perjantai 23. lokakuuta 2020

Kuivakukkia

 Etsin taas talveksi kuivakukkia mökille. Katselin kotona käydessäni kukkakauppojen tarjontaa. Näytti siltä, että ne möivät lähinnä heiniä. Pah, ajattelin minä, heiniä kasvaa mökillänikin. Sitten löysin torilta kimpun olkikukkia (Helichrysum). Kuivasin kimpun ja yhdistin kukkia loppukesän kuivuneisiin siemenkotiin ja niihin pihan ruohoihin.

Vaatekaapin päällä on kuivattuja siankärsämöitä.


 Naulakossa näkyy jo ajankohtainen vanha virolainen villapaita, joka nyt on muodikkaasti oversize. Aito villa lämmittää. Naulassa on myös haalari, joka viettää lepotaukoa maalausten loputtua.

Olkikukkia riitti myös kamarin seinämaljakkoon. Mielestäni näin vilahdukselta olkikukkia Tove-elokuvassakin, jota kävin katsomassa mökkipaikkakunnan elokuvateatterissa maalla syyslomaa viettäneen kummityttären kanssa.


Kuistilla on kuivattuja kanervia.

Aitassa ihan oikeita heiniä.

Vielä löytyi oikeita eläviä kukkiakin.

perjantai 16. lokakuuta 2020

Kasvihuoneen paikka

 Olen kaivannut pientä kasvihuonetta, jollainen minulla oli entisellä mökillä. Samanlaisia ei enää valmisteta enkä siihen liittynyttä varastotilaa enää tarvitsisikaan. Mutta en ole päässyt ajatuksesta, että haluan kasvihuoneen, myyrät vahvistivat ajatusta, että sellainen on myös tarpeen. Olen miettinyt sille paikkaa ja kokeillut lavakauluksilla, minne aurinko sopivasti paistaisi. Ensimmäisenä kesänä sijoitin lavakaulukset keskellä yläpihaa olevan ison kiven viereen. Ja tomaatteja tuli sinä vuonna. Sitten tein sille paikalle kukkapenkin ja seuraavan vuoden keväänä kuvittelin, että puuvajan edessä olisi hyvä viljelypaikka. Sijoitin lavakauluksen sinne. Kun koivuihin ja muihin lehtipuihin tuli lehdet, paikka muuttui varjoisaksi ja tomaattien ja kurkkujen kasvatus epäonnistui.Tänä vuonna kokeilin, olisiko aittarakennuksen takana hyvä paikka kasvihuoneelle. Liian varjoista sielläkin. Keskelle pihaa en halua uutta rakennusta enkä nykyisiä virityksiä, jotka olen tehnyt vanhoista ikkunoista. Kesäkuussa kun maalasin mökkiä takaa, huomasin, miten aurinkoiseksi sekin paikka on muuttunut koivujen kaatamisen jälkeen. Siis sinne kasvihuone. Tilasin mahdollisimman pienen ja kevytrakenteisen kasvihuoneen, jotta sen pystytys onnistuisi helposti. Apumies nimesi sen häkkyräksi.


Mutta kunnon perustukset sillä on, tuuli ei sitä vie, ei vienyt Aila-myrskykään. Ensin kymmenen säkkiä kevytbetonia ja kun se taas loppui, varastosta löytyneitä juotosbetonin ja rappauslaastin loppuja sekoitettiin veteen lapiolla kottikärryissä. Valmis massa laudoista tehtyihin koteloihin. Siellä sitä vibrattiin ja sliipattiin ja kasteltiin. Kokoamisen alumiinirungon paloista ja muovilevyistä piti ohjeen mukaan kestää viisi tuntia. Apumiehen kanssa meiltä meni ainakin viisi päivää. Kaikki osat eivät sopineetkaan paikoilleen. Jouduin leipomaan parikin mustikkapiirakkaa saadakseni apumiehen jatkamaan töitä.


Pihlaja kasvihuoneen takana pitäisi kaataa. Olen siitä jo haaroja katkonut, mutten millään hävittäisi sitä kokonaan. Taidan ottaa riskin että se kaatuu tai siitä putoaa lunta kasvihuoneen päälle.

Olen pursotellut silikonia ja sikaflexiä saumoihin, mutta aina vaan vettä tulee sisälle kasvihuoneeseen. Etenkin yhdestä nurkasta. Räystäskouruista vesi tulee pois varastosta löytyneitä putkia pitkin. Mutta on kasvihuoneessa taikaa. Tomaatit, joille olen kiukutellut, koska näytti siltä, että ne luulivat olevansa päärynöitä tai vihreitä paprikoita, muuttuivat sisälle kasvihuoneeseen päästyään punaisiksi.

Rakentamisen aluksi jouduin kaivamaan maan pois kasvihuoneen paikalta kallion päältä. Ensiksi siirsin siinä kasvaneet mehitähdet muualle turvaan. Sammaleet siirsin ison kuusen alle. Ehkä sinne kehittyy sammalpuutarha.

Kasvihuoneen viereen jättämiltäni kasveilta olen mielessäni pyydellyt anteeksi, niitä on tallattu moneen kertaan. Siinä on pieniä kuusen taimia, hiukan mustikkaa ja mehitähtiä.

 Lavakaulukset saan jatkossa sijoitettua kasvihuoneen viereen toiselle puolelle, sillä leikkasin siinä olleen syreenin maata myöten pois ja siirsin sen taimia muualle. Nyt ilmojen viilennyttyä daalian kukinta saa  jatkoaikaa kasvihuoneessa.

lauantai 10. lokakuuta 2020

Lokakuussa

 Useampana päivänä on taivaalla näkynyt ja varsinkin kuulunut kymmenien hanhien auroja matkalla etelään. Sinne ne menevät koronarajoituksista välittämättä. Kylällä oli pelto täynnä valkoposkihanhia tankkaamassa. Viisi joutsenta hiukan syrjemmällä. Muitakin syksyn merkkejä on, mutta pakkasöitä ei ole ollut ja siksi kukinta pihalla jatkuu. Vierastalossa talvettamani daalia ei näyttänyt elonmerkkejä ja lähdin hakemaan uutta puutarhalta. Palasin sieltä joriinin kanssa. Tämän juurakon esiäidin on paikkakunnalle kuulemma tuonut joku ”evakkomummo”. Joriini onkin ilmeisesti daalian nimitys Itä-Suomessa. En huomannut kysyä, minkä värinen kukka on, arvailin, tuleeko punakeltaisista nupuista keltaisia vai punaisia kukkia. Hienon punaisia niistä tuli. 



Joriini on kukkinut pitkään ja se kukkii edelleen ruukussa kivellä portaiden vieressä. Kun olin sen hankkinut, minun piti heittää sen viime vuotisen daalian juurakko roskiin. Mutta siinä olikin pieniä kasvun alkuja. Daalia kasvoi huimaa vauhtia, mutta nuppuja siihen ei tullut. Katkoin jopa joitakin latvoja saadakseni sen kukkimaan. Vasta syyskuussa tulivat nuput. 


Olen jännityksellä seurannut nuppujen avautumista. Nyt lokakuussa daalia aloitti kukinnan. 
Luottopuutarhurini on lopettamassa puutarhan pidon ja kävin vielä ostoksilla. Joriineja olisin ostanut lisää, mutta hän suostui myymään minulle vain yhden. Muut on varattu. 



Isoille maksaruohoille olen nyt löytänyt hyvän kasvupaikan. Kasasin niille tiilillä paljon multaa rinteeseen. Lisää maksaruohoja on taas juurtumassa sisällä. 



Marketatkin jatkavat kukkimista. Niitäkin kai voisi yrittää talvettaa.

Koivuista lentelee lehtiä ja piha peittyy niihin. Omenapuihin on jäänyt madonsyömiä omenoita, jotka eivät näytä kelpaavan kauriillekaan.


maanantai 5. lokakuuta 2020

Satokauden tilinpäätös

Satokauden kurjuudessa lohduttaa puolukoiden määrä. Niitä löytyy vaikka kuinka paljon eikä kauaksi tarvitse lähteä. 


Löysin myös paikan, missä karpalot suolla kasvavat. Tiesin, että suolla on niitä, sillä vastapäisen mäen naapurin tytär on kertonut, miten heitä varoitettiin mutahaudoista kun he poimivat suolta karpaloita. Pinnalla marjat ovat jo kypsiä, mutta sammalen sisällä on vielä raakileita. Odotan vielä pientä pakkasta ennen kuin poimin karpalot. Silloin eivät ehkä saappaatkaan uppoa suohon yhtä paljoa.



Marjoja löytyi aikaisemminkin. Metsävadelmia oli runsaasti ja ne olivat hyvälaatuisia. Punaisia viinimarjoja jäi rastailta säilöttäväksikin. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni hilloa punaisista karviaisista.


Mansikoita tuli jonkun verran, vaikka osa homehtui. Erilaisten vanhat-ikkunat-verkkoviritysten ansiosta rastaat saivat vain yhden marjoista. Minulla oli muutama maksikka ruukuissa ja viimeiset niistä kypsytin kuistilla.


 Itse kasvatetut perunat kuuluvat kesään. Tänä vuonna en päässyt ostamaan siemenperunoita kotikaupungin torilta. Tein niin kuin Ruokaviraston mukaan ei pitäisi tehdä. Käytin kaappeihin jääneitä, itäneitä perunoita. Pula-ajan tapaan paloittelin perunat. Riitti kun palasessa oli itu, kyllä se lähti kasvamaan. Hernettä ja perunaa minulla oli myös viljelypalstalla naapurin mailla. Herneitä sain syödä, mutta sitten joku keksi hakata kuoreen reikiä ja syödä herneet sisältä.


Eivät nämä varhaisperunoita olleet, mutta maistuivat ja elokuussa niiden seuraksi sai kanttarellikastiketta. Kanttarelleja löytyi aivan oudoistakin paikoista, vaikka kuusimetsästä, kun yleensä olen etsinyt niitä koivikoista.

Muuten viljelypuuhani, kuten tomaattien ja kurkun kasvatus, päättyivät surkeasti. Jotain vitsikästä on siinä, että ainoat ruvettomat ja matojen syömättä jättämät omenat olivat  villiomenapuussa, jota en ruiskuttanut keväällä enkä kesällä.

 Esikasvatuksen aikaan pohdin, kannattavatko kasvatuspuuhani. Eivät ne taloudellisesti kannata ja omavaraisuusprosenttini lasketaan promillien murto-osissa, mutta kasvun seuraaminen, luonnon ihaileminen ja oppiminen siltä kyllä kannattavat.

Katso omavaraisuusbloggaajien satosaavutukset, linkit alla. Ryhmää organisoivat Satu (https://tsajut.fi) ja Heikki (https://korkeala.fi). Lisätietoja sarjasta löytyy https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-sarja.

Vyöhyke 1

Laura eli Javis

Jovela  

Vyöhyke 2

Sarin puutarhat

Vyöhyke 3

Tsajut 

Caramellia  

Rakkautta ja maanantimia 

Luomulaakso 

Vyöhyke 4

Puutarhahetki