Kevät keskeytyi

Takatalvi keskeytti kevään etenemisen. Taitaisi olla vuorossaan jo kolmas sellainen. Ulkona oli koleaa, lämpimän kauden jälkeen muutaman asteen pakkanen tuntui kylmältä, tuuli jäähdytti ilman. Lumikellot peittyivät uuden lumen alle. Sanotaan, että kevät keikkuen tulee, kun tarkoitetaan vaihtelevaa säätä. Olen kuullut sellaisenkin selityksen, että keväällä ruokavarastot olivat muinoin niin vähissä, että ihmiset horjuivat keväällä nälissään. Yöpakkaset hidastavat edelleen kevään etenemistä. Sisällä kevätkukat kukkivat. Ostin niitä kun omia kukkia ei vielä ole. Kaunokaiset, narsissit ja helmililjat pääsevät myöhemmin pihalle ja kukkivat toivottavasti seuraavina vuosina siellä.

Terttuseljan oksat ovat taattuja vihreyden tuojia.

Kun valitin lämpimän ilman loppumista naapurille, joka koko ikänsä on asunut vastapäisen mäen talossa, sanoi hän, että ei vielä kevään aika olekaan. Oikeassa hän oli, ei mökkipaikkakunnalla kevät ala maaliskuussa. Mutta etelän kaupungissa, jossa olen käynyt syntymässä, kadulle oli jo tehty istumaan houkutteleva paikka.

Ja kotikaupungin puutarhassa kukkivat kurjenmiekat ja talventähdet. Pioneissa näkyi jo punaisia alkuja. Omia kurjenmiekkojani taisin tuhota, kun nostin osan niistä kukkapenkistä ja istutin ne ruukkuun, jonka upotin kasvilavaan. Pitää tilata uusia tilalle. Kurjenmiekat kuuluvat vanhaan pihaan.

Kyllä kevät nyt etenee, sulat paikat suurenevat, valon määrä kasvaa ja eilen kuulin ensimmäisen kerran mustarastaan laulavan. Se on varma kevään merkki.

Lypsyjakkarat

 Kun olen pidemmän aikaa poissa kotoa, tapaan napsauttaa sulakekaapista lieden pois päältä. Sitten ei tarvitse murehtia sitä, jäikö liesi päälle. Sulaketaulu on kahden oven kapeassa välissä ja niin korkealla, etten ulotu katkaisijoihin. Väliin eivät mahdu tikkaat eivätkä tuolini. Siihen tarvittaisiin jakkara. On minulla mökillä jakkaroita. Lyyti-jakkaroita tekee lähiseudulla toimiva puuseppä. Mallina on ollut hänen mummunsa yli 100-vuotias lypsyjakkara.

Tällä jakkaralla istun, kun sytytän tulet puuhellaan ja nousen sille kun avaan sen pellin. Samaan sitä tarvitsi nuohooja ja hän tunnisti Lyytin. On minulla maalattu, koristeltu lasten jakkarakin, mutta nämä kaksi olisivat liian suuria ovien väliin. Muistin sitten oikean lypsyjakkaran, jonka ostin joskus läheisen vanhainkodin huutokaupasta. Se on minulla ollut sisätiloissa, muttei esillä. Se oli sen näköinen, kuin se olisi tuotu huutokauppaan suoraan navetasta.

Puhdistin jakkaraa, yritin hioa pois istuimen sinapinkeltaista maalia ja poistin toisesta tukipalikasta lahonneet osat. Jakkaran jalkoihin on navetan lattialta imeytynyt nesteitä, joiden vettyneitä jälkiä en saanut pois hiomalla enkä veistelemällä. Olin jopa tuntevani nenässäni navetan hajua. Keltainen maali ei lähtenyt kokonaan pois.

Jakkara on tukeva, istuin on kiinnitetty lukuisilla pitkillä nauloilla. Noudatin alkuperäistä mallia ja maalasin istuinosan, jalkoihin vedin vahaa. 

Mutta kun taas mittailin, olivat jakkaran harallaan olevat jalat liian leveitä ovien väliin. Lypsyjakkara jää mökille. Nyt se on yöpöydän tapaisena. Siinä on yövalona Valinten tatti-valaisin nuoruudestani. Jakkaraa voi käyttää myös kukka-alustana tai sille voi nostaa jalkansa kun istuu kamarin korituolissa.

Kotiin löysin todella pienen suomalaisen jakkaran, jonka vielä sain puoleen hintaan. Jakkaran nimi on Lilliputti.

Lumen alla

 En malttanut olla kurkkimatta, mitä lumen alta löytyy, joko pienet lumikellot ovat alkaneet kasvaa. Uudemmassa istutuspaikassa löytyi muutama lumikellon alku, mutta vain muutama.

Oli katsottava myös, miten on laita vanhemmalla lumikellojen alueella. Vanhoilta paikoilta niitä sielläkin alkoi löytyä. Täällä ne ovat lisääntyneet ja alkavat muodostaa mättäitä.

Olen huomannut, että lumikello on päässyt automainokseenkin. Mikä niiden ihmeellisen kasvun pakkasella ja lumen alla mahdollistaa? Onko se lämpö, mitä ne itse tuottavat, vai niiden kyky alijäädyttää kasvinesteensä sokerin avulla. Oli miten oli, ihme se on. Kellot sietävät kevään lämpötilojen vaihtelut ja tulevat yöpakkaset hyvin ja avaavat kukintonsa kun taas lämpenee.

Uusi kasvi lumikello ei ole. Jo vuonna 1762 Turun akatemian professoriksi nimitetty Pietari Gadd, josta tuli Suomen istutustoiminnanjohtaja, kasvatti lumikelloja Turussa. Niitä on varmaan löytynyt myös vanhojen kartanoiden ja linnojen puutarhoista. Myös kasvitieteellisessä puutarhassa niitä on. Siellä kukkii kauniisti jouluruusukin.

Lumen alla on tapahtunut muutakin. Vierastalon eteen on ilmestynyt multakasa, joka kasvoi ja kasvoi. Enempää en sen syytä lähtenyt tutkimaan, sillä arvaan, mikä siellä touhuilee. Ja myöhemmin keväällä paljastuu, miten laajasti alue on myllerretty.

Keväällä on jännittävää seurata, mistä kasvu pihalla alkaa. Vierastalon edustan kukkapenkit vapautuvat ensimmäiseksi lumesta. Lisäsin niihin multaa ja istutin krookuksen sipuleita. Montaa päivää ne eivät säilyneet, vaan joku otus popsi ne. Vahingossa siltä on reunaan jäänyt sipuleita, jotka nyt kasvavat. Ne ovat aika huonoja ja tuskin ne  kukkivat. Mutta suojaan ne muovipurkilla, ettei niitä syödä pois.