Melkein jokainen mökilläni käynyt mieshenkilö kommentoi pihakoivujani tyyliin: Noi pitää kaataa. Aitan edessä oleva koivu oli kuulemma jo kallellaan kuistin suuntaan ja kun myrsky sen kaataisi, olisi kuisti mennyttä. Aitan päädyssä oleva iso koivu taas tuhoaisi kaatuessaan koko mökin. Siinä oli jo tuhon merkki eli pahkuria. Ja minut saatiin huolestumaan, jokaisen myrskyn jälkeen menin mökille pelko sydämessä.
Vaikka vastustan puiden kaatamista, ymmärrän kuitenkin koska puu on tullut tiensä päähän. Se kuistin nurkalla, aitan edessä oleva koivu voi todella huonosti, siihen tuli lehdet paljon myöhemmin kuin muihin koivuihin ja lehdet tippuivat aikaisemmin kuin muista koivuista. Lopullinen niitti sille oli kun tikka nakutteli siitä syötävää ja kuulin, miten ääni kumisi ontossa rungossa. Metsään puita voi jättää lahoamaan siihen, mihin ne kaatuvat, mutta pihakoivut oli kaadettava. Tämä on taas Sadun (www.tsajut.fi) ja Johannan (www.omavarainen.fi) ideoima kotivara-sarjan kirjoitus. Muiden ajatuksia myrskystä löytyy lopussa olevien linkkien takaa.
Soitin puunkaatajalle, joka kaatoi ja katkoi puita viime talvena mäelläni. Pyysin kaatamaan myös aittarakennuksen päässä olevan ison koivun. Hän oli taas tosi kiireinen, jouduin soittamaan toisenkin kerran. Hän varmisti, että olin merkinnyt kaadettavat puut ja että itse siivoaisin oksat pois, muttei kertonut, koska ehtisi ne kaatamaan. Sitten yhtenä perjantaina hän soitti ja kysyi, miten pitkälle tonttiani jatkuu. En ymmärtänyt aluksi mitään, sillä hän oli kaatamassa isoa koivua aivan eri suuntaan, kuin mitä minä olin ajatellut. Se kaatui sitten pienen riidan jälkeen eli metsurin uhattua jättää se kaatamatta. Koivu meni sitten osittain syreenien ja paljon kuusten päälle. Kuuset olisi kuulemma muutenkin pitänyt harventaa. Työmaata minulle tuli odotettua enemmän, koivun oksien lisäksi oli siivottava kuusien runkoja ja oksia. Myöskään pienempää puuta ei ollut kaadettu suunnittelemaani paikkaan. Kumma kyllä vahinkoja ei ollut tullut, vain kasvilavani ja muutama maksaruoho olivat hiukan kärsineet. Iso koivu oli melkein kokonaan kovalahoa täynnä ja se oli pahasti halki.
Haluaisin säilyttää puita, mutta vastustin koivujen kaatamista myös, koska aavistin, miten iso työ jälkien siivouksesta tulisi. Pienemmän koivun lahot pölkyt päätyivät tien varteen. Kippasin pölkkyjä kottikärrystä tielle ja vain kerran tapahtui se, mitä pelkäsin. Pölkky lähti pyörimään rinnettä alas. Onneksi se pysähtyi metsään ennen tietä ja onneksi kukaan ei tiellä liikkunut. Sen oksat kasasin valtavaksi röykkiöksi metsän reunaan. Pakkaspäivinä olen karsinut ja pilkkonut kiemuraisia oksia ja risuja pienemmiksi.
Ison koivun ja kuusten oksia työnsin säilyneiden kuusien alle, mutta mitä isoille, rungosta syntyneille kiekoille teen, sitä en vielä tiedä. Pakuripahkan kaataja oli irrottanut siististi ja sijoittanut tuvan portaille. Mitähän hän on ajatellut minun sille tekevän?
Osasta oksia ja pölkkyjä oli mahdollista tehdä polttopuita. Omaan puuvajaani ne eivät mahtuneet, mutta naapurin puuvajasta niitä tarvittaessa saan.
Ja mikä tärkeintä, suhtaudun nyt myrskyihin paljon rauhallisemmin. Nämä mieshenkilöt eivät onneksi ole huomanneet mökin takana olevia valtavia kuusia eikä niillä pelottelu vielä ole alkanut. Yksi iso koivukin vierastalon eteen jäi.
Kesällä selviää, tuliko kuistista niin paljon valoisampi koivujen poistamisen jälkeen, että voin siinä jotain kasvattaa.
