tiistai 30. tammikuuta 2018

Vettä omasta kaivosta

Mökille tarvittiin kaivo ja pitkän, pitkän porauksen jälkeen vettä löytyi
Kaksi asiaa oli selvää, kun ostin mökin. Tie mäelle pitäisi kunnostaa ja kaivo pitäisi saada. Molemmat toteutuivat vaikeamman kautta. On saunan nurkalla kaksikin vanhaa rengaskaivoa, mutta syyskuussa kummassakaan ei ollut vettä. Runsaiden sateiden jälkeen niissä ja myöhemmin löytyneessä kolmannessakin rengaskaivossa vettä on, mutta se on likaiselta näyttävää pintavettä. Nyt on juhlallista, kun vivusta vääntämällä vettä alkaa muutaman sekunnin kuluttua virrata. Vesikannu oli mökillä jo valmiina, vain vesi piti ennen tuoda kilometrin päästä.


Kun sateiden ja urakoitsijan konerikon jälkeen tie viimein oli kunnossa, uskalsin kutsua paikalle porakaivomiehet. Konehirviöt jyskyttivät kaivolle valitsemassani paikassa. Alku meni hienosti. Kallio löytyi nopeasti maakerroksen alta. Mutta sitten porausta jatkui yhden päivän ja toisenkin päivän. Kivituhkakasa kasvoi aina vaan ilman että vettä olisi ilmestynyt.



Kun poraus oli ulottunut 120 metriin, oli se lopetettava ja paineavauksella vesi sitten löytyi. Ja sitä onkin runsaasti. Keltaisella korkilla suljettuun reikään tuli myöhemmin myös vesiposti.


Laitoin vesipostiin pienen liiketunnistimella varustetun valaisimen. Ettei vaan kukaan pimeässä törmäisi tähän aarteeseeni.


Pakkaspävät innostivat leikkimään vedellä, jota ei enää tarvitse säästellä. Elämäni ensimmäinen jäälyhty.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Matot pääsivät tuulettumaan

Oli sopiva pakkaspäivä ja maassa puhdasta lunta. Matot pääsivät tuulettumaan ja lumipesuun Remonttiväsymys alkaa iskeä kun mitään ei tunnu valmistuvan ja laskujen summat kasvavat ja kasvavat. Loppua ei tunnu olevan näkyvissä muualla kuin rahoissa. Mielialan piristykseksi aloin inventoida mattoja. Olen sitä mieltä, että hirsimökkini tupaan kuuluvat sinisävyiset räsymatot. Kävin tutkimassa yhden varaston tilanteen. Oli sopiva pakkaspäivä ja maassa puhdasta lunta. Niinpä matot pääsivät ulos ja lumipesuun.


Tällä keinolla mattojen pitäisi puhdistua tai ainakin raikastua.


Osa matoista pitää pestä, ne on vaan kiireessä kerätty vanhalta mökiltä. Mutta osa on puhtaita ja niille riittää raikastus.


Ehkä pitkään varastossa ollut ryijymattokin pääsee taas lattialle. Sen sävyt saattavat sopia pienemmän kamarin tapettiin. Ja lattiat varmasti tarvitsevat talvella lämmikettä.



Lisää sinisävyisiä mattoja löytyy varastoista, mutta ehkä parhaiten tupaan sopivat kotoa ne, joita ennen olen  pitänyt keittiön lattialla.


Oikeanpuoleisen hapsut kutoja oli palmikoinut ja hän oli nimennyt maton Mustikaksi.


Vasemmanpuoleisessa on pellavaloimi ja sen hapsu rispaantuivat käytössä. Mutta luotto-ompelijani teki maton päihin kangaskanttaukset.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Tomaattien ja kukkien uusi koti

Mökin vanha eteinen on purettu ja sen tilalle tulee uusi paikka kukille ja tomaateille Pieni kasvihuone-puutarhavajani jäi entiselle mökille. Pelargonioista jätin kaksi uusille omistajille, muita en voinut säilyttää. Kasvatus on aloitettava alusta, joko taimista tai valmiista kukista. Ei kasvihuoneesta sellaista istuskelupaikkaa tullutkaan, jota kuvittelin. Kasvihuoneeseen en mahtunut kun kasvit valtasivat sen ja varaston puoli oli ikkunaton ja väärään suuntaan.
Uuden mökin eteinen oli ruma, tyylitön ja huonokuntoinen. Kun remppamieheni lupasi ryhtyä sen kunnostamiseen, päätin, että siihen laitetaan mahdollisimman paljon ikkunoita, joille kukat ja tomaatit pääsevät. Kuvittelin, että lattioita ja seiniä voisi korjata, mutta kun purkutyö eteni, ei ollut muuta tehtävissä, kuin sanoa: kaikki pois. Uusi eteinen on alkanut jo hahmottua, mutta vasta nyt pystyn todella näkemään, millainen siitä tulee. Hieno ainakin omasta mielestäni.



Ikkunoita, jotka ovat uusintakäytössä, tulee kaikkiaan 10. Oveksi tulee uusi valkoinen valmisovi. 


Näiden ikkunoiden suunta on lounas, alempana eteisen eteläpääty.


Eteinen sijaitsee oikeaan suuntaan, aurinkoa tulee riittämään päivällä ja illalla mikäli metsä tai räystäs eivät sitä estä. Tomaattien pitäisi viihtyä. Voi kyllä olla niin, että eteisen valloitankin minä ja tomaatit ja pelargoniat päätyvät ulkopuolelle. Jos minulla keväällä vielä riittää rahaa taimien ja kukkien ostamiseen.


 Tähän suuntaan toivon voivani ihailla ilta-aurinkoa.
Peltikatto vielä puuttu ja sisäpuolen työt. Mökin puolen hirsiseinän jätän selllaiseksi kuin se on, muuten seinät ja katto paneloidaan. Sähkömiehen kanssa on suunniteltu sähköjohtojen sijainnit. Tästä voi tulla tila, joka ensimmäiseksi on valmiina. Rakolistojen päät on hinosti vinottu, jottei vesi jää niihin.


Ja lopuksi vielä kuva eteisestä ennen kuin sen purkaminen aloitettiin.



torstai 11. tammikuuta 2018

Aurinkoisena päivänä

Loppiaisen jälkeen koitti aurinkoinen pakkaspäivä, joka kaunisti pellot ja tiet sekä metsäni Loppiaisen jälkeinen arki alkoi aurinkoisella pakkaspäivällä. Postinhakumatkan varrella oleva pelto, jota märkyyden vuoksi ei ole voitu puida ja joka oli ennen lumen tuloa surullinen näky, loisti auringossa. Vain muutamia korsia oli näkyvissä syksyn kadosta.



Tienkin peittävä lumi oli vielä valkoista. Puiden varjot piirsivät viivoja sen yli.


Mäelläni aurinko pilkoitti metsän takaa. Sen säteet siivilöityvät puiden lomasta.



Kun katseli mäeltä kauemmas, alhaalla aurinko näytti tavoittavan vain koivujen latvat.


Myöhemmin, matkalla kotikaupunkiin, koko taivas oli värjäytynyt oranssin ja harmaan sävyihin.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Uusia alkuja

Juorusta otetut pistokkaat kasvattavat juuria, jouluruusu on hankittu pihan kasviksi ja hevoskastanjat on laitettu multaan Entisellä mökillä ympäri vuoden viihtynyt juoru oli kasvanut isoksi ja se oli alkanut ränsistyä. Jätinkin sen mökille uusien omistajien hoidettavaksi. Otin vain muutaman rönsynpätkän siitä uuden kasvin aluksi. Hyvin ovat pistokkaat juurtuneet.


Ne ovat uudelta mökiltä löytyneessä puristekristallimaljakossa, josta en ole löytänyt tietoa. Voin jo kuvitella, miten kauniita asetelmia siihen saa kesällä tehtyä.


Joulun kielojen juurakot laitoin odottamaan kevättä turpeeseen, tai oikeastaan aine on huussinkuiviketta.


Alennusmyynteihin en ole sortunut muuten kuin ostamalla marketin tarjousjouluruusun. Itse asiassa olin odotellutkin joulukasvien hinnan laskemista, sillä tämä onkin tarkoitettu kasvamaan pihalla.


Loppiaiseksi oli aika palata kotiin vähäksi aikaa. Kotikaupunki oli sateinen ja täysin lumeton. Liikkeellä keskustassa oli paljon ulkomaiden ihmisiä. Teinkin lenkin tutulla kävelyreitillä keskustan ulkopuolella. Aikoinaan keräsin rannan hevoskastanjoiden kastanjoita ja niistä lähti muutama kasvamaan. Mutta entisellä mökillä ne eivät oikein viihtyneet, vaan kasvoivat hyvin hitaasti. Nyt rannan kastanjat on kaadettua niiden saatua jonkun taudin. Mutta en voinut olla penkomatta paikkoja, joissa ne kasvoivat ja vielä löytyi kastanjoita kerättäväksi. 


Osa kastanjoista on jo haljennut ja näyttäsi, että niistä jo pilkottaa versoja. Onneksi kotona oli kukkamultaa, jossa ne saavat jatkaa kasvuaan. Emaliastia on ruotsalainen, Kockumsin tuotantoa.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Lunta tulvillaan

joulu oli todella valkoinen mökkipaikkakunnalla, joka on lunta tulvillaan Ainakin mökkipaikkakunnalla joulu oli valkoinen. Todella valkoinen. Lunta tuli jatkuvasti. Aamulla kurkistus ikkunasta ulos ja jos maisema oli uuden lumen peitossa, lumitöihin. Talkkarin hommat eivät katso päivää. Ne on tehtävä. Traktori hoitaa tiet, mutta polut ja portaat on puhdistettava lapiolla tai kolalla. Välillä suojasää sulatti lunta ja tuli juuri oikea lumipallokeli. Pallot syntyivät helposti, mutta lumi oli raskasta lapioida.


Omenakynttilä löytyi mökin varastoista. Polun varteen laittamani lyhdyt olivatkin hautautuneet lumeen ja jouduin etsimään niitä hangen alta. Tämän lyhdyn voi jättää paikalleen.


Lunta on kertynyt monta kymmentä senttiä. Koivun kanto on saanut hatun.


Juhlaa olivat ne päivät, jolloin lunta ei tullut ja kun pystyi tekemään muutakin kuin lumitöitä. Ennen traktorin tuloa oli mökille kahlattava lumessa.


Tien varteen on jo kertynyt lumivalli. Yhtenä pakkaspäivänä lunta lingottiin vauhdilla. Ylhäältä mäeltäni lunta ja jääkokkareita lensi kylätielle saakka. Yksi autoilijaparka ei huomannut vaaraa ajoissa ja sai kolhun autonsa konepellille. Asia saatiin hoidettua sopuisasti ja jatkossa tiedän varoitella tiellä kulkijoita.


Lumisateella uusikin vuosi alkoi. Hentoinen kerros lunta oli kertynyt yön aikana.


Lähimmän naapurini, jonka tila on  tien toisella puolella olevalla mäellä, vanha emäntä oli ottanut potkukelkan käyttöön. Hyvä kelkkailukeli olikin.