Kukat kuuluvat jouluun

 Hyasintit ovat vanhoja joulukukkia, ne ovat ensimmäisiä kukkia, joita on talvella pidetty sisällä. Niitä oli Ranskassa jo 1700-luvulla, 1800-luvun alkupuolella niitä alettiin tuoda Suomeen. Hyasintteja hyödettiin lasiastioissa ikkunalaudalla. Nämä ovat melkein valmiita ja avautuvat varmaan jouluksi.

Kielo on myös vanha joulukukka. Koska on vaikeaa erottaa, mistä silmuista tulee kukkia ja mistä tulee lehtiä, otin aika monta juurakkoa ruukkuun. Ne olivat ensin ulkona, sitten sisällä pimeässä. Otin ne valoon Lucian päivänä.

Nopeasti ne kasvoivat ja aloittivat kukinnan.

Pihan jouluruusut eivät voineet hyvin, yksi kukki hyvin aikaisin syksyllä ja muissa oli vain vähän  nuppuja. Toivottavasti saan tämän yksilön säilymään kevääseen. Istutan sen sitten pihalle täydennykseksi.

Pieniä sipulitulppaaneja kyselin kukkakaupasta jo aikaisemmin. Ne tulevat myöhemmin, lähempänä joulua, sanottiin siellä. Sitten onnistuin menemään kauppaan oikeaan aikaan. Vanha pajukori on löytynyt mökiltä.

Löysin mökiltä myös vanhan, huonokuntoisen aapisen, johon lapset olivat piirrelleet ja kirjoitelleet. Viimeisellä sivulla on runo jouluun.

Minulle joulu tulee näistä kukista, kynttilöistä ja muista valoista. Pimein aika on kohta ohi.

Kesän tuoksuja

Jo mäelle noustessa tulee kieltojen tuoksu vastaan. Kielot kukkivat runsaasti, niitä on lisää pihapiirissä. Niin paljon niitä on, että hennoin poimia muutaman maljakkoon.

Mökin takana tuoksuu pihlaja, joka sekin kukkii tänä vuonna runsaasti. Tuoksu on todella voimakas.

Tuoksujien joukkoon kuuluu myös syreeni.

Suon laidalla kukkii ja tuoksuu suopursu. Etäämmällä houkuttelisi tupasvilla poimijaa, mutta suo on niin märkä, ettei sinne ole menemistä.

Eikä tuoksuista voi jättää pois hyttyskarkoitetta. Tästä näyttää nimittäin tulevan varsinainen hyttyskesä.

On tullut kesä

Jouduin olemaan muutaman hellepäivän kaupungissa. Kaupunkin kadut olivat kuumia ja pölyisiä. Vain meren rannalla ja yli 100 vuotta vanhan kotitaloni paksujen seinien sisällä oli vilpoisempaa. Kun tulin taas mökille, oli tullut kesä. Tuomet kukkivat kaikkialla matkan varrella. Muutama lämmin päivä vielä ja kukassa olivat jo syreenit ja omenapuut. Mustikka kukkii, pihalla ja metsässä. Jos nouseminen mäelleni käy voimille, voi tien vierestä rinteestä välipalaksi napsia mustikoita mikäli pölyttäjät tekevät työnsä.

Työrupeama oli menossa pilalle kun sähkömies jäi - taas - saapumatta, mutta remppamieheni sentään maalasi lauantaina eteisen lattian toiseen kertaan. Sen vuoksi mökkiin ei saanut mennä. Sain remppamieheltä toisen sähkömiehen yhteystiedot ja tämä tuli käymään. Ensi töikseen hän hälyytti korjaajat töihin. Kolmivaiheliittymästäni oli yksi vaihe tippunut pois. Ei ihme, ettei kaikkiin pistorasioihin tullut virtaa. Ehkä nyt sähköhellakin saadaan toimimaan. Kun en päässyt mökkiin, vietin aikaa tutkimalla tonttiani. Olin ajatellut siirtää toiselta mökiltä yhden raparperin itselleni. Mutta marjapensasalueen viereen onkin ilmestynyt kokonainen rivi raparperia.

Yllätykset jatkuivat. Olin ajatellut siirtää myös tulikellukkaa, mutta sitäkin on jo täällä. Tätä karkulaista ei voinut olla huomaamatta.

Omenapuiden kukinta paljasti, että mökin takana on vielä neljäskin omenapuu. Ennestään etupihalla on kaksi ja yhden syreenipensaan keskellä yksi. Osa omenapuista on ilmeisesti villejä tai villiintyneitä. Mutta ei sillä väliä, kunhan kukkivat. Puita pitää leikata, mutta teen sen vasta kukinnan jälkeen.

Naurattaa, kun ajattelen pelkoani siitä, ettei uudella mökillä olisi kieloja. Niitä löytyy joka puolelta,  ensimmäiset heti mökin edestä syreenipensaan alta. Ja ensimmäiset niistä kukkivat jo. Mukana on kalliokieloa, jota minulla ei ennen ollutkaan.

Kalliokielo (Polygonatum odoratum)

Yhdessä talossa kylällä on hevosia ja se on saanut pääskyset palaamaan. Muutama niistä istui sähkölangalla. Mutta ilman pääskysiäkin uskoo, että jo on kesä.

Joulun valmistelua

Jouluvalmisteluni alkavat käynnillä naisten joulumessuilta Vanhassa Satamassa. Monta houkutusta oli, mutta nyt minulla ei kirjaimellisesti ole paikkaa uusille mökkitavaroille. Niitä on jo noin viidessä paikassa odottamassa uuden mökin remontin valmistumista. Mutta tämän mökin sentään ostin. Jouluvieraat toivottavasti tuhoavat sen niin, ettei sijoituspaikasta tule ongelmaa.

Etenkin tämä irvistävä lumiukko vetosi minuun.

 Toinen joulunodotuksen alkuun kuuluva asia on suvun havukranssitalkoissa tehdyn kranssia saaminen ikkunaani. Tuuli on hiukan sitä riepotellut, vai liekö tekovikoja. Vaikka oli harvinaisen valoisa päivä, kuvista tuli tummia. Joulunodotukseen kuuluu myös ilo siitä, että pimeneminen loppuu kohta.

Yhtenä aamuna aamu-tv:ssä oli floristi tekemässä asetelmia kieloista. Niin, sinne jäivät kaikki kieloni, vanhalle mökille. Yhtenä päivänä jo oikaisin mökiltä tullessani metsäisen rinteen kautta ja etsin merkkejä kieloista. Niitä ei tähän vuodenaikaan tietenkään löydä, mutta lumen alta näkyi sentään sinivuokkoja. Niitä löysin jo syksylläkin. En olisi varmaan mökkiä ostanutkaan, ellen olisi tiennyt tontilla olevan sinivuokkoja.

Joulukukkani ovat siis kieloja tänä vuonna. Floristi oli sitä mieltä, että kielot tulee istuttaa yksinkertaiseen astiaan. Minun kieloni pääsivät Arabian voipyttyyn.

Floristin mukaan kielot voi keväällä istuttaa kukkapenkkiin tai mökille. Katsotaan, miten belgialaiset kielot tulevat viihtymään Päijät-Hämeen maaperässä.

Ainakin ne tuoksuvat aidosti. Miss Diorilta.

Kissankäpäliä ja kieloja

Nyt on luonnonkukkien aika. Pihalla on mätäs valkoisia kissänkäpäliä (Antennaria dioica), ja ilokseni kasvusto leviää. Toisaalla, kiven päällä, on myös punakukkaisia yksilöitä. Kasvin emikukinnot ovat punaisia, hedekukat valkoisia. 

Nämä kasvustot olen saanut alkamaan siemenistä. 

Vielä on kolmannessa paikassa tätä kasvia. Sen alut poimin tien varresta Pohjois-Karjalasta, mutta se kasvusto on sammaloitumassa ja vaatii pelastusta. Ajattelin ensimmäiseksi kokeilla tuhkan levittämistä poistamaan happamuutta.

Kielot kukkivat vielä Kielon päivänä, vaikka tuoksu ei enää olekaan niin huumaava kuin alussa. Ja mukaan sekoittuu jo pihlajan kukkien voimakasta tuoksua. Kieloja on tontilla niin paljon, että vaikka kesäni alkoi flunssalla, niin tukossa en ollut, että kielojen tuoksua en olisi tuntenut. 

Välillä mietin, että pitäisikö kielojen leviämistä rajoittaa, kun ne valtaavat aina vaan suurempia alueita. Mutta tämä aika, kun niiden lehdet ja kukat ovat kauneimmillaan, on niin hieno.

Kielorinne

Mökille tullessa jo tuoksusta sen tietää: kielojen kukinta on parhaimmillaan. Tuoksu tuo mieleen nuoruuden villit vuodet ja vanhan Miss Dior-hajuveden. Jos Suomen kansa on sitkeää ja sisukasta, niin silloin kielon valinta Suomen kansalliskukaksi osuu oikeaan. Kieloa ilmestyy mitä karuimpiin paikkoihin. Onneksi sen lehdet ovat täysikokoisia vasta sen jälkeen kun sinivuokot ovat ehtineet kukkia. Vaikka kukkia on täällä runsaasti, harmittaa kun niitä kaupitellaan kaupungissa isoina nippuina. Minusta ne pitäisi jättää luontoon, jossa useammat ihmiset voivat niistä nauttia. Onneksi kauppiaat jättävät kielon lehdet keräämään voimia seuraavaa kukintaa varten.

Kielo,  (Convallaria majalis)  viihtyy parhaiten ravinteikkaasta lehdoissa, mutta kasvaa myös kuivassa ympäristössä. Sen marjojen lisäksi myös kukat ja lehdet ovat myrkyllisiä.