Mustikkametsässä

 Paahteinen sää jatkui ja jatkui. Lähdin etsimään metsästä vilpoisuutta ja mustikoita. Tänä vuonna mökin viereisellä mäellä niitä on, pitkät varvut taipuvat marjojen painosta.

Kiersin eri paikoissa metsässä, toisissa oli marjoja, toisissa ei. 

Suon laidalla pelästytin metson, joka lähti kiireellä ja kovalla ryminällä lentoon. Marjoja sekin oli varmaan etsimässä. Vähän matkan päässä lentoon lähti pienempi ruskea lintu, rouva metso, koppelo. Metsopariskunnan tapasin jo aiemmin kesällä. Silloin uros seurasi minua ja siirtyi puusta toiseen kulkuni mukaan. Pariskunnalla taisi olla pesä jossain lähistöllä. Rouvan tunnistin äänestä. Metso on aiemmin pesinyt läheisen lapsiperheen pihalla, mutta perheen moottoriajoneuvojen lisääntyessä se on muuttanut muualle. Yhtenä kesänä pesä oli yksien mökkiläisten huussin takana. Muutto metsääni on viisas valinta, sillä siellä eivät ainakaan ihmiset metsojen elämää häiritse.

Mustikkametsästä etsin jotain muutakin. Muutama vuosi sitten mustikan varpujen  seassa

 oli outo kasvi. Se näytti hiukan isotalvikilta, mutta kuihtuneet kukat olivat erilaiset. Yövilkka (Goodyera repens), yksi Suomen kämmekkäkasveista, sen täytyi olla. Kasvi löytyykin yleensä mustikoita poimiessa. Sen sanotaan kasvavan vanhoissa kuusimetsissä, mutta myös mäntyvaltaisilla harjurinteillä, jollainen mökin viereinen metsä juuri on. Ensiksi löysin lehtiruusukkeita. Kasvi kehittää pitkiä juurakoita, joiden kärkeen lehdet ilmestyvät. Näiden pitäisi kukkia ensi vuonna. Mutta säännöllisesti tämä kämmekkälaji ei kuki.

Sitten, toisesta paikasta, mustikanvarpujen keskeltä, löytyi yksi kukinto. Kämmekkäharrastus vaatii kärsivällisyyttä.

Olihan sitten mustikkaretken päätteeksi tehtävä vuoden ensimmäinen mustikkapiirakka.

Kukkaketoja

 Mökkitien varteen oli ilmestynyt kaunis kukkaketo. Se on samassa paikassa, joka keväällä oli täynnä leskenlehtiä. Hienoa, että luonto vaihtaa kukat, kun entiset ovat kuihtuneet. Uteliaana seuraan, millaiset kukat paikkaan seuraavaksi ilmestyy.

Mökin edustalle oli ilmestynyt pieni keto niittyhumalaa (Prunella vulgaris). Näitä on muuallakin pihalla ja hyvä pihakasvi se onkin, kestää tallausta ja leikkausta samoin kuin valkoapila, jota sitäkin löytyy pihalta. Lisäksi hyöteiset pitävät siitä.

Kukka on saanut nimensä siitä, että sen kuihtunut kukinto muistuttaa humalan kukintoja.

  

Oma pihani on pääasiassa luonnontilassa, paikoin piha on kuin viidakkoa, vain kulkuväyliä ja rakennusten edustoja niitän trimmerillä. Niitettävä alue kasvaa, kun luonnonkukat kuihtuvat ja siemenet ovat pudonneet maahan. Niittäessä on varottava sammakoita, sisiliskoja ja vaskitsoja. Ja ahomansikoita, niiden makua parempaa ei ole.

Luonnonkukat ovat kastelematta kestäneet jatkuvaa paahdetta ja kuumuutta ja ne kukkivat pidempään kuin kukkapenkkien kasvit. Koriste- ja hyötykasvit kärsivät jo kun sadetta ei ole saatu.

Kukista, jotka joutuisivat trimmerin murskaamiksi, saa hyviä kukkakimppuja.

Kaupungissa ihailin kadun varressa tuulessa heiluvaa kissankelloketoa. Omat kissankellon taimeni eivät kasva. Seuraavaksi ostan sen siemeniä.

Suvi-ilta

Oli pitkästä aikaa lämmin päivä ja aurinko paistoi illallakin. Oli pakko lähteä ulos, olihan yksi vuoden pisimmistä päivistä. Lähdin ensiksi tervehtimään juhannuskukkiani, valkolehdokkeja.  

Matkalla valkolehdokkipaikalle en oikaissut hakkuualueen läpi, se on vaarallisessa vaiheessa, kun mätästyksessä syntyneet kuopat ovat peittyneet vadelma- ja muun kasvuston alle. Kiersin sen mäenrinteen metsää pitkin. Metsässä lauloivat viherpeippo ja peippo ja kauempaa kuului yksittäisen käen kukuntaa. Hyttyset inisivät ympärillä, oli oltava liikkeellä, muuten ne iskivät kimppuun.

Tutussa paikassa oli tänä vuonna kolme lehdokkia kukassa. Kukat tuoksuvat öisin, nyt olin tarpeeksi myöhään liikkeellä, sillä tuoksu oli voimakas. Sitä sanotaan jasmiinimaiseksi. Kukan erittämillä aromaattisilla estereillä houkutellaan yöpölyttäjiä. Kukat heijastavat valoa ja niiden sanotaan muistuttavan enkeliä.

Oman metsäni valkolehdokki, jonka löysin kaksi vuotta sitten, ei kuki. Viime vuonna sen kohdalla oli lehtipari, tänä vuonna vain pienen pieni lehden alku. Olen ilmeisesti itse syypää tähän, kun olin siistinyt kasvin ympäristöä, niin ei saisi tehdä. Tämä ja paljon muuta selvisi pitkästä keskustelusta, jonka kävin  tekoälyn, ChatGPT:n, kanssa valkolehdokista. Se alkoi kysymykselläni kasvin vaatimasta sienirihmastosta. Orkideamulta ei käy, mutta maariankämmekän ympäristössä voisi olla oikeanlaista maata. Ja tekoälyn ohjeen mukaan kaivoin multaa lähellä kasvavan maariankämmekän vierestä ja ripottelin sitä valkolehdokin kasvualueelle. ChatGPT teki minulle ohjelman, miten voin seurata valkolehdokin kasvatusta ja lopuksi se kiitti minua "koska sinulla on selvästi aitoa kiinnostusta luonnon hienovaraiseen dynamiikkaan" ja toivotti onnea ja kärsivällisyyttä projektiini. Ja tämä ei ole keksittyä, vaan totta! Myöhemmin löysin lähistöltä isomman, noin 5 cm:n mittaisen lehden, jonka tulkitsin valkolehdokiksi. 

Toista juhannuskukkaani, maariankämmekkää, löytyy erilaisista paikoista metsässäni. Myös se on orkideakasvi, muttei valkolehdokin lailla rauhoitettu. Sen kukinta ei täysin vielä ole alkanut, mutta joitakin hentoja kukkia löytyi. 

Tapasin valoisassa suvi-illassa myös eläimiä. Läheisellä naapurin laitumella olivat hevoset yöpalalla. Ne lähtivät minua kohti, muttei minulla ollut leipäpaloja mukana niille annettavaksi.

Retken lopulla aurinko oli jo alhaalla, sen säteet siivilöityivät kuusimetsän läpi.

Kesäkuun tuoksuja

 Sateen jälkeen ilma oli raikas ja täynnä tuoksuja, oli jäätävä hengittämään sitä. Mökkitien ja mäelleni johtavan tien varrella kasvavat pihlajat kukkivat ja niiden aromi on voimakas. Pihallani niitä on aitan päädyssä, keskellä pihaa ja kasvihuoneen takana. Näiden laji on ilmeisesti kotipihlaja (Sorbus aucuparia). Tieteellisestä nimestä tulee mieleen tiettyjen piirien suosima makea marjaviini Sorbus. Kasvihuoneen takana oleva pihlaja ei ole kaatunut sen päälle, vaikka apumies ennusti niin käyvän. Asiahan on toisin, uskomusten mukaan pihlaja suojelee ja karkottaa pahaa. Linnuille sen marjat tarjoavat ravintoa ja kukat mettä hyönteisille. Siinä viihtyvät jäärät ja muut kuoriaiset.

Mökin läheisyydessä tuoksu on hillitympää ja hienostuneempaa. Syreenini kukkivat, eivät runsaasti, mutta kukkivat kuitenkin.

Kimpun nappasin naapurin pihalta, jossa syreenit kukkivat paljon runsaammin. 

Kielojen tuoksu on voimakkaampaa metsän puolella, vaikka kukkii se pihallakin.

Metsässä kukkii myös oravanmarja. Sen tuoksu on heikko. Alkukesän tuoksuvat luonnonkukat ovat hentoja ja valkoisia. Ilmeisesti yksinkertainen rakenne auttaa niitä kukkimaan nopeasti ennen kuin isommat kasvit varjostavat niitä. Valkoinen väri näkyy hyvin vaaleassa kesäyössä ja auttaa pölyttäjiä löytämään kukat.

Suolla tuoksuu voimakkaasti, sen reunoilla kukkivat suopursut. 

Myös koiranputkea tuoksuvat, kun tarpeeksi läheltä nuuhkii. On vaan varottava kukan muita vieraita.

Kesäkuun tuoksuihin kuuluu myös hyttyskarkotteen aromi, jota joutuu haistelemaan koko kesän.

Elokuun värejä

Elokuun on lämpimien värien aikaa. Pihlajanmarjat ovat alkaneet punertua ja viljapellot vaalentua.

Kultapallot ovat urheasti pysyneet pystyssä naapurin pihalla, vaikka sadekuurot ovat olleet rankkoja. Vielä en ole ottanut niitä maljakkoon. Silloin kun ne makaavat maassa, niitä voi hyvällä omalla tunnolla kerätä.

Pihalla loisti pari kullanväristä kanttarellia. Oli aika lähteä etsimään niitä metsästäkin. Sieniä löytyi yhdestä ja toisestakin paikasta. Rasia, jonka olin ottanut mukaan ei riittänyt, toin osan saaliista puseron sisällä mökille. Tein kanttarellikeittoa, liian työlästä minun ruuanlaittotyyliini, mutta se oli kuulemma hyvää.

Krassit kukkivat. Yksi oli ilmestynyt kukkapenkkiin, mistä siemen oli tullut ja miten se oli talvesta selvinnyt, on mysteeri.

Vastapainona on toki sinisen sävyjä. Mökkitien varressa kukkii kasvi, jota en tunne. Olisiko Peltopähkämö (Stachys sylvatica).

Se muistuttaa rantakukkaa. Kasvatan vesiastioissa kasveja, joista saan rentukan ja rantakukan kukkimaan. Mutta keltakurjenmiekka kasvattaa vain lehtiä. Lannoitin sitä kun luin, että se tarvitsee ravinteita. Sen jälkeen lehdet ovat entistä suuremmat.

Kasvituntemukseni ei ole niin hyvä, kuin olen luullut. Tämä kukka, joka nyt on kimalaisten suosikki, ei olekaan törmäkukka, vaan ruusuruoho (Knautia arvensis). Näiden kasvien sekoittaminen on yleistä. Jätän ne niittämättä, sillä linnut syövät niiden siemeniä.

Jätin myös pihan kanttarellit poimimatta. Toivon, että niiden kasvusto laajenee.

Kesäkranssit

 Parina kauniina päivänä kuljin korin ja saksien kanssa mökin ympäristössä ja keräsin kukintoja kesäkransseihin. Luonnonkukkien kuivaaminen kuuluu kesää.

Kukat olivat kuivumassa mökin ikkunalla.

Helteisen päivän kuumimpina tunteina istuin sisällä mökin viileydessä ja näpertelin kuivuneista kukinnoista kesäkranssin mökin ulko-oveen.

Kanervat kukkivat parhaillaan. Niitä on pihallakin.

Pihan kanervat saavat olla, kukinnot vierastalon kranssiin hain metsästä.

Viherryttämistä

Nykyään puhutaan paljon siitä, että luonnon monimuotoisuus edellyttäisi niittyjen säästämistä tai perustamista pihoille, pihojen viherryttämistä. Mökkini pihapiiri onkin enimmäkseen luonnontilaista niittyä tai varvikkoa. Mökin edustan niitty on ilokseni monipuolistunut. Se saa kukkia ja vasta kun siemenet ovat valmiit ja pudonneet maahan, niitän sen.

Syvänsinisiä peurankelloja on tänä vuonna paljon. 

Mökin seinustalla on vuohenkelloakin, oletan sen olevan sitä. Lisäksi on harakan- ja kurjenkelloja, mutta kissankellot vielä puuttuvat.

Olen miettinyt, mitä ison koivun kaataminen vaikuttaa sen ympäristöön. Ainakin vierastalon eteen oli ilmestynyt uusi rehevä niitty.

Se on enimmäkseen puna-apilaa ja päivänkakkaroita. En halua apilaa tähän, se kerää juuriinsa typpeä ja rehevöittää maata. Kimalaiset kuitenkin pitävät apilasta ja niin kauan kuin niitä pyörii kukissa, kukat saavat olla.

Varsinainen viherryttämisprojektini on koivun kanto. Tänä vuonna juurenpaloista kasvamaan laitetut humalat ovat jo pitkiä. Yksi ohut verso on kiertynyt kannon ympäri toiselle puolelle.

Villiviini ei voi kovin hyvin. Joku oli talvella maistellut sen versoja ja katkonut niitä. Laitoin yhden katkenneet verson tueksi humalalle ja sepä rupesi kasvamaan humalan seuraksi.

Vielä menee aikaa siihen, että kanto on kokonaan vihreän kasvuston peitossa.