Katos kaivolle

 Osa syksyisistä töistä mökillä oli keskeytymässä vesipulaan. Yhtenä päivänä puuhaillessani pihalla näin liekkejä porakaivon luona. Jatkojohdon pistotulppa oli syttynyt palamaan ja kaivon pistokekin näytti vaurioituneen. Sähkömies, jota olen käyttänyt, on jäänyt eläkkeelle ja päädyinkin tilaamaan vianselvityksen netistä löytyneeltä porakaivoyritykseltä. Vian selvittelijä ei tullut sovittuna aikana eikä koko sovittuna päivänäkään. Seuraavana päivänä hän tuli, mutta ihmeekseni lähti kesken työn ostamaan uutta pistoketta jostain. Pistokkeen vaihdolla kaivon tuli kuntoon, mutta päätin, että sille pitää hankkia suoja, ettei mikään osa enää kastu. Netistä taas löysin tekijän ja tämä hanke sujui nopeasti. Kolmen viikon päästä tilauksesta kaivon katos oli mäelläni.

Eikä se ole mikään kevyt lautakyhäelmä. Sen saaminen porakaivon päälle vaati mielikuvitusta ja voimaa sekä apumiehen paikalle. Vielä tiiliä sokkeliksi ja nyt porakaivolla on oma koti. Tekijä oli lähettämäni valokuvan mukaan valinnut punaiseen oikean sävyn.

Penkin ja ruukkujen pesua on nyt päässyt tekemään. Ja sadevesiastioiden arvostus on noussut huimasti.

Sadun (tsajut.fi) ja Heikin (korkeala.fi) ideoimassa omavaraisbloggaajien rymässä kirjoitetaan lokakuussa mm. syystöistä ja varautumisesta talveen. Omaan syksyn työlistaani kuuluu mm. maalien, koneiden ja akkujen siirto lämpimään talveksi, kasvihuoneen tyhjennys ja pesu, räystäskourujen tyhjennys, kukkasipulien istutus, hiukan haravointia ja ikkunoiden ja ovien tiivisteiden tarkistus. Osa töistä on jo tehty, niin kuin orkideoiden siirtäminen lämpimämpään paikkaan. Ne viettävät kesän mökillä ja yleensä ne ovat alkaneet kukkia siellä. Vaihdoin niille uudet orkideamullat eivätkä ne pitäneet siitä. Kahden vuoden tauon jälkeen nyt ne kasvattavat kukkavanoja.

Tämän syksyn poikkeuksellisia töitä on ollut talviomenoiden keruu sisälle kypsymään. Niitä on vierastalossa ja kuistilla ja odotan jännityksellä, pehmenevätkö ne joskus. Suurin osa huippusadosta odottaa edelleen, että metsän eläimet tulisivat ja söisivät ne.

Ilmojen kylmennyttä eläimiä on jo tullut pihapiiriin. Astiasta, johon oli kertynyt vettä, löytyi jo hukkunut hiiri. Lisäsin verkkoja vierastalon nurkkiin. Jostain hiiriä sinne tulee. Ulkona maan myllertäjät jatkavat puuhiaan. Luonnonmukainen alue, jonka niitin viimeiseksi, on täynnä multakasoja ja jalka painuu maahan kun siellä kävelee. Oman kokemukseni mukaan narsissit ovat parhaita myyrien ja kontiaisten karkotuksessa. Istutin niitä valmiiksi kaivettuihin koloihin. Luujauhoa minulla ei ole, mutta laitoin kuopan pohjalle kalkkia.

Ennen en ole kalkinnut maata, mutta kun varastosta löytyi kaksi dolomiittikalkkisäkkiä, olen niistä levitellyt sitä. Ensin talvella lumen päälle ja nyt maahan, josta sade sulattaa sen nopeasti. Metsä on valtaamassa pihaani takaisin itselleen. Muualla sen hyväksyn, mutta jotkut paikat olen kuorruttanut valkoisiksi. Se valkoinen, jota maassa on, ei onneksi ole lunta. Siihen saakka kunnes lumi tulee, yritän siivota pihaa. Ajatellen, että teen sitä kevättä varten.

Tässä linkit muiden kirjoituksiin.

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken 

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Pilkkeitä Pilpalasta 

Sarin puutarhat 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Sininen tupa 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Puolukan vuoro

Oli upeita, aurinkoisia ja lämpimiä päiviä ja puolukoiden poiminta oli helppoa ja hauskaa. Tein useampia retkiä metsään.

Aloitin suon laidalta, se on lähin marjapaikka. Mökin viereisessä kuivassa rinteessä ei tämä vuonna puolukoita ollut.

Marjoja löytyi myös vakio paikasta, notkosta loivasti nousevasta rinteestä.. Vakio poimintakaveri ei päässyt mukaan keittiöremontin vuoksi.

Paikasta löytyi suppilovahveroitakin, niitä en ennen ole näiltä mailta löytänyt. Niitä oli niin vähän, että jätin ne metsään. Kanttarelleja oli enemmän ja ne poimin pois.

Metsässä oli niin kaunista, että oli pakko välillä istahtaa ihailemaan sitä. Hirvikärpäsetkin pitivät taukoa ja jättivät minut rauhaan.

Paluumatkalla, kun astia oli jo täynnä, löytyi tietysti kaikista paras paikka. Myöhemmin palasin sinne poimimaan marjat. Ne alkoivat jo olla ylikypsiä ja sitten tulikin ensimmäinen yö kun oli  pakkasta. Talven marjat onkin nyt koossa.

Tein marjoista ensin vispipuuroa. Mielessä oli loru: "Enpä tiedä parempaa, kuin on puolukkapuuro, viisi annosta sitä söin ja nyt oon onnesta kuuro." Niin ei minulla kuitenkaan käynyt ja seuraavaksi leivoin puolukkamuffinseja. Ilman muffinsvuokaa, niin kuin näkyy.

Minä luulin

Kun olin talvella siivonnut ison varaston ja keväällä vienyt vanhat maali- ja muut sieltä löytyneet epämääräiset purkit ja rojut jäteasemalle, luulin, että olisin jo päässyt eroon edellisten asukkaiden roinasta. Sitten muistin vierastalon, entisen navetan, takana olevan öljytynnyrin pätkän, jota oli käytetty jätetunkiona. Keräsin siitä pullot, lasinsirpaleet, metalli- ja muovijätteet ja kaivoin tynnyrin maasta.

Sekään ei riittänyt. Suomen luonnon päivänä kävelin metsikössä lähellä naapurin rajaa ja jalan alla räsähti. Tunsin äänen, ruosteinen oluttölkki se siinä hajosi jalkani alla. Ja lisää tölkkejä löytyi, sillä aloin penkoa paikkaa. Siinä oli yksityinen kaatopaikka. Sitä toivoo, että jätteitä penkoessa löytäisi jotain käyttökelpoista. Yksi juomalasi oli säilynyt ehjänä.

Puhdistuksen jälkeen laitoin siihen ruusun, sillä juoda siitä ei oikein voi. Lasin pohjassa lukee RIHIMÄKI ja se on jotain vahaa tuotantoa.

Löytyi myös Arabian kahvikuppi, jonka mallia en ole pystynyt selvittämään. Kuppi ei ole hyvässä kunnossa, mutta harvinaista kyllä, korva on tallella.

 Rojua, tölkkejä, pulloja, lasinsiruja, muovipusseja, paristoja, kengänpohjia ja astioiden sirpaleita oli parin neliön kokoisella alueella. Puu oli ehtinyt  kasvaa pullojen päälle. 

Syntyneen kuopan reunalla kasvoi pienen pieni sinivuokko. Pelastin sen ja istutin kukkaruukkuun.

Metalliromua, pääsiassa niitä oluttölkkejä, kertyi iso jätesäkillinen. Kyläyhdistyksen metallinkeräys on päättynyt, mutta toivottavasti sellainen on ensi kesänäkin. Sekajätettä toinen iso jätesäkki, pulloja ja muuta lasia noin 7 muovikassillista. Kuvassa eivät ole kaikki pussit. Vähitellen kuljetin niitä pois metsästä ja maisemoin kuopan maa-aineksella muualta.

Lajittelin pullot ja lasitölkit ehjiin ja rikkonaisiin sen vuoksi, että ehjien työntäminen lasinkeräysastian aukosta on helpompaa, rikkinäisiä pitää varoa enemmän, ettei haavoita käsiään. Poimin erilleen muutaman pullon. Kahden sivussa lukee MEDICA, niissä on ollut lääkettä. Lääketehtaan toiminta alkoi vuonna 1924 nimellä  Helsingin Apteekkarien Keskus-Laboratorio Oy. Nimi muutettiin pian Medicaksi. Se valmisti mm. matolääkkeitä. Vuonna 1988 lääketehdas yhdistettiin Huhtamäen omistamaan Leirakseen. Silloin Medica oli Suomen vanhin täysin oikeuksin toiminut lääketehdas. Pulloja en saanut aivan puhtaiksi, pulloharja ei mahtunut niiden suuaukosta sisään. Kokeilin vanhaa konstiakin: hiekkaa, vettä ja hölskyttelyä.

Pyydän luonnolta anteeksi mökin edellisten asukkaiden puolesta ja yritän korvata heidän pahoja tekojaan. Ja toivon, en luule, ettei jätettä enää suuria määriä löydy.

Omena-aika

 Nyt on omenoita ja paljon. Pienemmän vanhan puun hedelmien maku on mieto, hapokkuutta puuttuu, mutta kyllä ne syötäviä ovat. Olen tehnyt niistä hiukan hilloa ja siitä vispipuuroa, mutta mitä muuta?

Etsin reseptejä ja löysin helpon ja nopean jälkiruokareseptin.

Koriin keräämistäni omenoista tuli lisää tätä jälkiruokaa, kauraomenapaistos sekä sosetta uunissa kypsyneistä omenan lohkoista. Hyvä ja helppo tapa tehdä sosetta, siihen ei tarvinnut lisätä yhtään sokeria. Sadepäivänä jatkoin sisälle aiemmin kerättyjen omenien työstämistä.

Jopa uusi omenapuu, Huvitus, teki hedelmiä. Niitä oli yhteensä 19 ja kävin laskemassa, ettei mikään olento niitä veisi ja etteivät ne putoaisi huomaamattani maahan. Vain ampiainen kävi maistelemassa yhtä omenaa. Nyt ne kaikki on syöty, hyvän makuisia olivatkin.

Metsässä olevan ison puun alusta on täynnä omenoita. Viime vuonna olin nähnyt, että siihen oli tulossa omenia, mutta kun lähdin niitä maistamaan, yhtään ei ollut jäljellä. Toivottavasta metsän väki huolehtii tänäkin vuonna hedelmistä. Niidenkin maku on mieto.

Isompi vanha omenapuu on niin täynnä, että sen oksat ovat painuneet maata kohti. Oksia on lyhennettävä, kun sato on kerätty. Se taitaa olla talviomenapuu, hedelmät ovat vielä kovia vaikka siemenet ovat jo ruskeita. Saan lisäaikaa sadon selvittämiseen. Pitää vaan kerätä omenat sisälle kypsymään.

Omenoissa ei ole reikiä eikä matoja. Pitää kiittää pihlajia, jotka kukkivat runsaasti ja tarjosivat ötököille vaihtoehdon. Ja kiitos myös pölyttäjille.

Restaurointia

Olimme heinäkuussa läheisen kirkonkylän maalaismarkkinoilla. Mukana ollut ystävä ihaili myyjän koristetuulimyllyjä, joiden siivet pyörivät hurjaa vauhtia. "Tuollainen sinullakin pitäisi olla mökillä", sanoi hän. Minä vastasin, että on minulla tuulimylly.

Mökiltä oli todellakin löytynyt myös tuulimylly, mutta se ei ollut kunnossa. Siivet eivät pyörineen eikä se pysynyt suorassa. Seitsemän vuotta sitten, ensimmäisenä kesänä tällä mökillä, se oli pihalla, mutta sitten siirsin sen varastoon ja siirtelyissä se oli mennyt vieläkin huonompaan kuntoon, siivet olivat vääntyneet ja katkenneet ja osia oli irronnut. Mutta kun olin sitä mainostanut, oli ryhdyttävä restaurointityöhön. Sen ensimmäisen kesän ensimmäiset vieraat lähettivät kiitokseksi valokuvan myllystä ja minusta. Siitä sai mallia, miten siivet ja peräsin olivat sijainneet.

Ensiksi myllyn osat matkasivat naapurin verstaalle, jossa se saatiin tuettua suurinpiirtein suoraan asentoon ja siivet suoristettiin.

Sadepäivinä rapsuttelin vanhat maalit pois ja kiinnitin osia. Vierastalosta tuli taas verstas. Siipien korjaamiseksi tein uusia tukipalikoita, mutta ne ja liima eivät riittäneet. Ruuvailin varastosta löytyneitä metallitukia siipiin niiden lisäksi. Löytyi maalipurkki, jonka pohjalla oli tarpeeksi valkoista maalia. Punamultaa löytyi myös. Puuosat ovat hauraita, mutta maali lahon puun kaunistaa.

Viimeistelyä vielä päivänvalossa vesivärisiveltimellä.

Siivet vielä paikoilleen. Tuuleen ja tuiskuun en myllyä voi laittaa, mutta löysin sille paikan vierastalon parvekkeen alta. Purin edellisten omistajien tekemän kukkapenkin ja siinä oli niin paljon tiiliä, että tein niistä myllylle alustan. Siinä se nauttii loppukesän auringosta. Tehkööt vaikka linnut siihen pesän.

Trimmeri ja muita mokia

 Hoidan pihaa yleensä viikatteella ja sirpillä. On minulla yhden naisvoiman ruohonleikkurikin, mutta sillä olen raksuttanut vain tietä ja polkuja. Vanha trimmeri oli raskas ja sen käytössä kipeytyivät kädet ja olkapäät. Käynnillä lähikaupungissa ostin uuden, kevyen ja kauniin akkutrimmerin. Päätin pitää siitä hyvää huolta, pesin sen ensimmäisen käytön jälkeen ja toisenkin käytön jälkeen. Sitten se ei enää käynnistynytkään.

Paikallinen konehuolto kertoi, että heillä on ruuhkaa, mutta voivat he joskus katsoa trimmeriäni. Soitin seuraavaksi sen liikkeen huoltoon, josta laitteen olin ostanut. Sieltä luvattiin ottaa yhteyttä vielä samana päivänä. Eipä tullut soittoa silloin eikä myöhemminkään. Vein trimmerin paikalliseen liikkeeseen. Huoltomies avasi leikkauspään, poisti siitä pari roskaa ja alkoi paasata. Tämä on MOOTTORI, ei sitä saa pestä. Kun hän oli taas koonnut trimmerin, lähti se käyntiin. En muista, koska minua olisi niin pahasti moitittu. Paha moka. Siis, tätä ei saa pestä!

Virheet ja onnistumiset ovat aiheita, joista omavaraisbloggaajat kirjoittavat syyskuussa. Lisäksi aiheena on myös maanparannus. Ryhmä on Sadun (tsajut.fi) ja Heikin (korkeala.fi) perustama ryhmä, jossa omavaraisuuteen pyrkivät ihmiset kirjoittavat kuulumisiaan tai sovituista aiheista.

Trimmerimokan lisäksi paljon muutakin on mennyt pieleen. Eniten minua kismittää se, että olen suojellut ja lannoittanut ukkomansikoita kun luulin niitä polkan rönsytaimiksi. Ne saivat lähtöpassit. Ukkomansikoita löytyy vanhoilta pihoilta. Ystäväni, mies, sanoo sen nimen olevan sukupuolisyrjintää, mutta minusta nimi sopii kasville, joka koreilee kukilla, mutta ei tee marjoja. Tilalle ostin puutarhalta oikeita polkan taimia. Monia niitäkin kasveja, jotka olen istuttanut vääriin paikkoihin, olen joutunut siirtelemään.

Sipulinviljely ei onnistunut. Kun ostin istukassipulit, en ollut loppuun saakka ajatellut, minne ne istuttaisin. Niitä on vähän siellä ja täällä. Satoa ei voi kehua. Nekin tarvitsevat kunnon kasvualustan. Minulla on muhimassa kompostien pohjia. Ehkä niistä saan maanparannusainetta. Olen lukenut, miten perunoita voi kasvattaa vaikka lehtikasoissa ja istutin niitä lavaan, jossa oli vain oksia, puutarhajätettä ja kompostia. Ja kyllä siitäkin perunoita tuli. Mutta sipulit kasvoivat siinä yhtä huonosti kuin muuallakin. Varsinaisella perunamaalla harrastan vuoroviljelyä. Välillä hernettä ja sitten taas perunaa.

Mutta vasta kolmannella kerralla, tänä vuonna, onnistuin toimimaan kesäkurpitsojen keinosiementäjänäkin. Välillä tunnelma oli, että kesäkurpitsaa vaikka väkisin, niin paljon niitä tuli. Meni se lehtien alla valtavaksi kasvanut yksilönkin keitossa. Kurkkuja ja tomaatteja on tullut mukavasti. Niistä taimista, jotka hain luottopuutarhalta. Taimiin kannattaa panostaa, jos satoa haluaa. Kastelua ne ovat vaatineet.

Iloa tuottivat myös liljat, joiden sipulit olin ostanut jostain poistomyynnistä ajattelematta niillekkään paikkaa. Laitoin ne pihlajan alle ja unohdin ne, kunnes ne alkoivat kasvaa. Liljat ovat kukkineet hienosti ja niiden tuoksu levisi koko pihalle.

Linkit kirjoituksiin alla.

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken 

Jovela 

Tillin tilan Anna 

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Evil dressmaker 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Piha haltuun

 Omenoita on alkanut pudota puista ja ensimmäisiä muumiotautisia yksilöitä on ollut sekä puissa että maassa. Se tarkoitti sitä, että puiden alustat oli siistittävä kasveista, jotta saan kerättyä sairaat omenat tarkkaan pois. 

Toinen syy, miksi oli aika niittää pihaa oli se, että eri puolille oli ilmestynyt reikiä ja multakasoja. Kontiaiset ja myyrät olivat aktivoituneet ja pitkä, sateen kaatama ruohikko on niille hyvä piilopaikka. Korpitkin ovat huomanneet ne, niitä liiteli mökin yläpuolella. Luonnonkukat ovat jo pudottaneet siemenensä ja uusien taimien kasvu tarvitsee valoa.

Aiemmin kesällä siistin mökin edustan kivetystä, kaivoin kiviä esiin ruohikossa. Lopulta taisin olla lähellä kalliota, jolle mökki on rakennettu. Yläpiha on nyt niitetty.

Poistin vierastalon ympäriltä edellisten omistajien kukkapenkkien ympärille laittamat puut, jotka olivat lahonneet. Etupuolelle tein rajauksen tiilistä samoin kuin toisellakin puolella on.

Päätyyn siirsin kasveja, vuorenkilpeä, sormustinkukkia ja saniaisia. Katsotaan, onko vuorenkilpi maineensa veroinen, sen pitäisi selvitä kaikissa paikoissa. Sormustinkukat ja saniaiset ovat mökilläni uusiutuvaa luonnonvaraa, niiden taimia riittää. Paikka on haastava, se on räystään olla ja aurinko pastaa siihen vain osan päivästä.

Kiviä tarvittiin paljon, kun halusin asetella niitä näin. Sitten muistin, että yleensä kun haluan jotain istuttaa ja alan kaivaa, kolahtaa lapio kiveen. Koputtelin maata ja kiviä alkoi löytyä. Vielä sesonkikranssi vierastalon oveen ja täällä alkaa näyttää asutulta, ei autiotalolta.

Elokuun värejä

Elokuun on lämpimien värien aikaa. Pihlajanmarjat ovat alkaneet punertua ja viljapellot vaalentua.

Kultapallot ovat urheasti pysyneet pystyssä naapurin pihalla, vaikka sadekuurot ovat olleet rankkoja. Vielä en ole ottanut niitä maljakkoon. Silloin kun ne makaavat maassa, niitä voi hyvällä omalla tunnolla kerätä.

Pihalla loisti pari kullanväristä kanttarellia. Oli aika lähteä etsimään niitä metsästäkin. Sieniä löytyi yhdestä ja toisestakin paikasta. Rasia, jonka olin ottanut mukaan ei riittänyt, toin osan saaliista puseron sisällä mökille. Tein kanttarellikeittoa, liian työlästä minun ruuanlaittotyyliini, mutta se oli kuulemma hyvää.

Krassit kukkivat. Yksi oli ilmestynyt kukkapenkkiin, mistä siemen oli tullut ja miten se oli talvesta selvinnyt, on mysteeri.

Vastapainona on toki sinisen sävyjä. Mökkitien varressa kukkii kasvi, jota en tunne. Olisiko Peltopähkämö (Stachys sylvatica).

Se muistuttaa rantakukkaa. Kasvatan vesiastioissa kasveja, joista saan rentukan ja rantakukan kukkimaan. Mutta keltakurjenmiekka kasvattaa vain lehtiä. Lannoitin sitä kun luin, että se tarvitsee ravinteita. Sen jälkeen lehdet ovat entistä suuremmat.

Kasvituntemukseni ei ole niin hyvä, kuin olen luullut. Tämä kukka, joka nyt on kimalaisten suosikki, ei olekaan törmäkukka, vaan ruusuruoho (Knautia arvensis). Näiden kasvien sekoittaminen on yleistä. Jätän ne niittämättä, sillä linnut syövät niiden siemeniä.

Jätin myös pihan kanttarellit poimimatta. Toivon, että niiden kasvusto laajenee.