaan ovat käyneet jyrsimässä kaiken mahdollisen. Kukkapenkkiin istuttamani ruusut on nekin kaivettu katolta pudonneen lumen alta. Ei tarvitse miettiä, koska ruusut leikkaisi.

Hyvähän tänne on tulla kun on lumesta puhdistettu valaistu tie.

Sähkön käytön osalta ongelma on vierastalo, jota ei muuten voi lämmittää. En käytä sitä talvella muuhun kuin kasvien säilytykseen. Jatkossa niille on keksittävä muu paikka ja siirryttävä vain rakenteiden vaatimaan kuivanapitolämmitykseen.

Päätin, että en pihallani enää kasvata muuta kuin mansikoita. Sinne ehti perunamaan kohdalle jo ilmestyä multakasoja syksyllä, asialla ilmeisesti vesimyyriä. Kasvihuone, kasvilavat, ruukut ja korit saavat riittää. Koska olen maanviljelijän tytär, jotain on kasvatettava. Ja onhan kaikki, mitä olen kasvattanut, tullut syötyä.

#suuntanaomavaraisuus -postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi). 

Linkit muiden kirjoituksiin alla. Lisätietoja #suuntanaomavaraisuus-blogikirjoitussarjasta löytyy täältä: HTTPS://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuussarja. 

Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka

Maijalassa

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Rakkautta ja maanantimia

Pilkkeitä Pilpalasta

Evil Dressmaker

Sininen tupa

Villa Varmo

Torpan tyttö

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala

Puutarhahetki

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo