perjantai 26. tammikuuta 2024

Pakkaset palasivat

 Muutaman päivän suojasää sulatteli lumia. Näitä huurteita eivät sulata plussakelit eivätkä tuikun liekit. 


Lasipurkit on koristeltu suolalla ja vedellä.

Nyt pakkaset ovat palanneet. Onneksi ehdin lapioida katolta pudonneet lumet pihapolulta ja mökin takaa ennen kuin ne jäätyivät koviksi. Lumi oli jo tarpeeksi kovaa kun se oli tullut rytinällä alas. Rakennusten katot ovat alunperin olleet pärettä. Hän, joka on teettänyt peltikatot niiden päälle, ei tätä ongelmaa ajatellut. Vain kuistin katolla on vielä lunta. Eteläpuolella on lumieste, mutta takapuolella pitää varoa seuraavalla suojasäällä, ettei saa lumia niskaansa. 


Aika paljon lumen pinta on painunut. Kukkatuki, joka on kasvilavassa merkkinä siihen upotetusta sipulikukkaruukusta, oli ennen suojaa lumen peitosta. Nyt se on näkyvissä. Tässä on hyvä lumen syvyysmittari.

Aluksi pakkanen ei ollut kovaa. Vierastalon parvekkeella oli ihan mukava istuskella. Olen etsinyt sopivaa kynttilää isoon lasipulloon, mutta tällä kertaa pieni tuikku sai kelvata.



Illalla kuu nousi täysinäisenä metsän takaa. Yöllä se valaisi maisemat ja aamulla olikin sitten jo 15 astetta pakkasta.

lauantai 20. tammikuuta 2024

Vhdoinkin valmis

Naapurin varastosta pelastamani tuolin kunnostamiseen meni aikaa peräti puolitoista vuotta. Sen piti valmistua joululahjaksi naapurille. Mutta se joulu meni ja meni toinenkin.  Nyt, pahinten pakkasten kurimuksessa, aikaa sisätöihin oli. Paikkakin tuolille löytyi naapurin mökin kamarista.


Nyt tuolia koekäyttää omistajan pojanpojan nalle.

Tuolin voi myös siirtää pienen pyöreän pöydän ääreen jos on tarvetta vaikka kirjoitella.

Ajatukseni oli, että poistaisin kaiken maalin tuolista. Jalat ja niiden 16 pintaa jäivät alkuvalmisteluihin. Sitten naapuri, jonka tuolista on kyse, olikin sitä mieltä, että tuoli pitää maalata. Ja näkyisihän yläosan paikkaus pahasti ilman maalausta. Alkuperäinen paikka on hävinnyt, kun olen siirrellyt tuolia paikasta toiseen. Uusi paikka tehtiin vanhasta vaatepuusta ja se kiinnitettiin puuliimalla. 


Hioin kuivuneen liiman pois ja pohjamaalasin tuolin. Laitoin kittiä paikan ympärille ja joihinkin koloihin. Tuoli on vanha ja saa siltä näyttää. Pohjamaali ja kalustemaali löytyivät varastoistani.


Tästä lähdettiin ja nyt lahja on valmis. Lahja, joka on naapurin oma ja jonka korjaamiseen hän joutui osallistumaan.

lauantai 13. tammikuuta 2024

Mökkini on linnani

Talvisin olen katsellut, että pihapolut muistuttavat linnojen ympärillä olevia vallihautoja. Kun ilmat hellivät pitkästä aikaa suojasäällä, ryhdyin linnoitustöihin ja tein muurin pihan sisääntuloon. Nyt kun se on jäätynyt, ei autolla kukaan pääse edes erehdyksessä pihalleni. Ja seuraavan lumisateen jälkeen auraaja tietää pitää traktorinsa etäällä.

 Taustalla näkyy ensimmäinen tienvarren katuvaloista. Kohta on aika sammuttaa ne.

Kamarin ikkunalaudat ovat tyhjät kun olen heittänyt pois pakkasen tuhoamat kasvit. Uusia kukkia ei voi vielä ostella, kun kovat pakkaset jatkuvat. Laitoin ikkunoille kuivakukkia. Niihin pakkanen ei tehoa.


Siemenkotakimppu näytti arkiselta, niinpä tuunasin sitä kultamaalilla.



Nyt kimpussa on kuninkaallista kimmallusta. Kuistilla välkehtivät jäiset timantit.

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Katse tulevaan

 Vietin vuosia sitten useita vuodenvaihteita Oulussa ystävien luona. Perinteisiin kuului mm. ennustaminen korteilla. Oulun ystävä täytti tasavuosia ja keräsin hänelle kansion yhteisistä muistoista ja niin myös ennustaminen tuli mieleen. Vieläkö muistaisin, miten se tehtiin? Tuli riittävästi pataseiskoja, huolen kortteja, ja lopetin siihen. Kumpa osaisikin ennustaa esimerkiksi sään.

Omavaraisbloggaajien vuoden 2024 ensimmäisessä postauksessa esitellään suunnitelmia ja toiveita tälle vuodelle. Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi) koordinoivat #suuntanaomavaraisuus -postauksia. Kuulumisista ja yhteisistä aiheista kirjoitetaan kerran kuussa. Omat suunnitelmani muuttuivat juuri. Olen kaupunkilainen, joka enimmäkseen on kuitenkin maalla Päijät-Hämeessä. Olin pahimman pakkasjakson kaupungissa ja kävi niin kuin olin pelännyt. Mökin sisälämpötila oli mennyt pakkaselle. Tällaista, useamman päivän, melkein 30 asteen pakkasjaksoa, en muista ennen mökkiseudulla olleen. Kerran, entisellä mökillä, oli yhtenä päivänä 30 asteen pakkanen. Olin matkalla mökille kun puhelimeen tuli ilmoitus, että sähköt sieltä ovat poikki. Pelargoniat paleltuivat silloin, niin kuin nytkin. Muutamasta saatan saada pistokkaita, joita tänä vuonna ei ollut tarkoitus kasvattaa. Kaikki muukin oli jäässä, joulukukat, muut kasvit, juurtumassa olleeet pistokkaat. Siirsin jäätyneet hyasintit kuistille, siellä ne jatkavat kauniina. Jäätyneen jouluruusun upotin lumihankeen. Kaikki tuhot selviävät myöhemmin kun ilma on lämmennyt.

Jotain on aina tehnyt mieli kasvattaa, jossei muuta niin ituja. Ennen kasvihuoneen hankintaa minulla oli ison kiven vieressä tomaatteja vanhojen ikkunoiden alla.

Kasvihuoneen hankkimisen jälkeen viljeltyjen kasvien valikoima on laajentunut. Nyt mietin, mitä sellaista vielä käytän ruuanlaittoon, mitä voisin itse viljellä. Sipuleita ja valkosipuleita kuluu. Niiden viljelyä aion kokeilla. Niitä en koskaan ole kasvattanut.

Ensin haen tietysti ohjeita Emännän tietokirjasta. Yllättävän samanlaisia ohjeet ovat kuin netissä nyt. Opin lukemaan ennen koulua enkä oppinut ollenkaan tavaamaan. Ihmettelin kun lehdessä oli myynnissä istu-kassi-puleja. Niitä nyt pitää hankkia.

Toinen kohde, johon aion panostaa, on kompostointi. Ensimmäisen vanhan kompostin pohjalta löytyi kesällä jo jotain mullan tapaista kun sitä käänsin. Kompostiviritelmiä on useita. Vierastalon taakse tein varastoon jääneestä kuormalavasta ja sieltä löytyneistä ritilöistä uuden kompostin.

Vanhojen, puuvajan päädystä olevien kompostien taakse siirsin lahoavan halkopinon puuvajan seinustalta. Ja olen kasvattanut kasaa oksilla. Kasa on samalla raja-aita naapurin metsään.

Nyt tulee hyvää kompostiainesta pilaantuneista pelargonioista.

Linkit kirjoituksiin:

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken 

Tillintilananna 

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää 

Kohti laadukkaampaa elämää 

Sarin puutarhat 

Finland urban farming 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Evil Dressmaker 

Villa Varmo 

Rakkautta ja maanantimia 

Majalevon pientila 

Harmaa torppa 

Kasvuvyöhyke 4

Farm escape 

Korkeala

Kasvuvyöhyke 6

Myco2quota 

Sininen tupa 

Purolan kyläkoulu 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo