perjantai 18. kesäkuuta 2021

Jotain uutta vierastalossa

Oli aika siivota vierastalon ovia. Ulko-oven pintaan oli kertynyt harmaa likakerros. Yritin pestä sitä pois. Ovi kaipaa kohta uutta maalia. Kesäkoristeeseen joutaa tuoksuvadelman kukka.

 Olin pitkään suunnitellut vierastalon parvekkeen oven maalaamista. Ovesta oli melkein kaikki lakka lähtenyt ja sen alta paljastunut puu alkoi jo harmaantua. Alkoi taas olla helteistä ja maalaus oli sopivan kevyttä työtä. Ovessa ei parvekkeen puolella ollut mitään vedintä. Ovi jää usein tiukasti kiinni, sen avaamiseksi sitä joutuu vetämään alalaidasta. Varastoistani löytyi kolkutin, jonka laitoin oveen. Sillä pysyy vetämään oven auki tai sitten kolkuttamalla hälyttämään jonkun sisäpuolelta apuun. Kolkutin on virolaista työtä.


Nyt huomaa epäsuhdan kun ulko-ovi ei olekaan keskellä rakennusta niin kuin parvekkeen ovi. Kestettävä on tämä epäsymmetrisyys.

Varsinainen uutuus ei ollut maali, vaan vierastalon edustalla olevien kasvien kukkiminen. Olen niitä kastellut kolme kesää ja olen miettinyt, mitähän kasveja ne ovat. Toinen on juuri sitä, mitä toivoin eli sininen kurjenmiekka, ilmeisesti saksankurjenmiekka. Edustalle laittamani isot mehitähdet eivät selvinneet talvesta, pienetkään eivät leviä, mutta kaukasianmaksaruoho viihtyy hyvin.


Tänä kesänä, jolloin kaikki kasvaa valtavasti, kukan varsi kasvoi niin pitkäksi, että raskaat kukat kaatoivat sen. Nyt kukinta on jo ohi, mutta toisella puolella odotellaan vielä, onko kukka samanlainen.

Pöydällä on kimppu kukkia, jotka otin talteen kitkennässä.

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Kesäkuun tuoksuja

 Voimakas pihlajankukkien tuoksu tulee vastaan pihalla. Pihlajat kukkivat tänä vuonna todella runsaasti. Kasvihuoneen takana säästämäni puu on kukassa, lisää kukkivia pihlajia on aitan päädyssä ja sen takana,  mökkitien varressa sekä metsässä. On kuin oksille olisi suihkutettu jotain vaahtoa.



Tänä vuonna pihlajankukkia oli helppo saada maljakoihinkin, ei tarvinnut kurkotella tai hakea tikkaita. Laitoin niitä vierastaloon, mökissä tuoksu voisi olla liian voimakas.

Syreenin kukkien tuoksu on hienostuneempi. Vanhat pensaat kukkivat edelleen. Suunnitelmissa on niiden uudistaminen. Vain yhden, mökin takana, kasvihuoneen vieressä olleen ränsistyneen pernsaan leikkasin kokonaan pois. Uusia vesoja nousee maasta, saa nähdä millainen pensaasta tulee.


Pihan laidoilla ja metsässä tuoksuvat kielot.


Suolla on omat tuoksuvat kukkansa. On hyvä muistaa, että suopursutkin kukkivat jo kesäkuun alussa.


Taustalla kukkivat puolukat. Hyvä, että niiden kukinta-aikaan ei enää ole ollut yöpakkasia.

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Sukuvika

 Etsin alustaa kukkaruukulle ja ajattelin ottaa toisen peltilautasista käyttöön. Mutta ei tämä olekaan mitä tahansa peltiä, takana on hopean merkit. Ja kyseessä on palkinto peräti kansainvälisessä maatalousnäyttelyssä. Palkinnon saamisen aikaan lehmien piti tuottaa paljon ja rasvaista maitoa. Tämän vadin äiti halusi jättää minulle perinnöksi, koska olin kuulemma hoitanut palkinnon saanutta lehmää. 

Kasvoin maalaistalossa. Lehmien lisäksi oli hevosia, sikoja, lampaita ja vapaana juoksevia kanoja. Elanto tuli maasta, metsästä ja eläimistä. Niitä kunnioitettiin ja niistä pidettiin huolta. Emon hylkäämät karitsat ruokittiin tuttipullolla ja sikojen porsinnan aikaan äiti valvoi yökaudet. Kuvassa lampaat leikkaavat kotitilan pihanurmikkoa.

Sukuni talo löytyi jo vuoden 1540 veroluettelosta. Nälkävuosien jälkeen se menetti perintöoikeutensa maksamattomien verojen vuoksi ja jäi autioksi. Viljeltynä oman sukuni hallussa tila on ollut vuodesta 1699. Pitkä viljelijäsukutausta velvoittaa, ei siis ole ihme, että minullakin on tarve kasvattaa jotain.

Elämä maalaistalossa oli yksinkertaista, mutta turvallista. Suuri osa ruuasta oli omaa tuotantoa. Kun saatiin mukavuuksia, kylpyhuone ja WC sisälle, laitteita ja koneita, niistä iloittiin, ne helpottivat elämää ja työtä. Kunnioitan ja arvostan niitä, jotka jaksavat viljellä tässä maassa ja tukea Suomen omavaraisuutta. Viljelyn jatkaminen ei ollut minun osani, mutta kaipaan monia asoita, kuten hernepeltoa, jossa saimme syödä herneitä niin paljon kuin jaksoimme tai porkkanamaalta napattua pientä makeaa porkkanaa. Sokerijuurikkaan harvennusta tai navetan takana ollutta ulkohuussia en ikävöi.

Suuntanaomavaraisuus-bloggaajien kesäkuun kirjoitusten aiheena on asian ydin eli omavaraisuus, mitä se itse kullekin merkitsee. Lisätietoja kirjoitussarjasta löytyy osoitteesta https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuussarja/. Ryhmää ideoivat ja kokoavat  Satu (https://tsajut.fi) ja Heikki (https://korkeala.fi). 

Itse olen omavarainen lähinnä vain kukkien suhteen. Siihen, mitä muuta kasvatan, vaikuttavat ihmiset, joita vaihtelevaan ruokakuntaani kuuluu. On erilaisia allergioita. Ei tomaattia, ei omenaa, ei porkkanaa, ei herneitä... ja on ennakkoluuloja ja inhon kohteita kuten vihreä salaatti ja juusto. Kumma kyllä, pizzan päällä juusto kuitenkin maistuu. Pieni ystäväni maistaa rohkeasti mitä vaan. Mutta timjamin maistamisen jälkeen hän sanoi: Maija, tätä älä laita minun ruokaani. Ruohosipulia hän syö suoraan yrttilaatikostani. Kellarin tai vastaavan säilytyspaikan puuttuminen rajoittaa myös, mitä voin kasvattaa. Pakastin täyttyy yleensä marjoista ja mehusta. Viimeisiä marjoja, karpaloita, syödään nyt.

Kaikille käy peruna, kurkku, mansikat ja raparperi - piirakassa. Näitä ruokaongelmaisia on ruokinnassa yleensä vain silloin tällöin. Normaalisti ongelmana olen minä itse, koska en syö lihaa. 

Haluan tukea paikallisia tuottajia. Ensimmäiset tomaatin taimet, tanskalaiset, sain lahjaksi, itse ostan suomalaisia ja mieluiten lähiseudulta. Ostin syksyllä paikallisella torilla myymässä olleelta puutarhurilta todella hyviä sipuleita ja päätin jo silloin, että hänen puutarhastaan haen tämän vuoden taimet. Matkaa mutkaista ja mäkissä tietä pitkin oli lähes 10 kilometriä, mutta olipa upea puutarha ja ystävällinen palvelu.

Tässä on käynnissä Suomi-Tanska maaottelu. Tomaatit näyttävät olevan voitolla, keskellä oleva suomalainen kurkku häviöllä. Ennustaako tämä jalkapallon EM-kisojen ottelun tulosta? Tein lisää haketta katteeksi ja peittämään rumaa muovia. Puutarhalla näin myös, millaisia krassien taimien pitäisi olla. Omani ovat hentoja spagetteja. Ammattilaiset ovat ammattilaisia.

Omavaraisuuteni on lähinnä omatoimisuutta, pyrkimystä riippumattomuuteen. Yritän tehdä remonteista, kunnostus- ja muista töistä itse niin paljon kuin vaan pystyn. Pieni työkalupakki on sisällä valmiina, lisää työkaluja on varastossa. Käsillä pitää nopeasti olla ainakin mitta, vasara ja ruuvimeisseli.

Suuntanaomavaraisuus-ryhmän kertomuksia omavaraisuudesta löydät alla olevista linkeistä.

Vyöhyke 1

Jovela 

Apilan kukka 

Kakskulma 

Sateenkaaria ja serpentiiniä

Vyöhyke 2

Urban farming kotitarveviljely 

Kohti laadukkaampaa elämää 

Keltainen kahvipannu 

Vyöhyke 3

Tsajut

Rakkautta ja maanantimia

Harmaa torppa

Metsä Heini

Mikä Itä 

Mummon kirja 

Luomulaakso 

Majalevon pientila

Vyöhyke 4

Puutarhahetki 

Korkeala 

Vyöhyke 5

Puutteela 

Vyöhyke 7

Korpitalo

lauantai 29. toukokuuta 2021

Kaunista turhuutta

 Myrskyn jälkeen sateet ja märkyys ovat jatkuneet. On hyvä hetki järjestellä sisällä. Olen pitkään etsinyt kaunista vanhaa peiliä sen halpispeilin tilalle, jonka laitoin makuukamarin sängyn taakse peittämään tapetoinnin mokia. Kerran jo olin ostamassa kaunista jugendpeiliä, mutta sen kuljetuksessa tuli ongelmia. Peilit ovat aika painavia kapistuksia. Nyt löysin mieleiseni pelin ja tällä kertaa kaupat ja logistiikka sujuivat hyvin. Hain sen bussipysäkiltä, johon ohikulkumatkalla ollut myyjä sen toi. 

Muinoin kuvastimen virkaa tekivät lähde ja tervapytty. Ensimmäiset peilit olivat kiillotettua hopeaa, tinaa tai messinkiä. Peili on aina edustanut turhamaisuutta. Lohjan kivikirkossa on 1500-luvun kalkkimaalaus, joka esittää ihmisen suurimpia syntejä. Ylpeyden ja turhamaisuuden synti esitetään lukutaidottomalle kansalle kuvana naisesta, joka pitää kädessään kampaa ja peiliä.

Tämä peili on ruotsalainen ja se on ilmeisesti 1950- tai 1960-luvulta. AB Eriksmålaglas on ilmeisesti edelleenkin toiminnassa. Peilien lisäksi se on valmistanut valaisimia. Suomessa peilien valmistus kärsi sotien jälkeen materiaalien, etenkin hopeanitraatin puutteesta.

Peilissä kukkii kielo, niin myös ulkona.



Kokeilun jälkeen peili päätyikin isompaan kamariin ja makuukamarissa otettiin käyttään Plan B. Olin hankkinut vanhan puisen koristeen. Se oli hyvin tumma, mutta vedin sen pintaan kultamaalia ja niin halpispeilille tehtiin kasvojenkohotus.



Nyt seinät ovat täynnä, seinäpeilejä en enää voi ostaa.

perjantai 21. toukokuuta 2021

Kesä yllätti

 Muutama hellepäivä ja niitä seuranneet sateet saivat kasvun vauhtiin. Olin pari päivää poissa mökiltä ja sen jälkeen siellä näyttää aivan erilaiselta. Vuohenputket valtaavat pihaa ja nurmikko, missä sitä on, on jo liian pitkää. Luonnossa, mökkitien varressa käenkaalit ovat vallanneet vanhan muurahaispesän. Näin siistiä ei pihallani ole.

On pihalla ilon aiheitakin. Kirjopikarililjat ovat nostaneet kumarat vartensa ja aloittaneet kukinnan. Ne näyttävät viihtyvän lipputangon juurella.


Narsissit kukkivat, osasta on jo poimittava pois kuituneita kukkia. Pihapolun varressa ne näyttivät  voivat hyvin. 

Sitten kaatosateet löivät pitkät varret maahan. Poimin kaatuneet kukat maasta, huuhtelin multaa ja etanoita niistä ja toin sisälle. Nämä näyttävät olevan etanoidenkin suosikkeja.


Välillä oli taas helteistä. Käet kukkuivat, onneksi säälliseen aikaan eikä aamuyöllä niin kuin yhtenä vuotena kun ne aamulla herättivät koko kulmakunnan. Kaakattavia hanhilaumoja matkasi pohjoisen suuntaan. Ja kesän kiusankappaleet  määräiset pureskelivat käsivarsia.
Sitten illalla ja yöllä raju ukkonen ja rankkasade. Seuraavan päivän yllätys oli sähköjen  puuttuminen. Oli kutsuttava korjaajat paikalle. Ukkonen oli rikkonut sähkömittarin ja polttanut sulakkeita. Paljon on jo tapahtunut, vaikka vielä on toukokuu. Kaikki on tuntunut tapahtuvan hetkessä. Tuomet jo kukkivat, kohta kielot ja omenapuut.


Sateella tuomen kukkien tuoksu on todella voimakas. Mökin takana oleva vanha suuri kuusikin innostui kukkimaan.

perjantai 14. toukokuuta 2021

Pistokkaat multaan

Maanittelin ja manasin pelargonioiden pistokkaita kun ne eivät näyttäneet juurtuvan. Aikaa kului, mutta sitten juuria alkoi ilmestyä. Aivan kaikki eivät juurtuneet ja osassa on vasta pieniä juuria, mutta suurimmassa osassa oli jo hyvät juuret ja oli aika istuttaa pistokkaat ruukkuihin. Aivan tarpeeksi pistokkaita on.

Ajattelin, että leikatut pelargoniat osoittaisivat mieltä ja jättäisivät kukkimatta tänä kesänä, mutta ei mitään hätää, vanhat pelargoniat alkavat kukkia niin kuin ennenkin.

Nyt odotan, alkavatko kaikki pistokkaat viihtyä ruukuissa.

Kaksi pitkävartista pistokasta, joissa ei juuria näkynyt, leikkasin lyhyemmiksi ja työnsin ne multaan. Laitoin ne pahviruukkuihin, jotta erotan ne muista. Ja itse asiassa oikeankokoiset saviruukutkin loppuivat kesken.

Yksi kukkiva ja siksi huonosti juurtunut pistokas saa vielä jäädä veteen.

Juoru oli juurtunut hyvin ja senkin pistokkaat pääsivät multaan. Amppelissa pöydän yläpuolella se saa olla toistaiseksi. Lähtö sille tulee viimeistään silloin kun versot ulottuvat lautaselle.  


lauantai 8. toukokuuta 2021

Sinisen sävyjä

 Luvassa oli sadetta ja päätinkin käydä tervehtimässä metsän sinivuokkoja ennen sitä. Metsä oli rutikuiva ja paikkakunnalla voimassa oleva metsäpalovaroitus oli ihan paikallaan. Sinivuokkojen kukinta alkaa jo olla loppupuolella, kukkien sävyt ovat jo vaalentuneet. Eroja väreissä löytyi.


Kukinnot jaksavat nousta ruohojenkin alta. Metsässä on liikuttava varovaisesti, sillä sinisiä kukkia on toisin paikoin todella paljon. Ja aina löytyy uusia sinivuokkopaikkoja.

Ensimmäisten orvokkienkin kukinta on sekin loppupuolella. Kuistille pitää saada uusia kukkia kunhan yöpakkaset helpottavat.

 Nyt on muutenkin sinisten kukkien aika. Tummansininen esikko on aloittanut kevätkukintansa. Sillä on tapana kukkia uudelleen myös syksyisin.

 

Skilloja on nyt useammalla paikalla pihalla. Montakohan vuotta siihen menee, että ne täyttäisivät kokonaisia alueita. Niin kai käy jos ne viihtyvät paikalla. Olen kyllä tyytyväinen vähänkin määrään.