Lypsyjakkarat

 Kun olen pidemmän aikaa poissa kotoa, tapaan napsauttaa sulakekaapista lieden pois päältä. Sitten ei tarvitse murehtia sitä, jäikö liesi päälle. Sulaketaulu on kahden oven kapeassa välissä ja niin korkealla, etten ulotu katkaisijoihin. Väliin eivät mahdu tikkaat eivätkä tuolini. Siihen tarvittaisiin jakkara. On minulla mökillä jakkaroita. Lyyti-jakkaroita tekee lähiseudulla toimiva puuseppä. Mallina on ollut hänen mummunsa yli 100-vuotias lypsyjakkara.

Tällä jakkaralla istun, kun sytytän tulet puuhellaan ja nousen sille kun avaan sen pellin. Samaan sitä tarvitsi nuohooja ja hän tunnisti Lyytin. On minulla maalattu, koristeltu lasten jakkarakin, mutta nämä kaksi olisivat liian suuria ovien väliin. Muistin sitten oikean lypsyjakkaran, jonka ostin joskus läheisen vanhainkodin huutokaupasta. Se on minulla ollut sisätiloissa, muttei esillä. Se oli sen näköinen, kuin se olisi tuotu huutokauppaan suoraan navetasta.

Puhdistin jakkaraa, yritin hioa pois istuimen sinapinkeltaista maalia ja poistin toisesta tukipalikasta lahonneet osat. Jakkaran jalkoihin on navetan lattialta imeytynyt nesteitä, joiden vettyneitä jälkiä en saanut pois hiomalla enkä veistelemällä. Olin jopa tuntevani nenässäni navetan hajua. Keltainen maali ei lähtenyt kokonaan pois.

Jakkara on tukeva, istuin on kiinnitetty lukuisilla pitkillä nauloilla. Noudatin alkuperäistä mallia ja maalasin istuinosan, jalkoihin vedin vahaa. 

Mutta kun taas mittailin, olivat jakkaran harallaan olevat jalat liian leveitä ovien väliin. Lypsyjakkara jää mökille. Nyt se on yöpöydän tapaisena. Siinä on yövalona Valinten tatti-valaisin nuoruudestani. Jakkaraa voi käyttää myös kukka-alustana tai sille voi nostaa jalkansa kun istuu kamarin korituolissa.

Kotiin löysin todella pienen suomalaisen jakkaran, jonka vielä sain puoleen hintaan. Jakkaran nimi on Lilliputti.

Vhdoinkin valmis

Naapurin varastosta pelastamani tuolin kunnostamiseen meni aikaa peräti puolitoista vuotta. Sen piti valmistua joululahjaksi naapurille. Mutta se joulu meni ja meni toinenkin.  Nyt, pahinten pakkasten kurimuksessa, aikaa sisätöihin oli. Paikkakin tuolille löytyi naapurin mökin kamarista.

Nyt tuolia koekäyttää omistajan pojanpojan nalle.

Tuolin voi myös siirtää pienen pyöreän pöydän ääreen jos on tarvetta vaikka kirjoitella.

Ajatukseni oli, että poistaisin kaiken maalin tuolista. Jalat ja niiden 16 pintaa jäivät alkuvalmisteluihin. Sitten naapuri, jonka tuolista on kyse, olikin sitä mieltä, että tuoli pitää maalata. Ja näkyisihän yläosan paikkaus pahasti ilman maalausta. Alkuperäinen paikka on hävinnyt, kun olen siirrellyt tuolia paikasta toiseen. Uusi paikka tehtiin vanhasta vaatepuusta ja se kiinnitettiin puuliimalla. 

Hioin kuivuneen liiman pois ja pohjamaalasin tuolin. Laitoin kittiä paikan ympärille ja joihinkin koloihin. Tuoli on vanha ja saa siltä näyttää. Pohjamaali ja kalustemaali löytyivät varastoistani.

Tästä lähdettiin ja nyt lahja on valmis. Lahja, joka on naapurin oma ja jonka korjaamiseen hän joutui osallistumaan.

Isoisän lamput

Lähikaupungin museossa on näyttely Kun isoisä lampun osti. Se kertoo eri aikakausien valaisimista, kustavilaisen ajan peililampeteista ja kristallikruunuista, 1800-luvun lopun öljylampuista ja nykyaikaa edustavista Sectio Designin koivusta valmistetuista valaisimista. Olen ihastunut öljylamppuihin, vaikka en niitä uskalla sytyttää. Näyttelyn lamput ovat jotain aivan muuta kuin minun lamppuni.

Vaikka nämä ovat kovin koristeellisia, ovat ne tehdasvalmisteisia, saksalaisia tai ranskalaisia.

Minulla oli aiemmin pari öljylamppua ja tästä mökistä niitä löytyi lisää. Sähköt on mökkiin saatu vasta joskus 80-luvulla. Ja sähköistys on edelliseltä omistajalta, sähkömieheltä, jäänyt kesken esim. vierastalon yläkerran osalta.

Pimeässä yläkerrassa ei saanut hyvää kuvaa, alla lamput kesäisissä tunnelmissa.

Kertaustyyliset hyvin koristeelliset öljylamput on näyttelyyn lainattu Heikki Björkblomilta. Lainasin kuvan  Alajärven Sanomien hänestä kertovasta jutusta, sillä hänellä on kädessä samanlainen lamppu kuin mitä minullakin on. Kyseessä on hänen ensimmäinen öljylamppunsa. Lamppuja oli hänen mukaansa ennen helppo ostaa maalaistalojen aitoista ja navetoista, jonne ne oli siirretty kun taloon oli saatu sähköt. Emännät eivät pitäneet öljylampuista kun ne nokesivat sisätilat.

 

Valolähteenä minulla on tässä led-kynttilä.

Paljonko lämmintä?

Ruma digitaalinen kello, jonka olen voittanut jostain arpajaisista ja jota olen pitänyt mökillä siinä olevan lämpömittarin vuoksi, alkoi temppuilla. Ajan se näyttää oikein, mutta syksyn edetessä aloin ihmetellä kun sen mukaan lämpöä oli aina vaan 18 astetta. Aloin etsiä netistä sen tilalle mökkiin paremmin sopivaa vanhaa lämpömittaria. Ja eikös sieltä tarjottu sellaisia avaimen mallisia metallisia lämpömittareita, jollaisen mökiltä jo olen löytänyt. Tai samaa tyyliä olevia ankkureita, hevosenkenkiä ja tuulimyllyjä. Tämän joku on saatu lahjaksi, siihen on raapustettu E H 50 v. 

Lämpötilan seuraaminen on nyt entistä tärkeämpää, sillä mökin suhteellisen edullinen kahden vuoden sähkösopimus loppui syyskuussa ja kulutuksen hinta melkein kaksinkertaistui. Toki sähkön siirto on se, josta suurin osa sähkölaskusta muodostuu, mutta silti nyt on sähkönkulutusta pienennettävä. Omavaraisbloggaajien marraskuun yhtenä aiheena onkin sopivasti sähkön säästäminen. Minulla ongelmana on vierastalo, jota ei ole tehty ympärivuotiseen käyttöön. Olen kuitenkin lämmittänyt sitä talvellakin ja säilyttänyt siellä maaleja ja muita aineita, jotka eivät saa jäätyä. Nyt yritin löytää niille mökistä säilytystilaa. Sitä ei paljoa ole, mutta sängyn ja tuvan puusohvan alle mahtuu vielä laatikoita. Ennestään siellä on säilytyskalusteina vanhoja matkalaukkuja.

Olen talvettanut vierastalossa kasveja ja siellä sipulikukkaruukut ovat odottaneet kevättä. Sinisarjat kukkivat kesällä ensimmäisen kerran enkä haluaisin niistä luopua. Kehittelen suunnitelmia, kenen tutun sopivia säilytystiloja käyttäisin hyväkseni. En vierastaloa kylmäksi jätä, yritän soveltaa ylläpitolämmitystä niin, että sen sisälämpö olisi ulkolämpötilaa korkeampi jotta rakenteet säilyisivät kuivina.

Lopulta löysin Torista pienen sievän lämpömittarin tuvan seinälle. Mökin oven tiivisteitä olen korjaillut ja nyt vedin verhoja ikkunoiden eteen. Puuta on ja sitä pitää käyttää enemmän lämmitykseen. Muuten en sähköä pysty säästämään. Mökissä on peruslämpö silloin kun en ole paikalla.

Ja netin selailusta seurasi, että hankin myös esineen, jota en tiennyt tarvitsevani, viinin lämmön mittarin. Omaatuntoa hiukan helpottaa se, että ostin sen Kierrätyskeskuksen verkkokaupasta.

Omavaraisten teemana marraskuussa on myös kestävä kehitys, esim. vanhojen tavaroiden tuunaus. Minulla on ollut tapana kunnostaa talvityönä huonekaluja. Tämä vuonna jatkan vanhan tuolin maalin poistoa. Se on ollut hankalampaa kuin mitä kuvittelin. Maalinpoistoaineet eivät tehoa enkä omista kuumailmapuhallinta.

Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi) koordinoivat #suuntanaomavaraisuus -postauksia. Ryhmäläiset kirjoittavat joko omasta omavaraisesta elämästään tai kuukauden aiheista. Alla linkit marraskuun kuulumisiin.

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma 

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Rakkautta ja maanantimia 

Evil dressmaker 

Villa Varmo 

Harmaa torppa 

My CO2 Quota 

Sininen tupa

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo

Ruosteisia löytöjä

Tein paikalliselta kirpputorilta ruosteisia löytöjä. Ruoste sopii vanhan mökkini tunnelmaan ja se on kaunista.

Tässä näkyy taustalla ruosteinen aurinkokello, joka on jäänyt niin varjoon puiden kasvettua sen ympärillä, että aurinko osuu siihen vain osan päivää. Parasta seurata aikaa muilla välineillä.

Toisessakin kukkatelineessä olisi verkko sen päälle, mutta se on niin tiheä, että se peittäisi ruusun. Otan sen käyttöön sitten kun olen istuttanut ruusun maahan. Ruusu on äideille, menneille ja nykyisille. Puutarhalla, josta ostan taimet, oli torilla kukkien myyntipaikka. Ruusun ostin siitä ja samalla sain selville, että puutarha aukeaa ensi viikolla.

Kolmas ostamani ruosteinen esine on amppeli, johon lankaköynnös pääsi keinumaan. Kiinnitin ruukun ruosteisilla rautalangoilla amppeliin etteivät tuulenpuuskat pudottaisi sitä.

Kevättä odotellessa

 Tein muutoksia kuistille. Mietin, miten siellä olisi parempi olla sitten kun kevät tulee. Olin miettinyt sopisiko vierastalon parvekkeella oleva penkki seinän viereen. Vauhtia suunnitelma sai siitä kun sateisena päivänä sytytin tulet puuhellaan. Savua alkoi tulla hellanrenkaiden läpi, uunista ja tulipesästä. Palovaroittimet alkoivat huutaa ja kohta koko mökki oli täynnä savua. Oli pakko avata ovet ja lähteä ulos. Siirryin vierastaloon kun ulkona oli kylmä ja kannoin penkin alas parvekkeelta ja aloitin sen kunnostuksen.

Vierastalossa poistin siitä enimmät irtoavat maalit. Sitten toin sen sisälle ja jatkoin vanhojen maalien poistamista. Olen joskus pelastanut penkin naapurin riihestä ja maalasin itse sen valkoiseksi. Olin kärsimätön ja yritin paksulla maalilla saada sen kerralla valmiiksi. Maalipinta kupruili ja maali oli valunut.

Penkki on ollut vihreä, ilmeisesti päältä vaaleampi ja alaosa tummenpi. Reunoissa on ollut punaista. Joskus se pitäisi maalata alkuperäisin värein, mutta nyt kun se tulee hirsiseinän viereen, sopii se valkoiseksi. Nyt olin kärsivällisempi, ensin pohjamaali, sitten hiukan kittausta ja pari kerrosta maalia päälle. Ei penkin maalista tasaista tullut, mutta en siitä uutta vastaavaa yrittänytkään tehdä.

Marjakanervat eivät enää olleet kauniita. Sipulikukkia ei vielä voi tuoda kuistille, pitää tyytyä kuiviin kukkiin ja oksiin.

Varaston tyhjennys jatkuu

 Olimme taas varanneet porukalla pöydän kirpputorilta. Kävin isossa varastossa katsomassa, löytyisikö sieltä jotain myytävää. Kahvikuppeja ja lautasia siellä olisi, mutta ei niitä kukaan enää osta. Huomasin venäläisen koristeellisen lakatun puurasian, joka jostain syystä oli päätynyt ulkovarastoon. Ehkä siksi, että olin katsonut sen sisälle. Siellä oli kolikoita. Olin tuskaillut omien, matkojen jälkeen käsiin jääneiden pikkurahojen kanssa. Ne vien kierrätyskeskukseen, jonka käsityöpajan pitäisi huolia ne. Toin puurasian sisälle ja aloin tutkia sen sisältöä. Vanhoja suomalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia kolikoita, joitakin muistakin maista. 

 

Vanhin suomalainen raha on 5-penninen vuodelta 1866. Sinä vuonna alkoivat suuret nälkävuodet, jotka kestivät vuoteen 1868. Suomen suuriruhtinaskuntaa hallitsi silloin Aleksanteri II. Hopeamarkka on vuodelta 1890. Se on todellakin hopeinen, 86,8 prosenttia painosta on sitä. Pienempiarvoisiakin hopeakolikoita löytyi, mutta 50:n ja 25:n pennin hopeapitoisuus on vain 75 prosenttia. Mielenkiintoinen on kuparimarkka, jonka vuosiluvuksi katsoin aluksi 49. Jos se sitä olisi, kolikon arvo olisi tuhansia euroja, mutta numero on varmaankin 43.   

Peilipiirongin kaappiin oli edellisiltä omistajilta jäänyt rasia, jossa oli enimmäkseen markan kolikoita. Yksi niistä on uudempi hopeamarkka, joita valmistettiin 1960-luvulla. Sen hopeapitoisuus on vain 35 prosenttia.

Puhdistin puurasian liasta ja teipeistä, joilla se oli joskus suljettu. En lähde arvioituttamaan kolikoita enkä myymään niitä. Laitoin venäläiset kolikot takaisin puurasiaan. Se saa paikan lipaston kaapissa yhdessä markan kolikoitten kanssa, jotka ovat joskus piirustuskilpailussa voittamassani pikarissa. Kaapista tulee aarrekaappi. Muut kolikot lajittelin rasiaan, jossa on sopivasti neljä lokeroa. Ne on tarkoitettu teepusseille, mutta mitäpä siitä. 

Kirpputorille varastosta lähti edellisten omistajien matkamuisto, kreikkalainen seinälautanen. Tuskin menee kaupaksi, mutta itse kiersin kirpputorilla ja sorruin ostoksiin. Esikkoruukun alla on sieltä ostamani astia, jossa mielestäni on selvästi art deco-piirteitä. Kauppoihin on tullut kevätkukkia.

Aarteenetsintää

 Paikallinen osto-myyntiliike laittoi Facebook-sivulleen kuvan vanhasta lasipainosta, jonka pohjassa oli jonkun herrasmiehen valokuva. En ihan sekunneissa ilmoittanut ostavani sitä, mutta laitoin kuitenkin nopeasti viestin, että otan sen ja haen seuraavana päivänä. Kun menin liikkeeseen, oli lasipaino myyty. Myyjä väitti ilmoittaneensa minulle, mutta hän oli ilmeisesti laittanut minulle viestin kuvan alle ja sitten poistanut kuvan. Kiukutti jonkun aikaa, mutta seikkailin netissä ja löysin itselleni paremman lasipainon.

Periaatteessa yritän vähentää tavaroita, mutta aina vaan sorrun ostamaan jotain. Lasipainoja annettiin 1900-luvun alussa lahjoiksi mielitietylle

Kotona minulla on uudempi lasipaino. Se on muisto vuodelta, jolloin osa työkavereista oli lakossa. Minä lupasin kastella heidän kukkansa. Lakko pitkittyi ja kukat alkoivat voida huonosti hoidossani. Mutta sain lasipainon kiitokseksi.

Olin muutaman päivän kaupungissa. Kotitalon porrashuonetta remontoidaan. Yli satavuotiaan talon ovet ja portaikko palautetaan lähelle alkuperäistä ilmettä. Availin ovea tarvittaessa maalarille ja kiertelin kaupungilla. Suosikkikirpputorilta mukaan tarttui posliinirasia. Kun pölyn ja lian poisti sen pinnasta, alkoi tytön ilme kirkastua. Rasiaan laitan ompelutarvikkeita. Sen sisällä olikin jo sormustin valmiina.

 

Kaupungin ilme oli jo kovin jouluinen, vaikka lunta ei vielä ollut. Ostin kynttilöitä ja pienen hyasintin.