Parina kauniina päivänä kuljin korin ja saksien kanssa mökin ympäristössä ja keräsin kukintoja kesäkransseihin. Luonnonkukkien kuivaaminen kuuluu kesää.
Nykyään puhutaan paljon siitä, että luonnon monimuotoisuus edellyttäisi niittyjen säästämistä tai perustamista pihoille, pihojen viherryttämistä. Mökkini pihapiiri onkin enimmäkseen luonnontilaista niittyä tai varvikkoa. Mökin edustan niitty on ilokseni monipuolistunut. Se saa kukkia ja vasta kun siemenet ovat valmiit ja pudonneet maahan, niitän sen.
Syvänsinisiä peurankelloja on tänä vuonna paljon.
Olen miettinyt, mitä ison koivun kaataminen vaikuttaa sen ympäristöön. Ainakin vierastalon eteen oli ilmestynyt uusi rehevä niitty.
Se on enimmäkseen puna-apilaa ja päivänkakkaroita. En halua apilaa tähän, se kerää juuriinsa typpeä ja rehevöittää maata. Kimalaiset kuitenkin pitävät apilasta ja niin kauan kuin niitä pyörii kukissa, kukat saavat olla.
Varsinainen viherryttämisprojektini on koivun kanto. Tänä vuonna juurenpaloista kasvamaan laitetut humalat ovat jo pitkiä. Yksi ohut verso on kiertynyt kannon ympäri toiselle puolelle.
Villiviini ei voi kovin hyvin. Joku oli talvella maistellut sen versoja ja katkonut niitä. Laitoin yhden katkenneet verson tueksi humalalle ja sepä rupesi kasvamaan humalan seuraksi.
Vielä menee aikaa siihen, että kanto on kokonaan vihreän kasvuston peitossa.
Tuoksuvia mesiangervoita (Filipendula ulmaria) on tänä vuonna runsaasti. Sen lisäksi, että ne ovat kauniita, niitä voi käyttää esim. teehen, jalkakylpyihin, lääkkeeksi ja mausteeksi. Minä poimin kimpun hattaramaisia kukintoja kuivumaan ja toivon, että niiden tuoksu säilyy. Jos niin käy, teen niistä tuoksupussukan vaatekaappiin.
Naapurin jasmike kukki ja tuoksui sekin upeasti. Nappasin siitä oksan itselleni.
