maanantai 6. marraskuuta 2023

Paljonko lämmintä?

Ruma digitaalinen kello, jonka olen voittanut jostain arpajaisista ja jota olen pitänyt mökillä siinä olevan lämpömittarin vuoksi, alkoi temppuilla. Ajan se näyttää oikein, mutta syksyn edetessä aloin ihmetellä kun sen mukaan lämpöä oli aina vaan 18 astetta. Aloin etsiä netistä sen tilalle mökkiin paremmin sopivaa vanhaa lämpömittaria. Ja eikös sieltä tarjottu sellaisia avaimen mallisia metallisia lämpömittareita, jollaisen mökiltä jo olen löytänyt. Tai samaa tyyliä olevia ankkureita, hevosenkenkiä ja tuulimyllyjä. Tämän joku on saatu lahjaksi, siihen on raapustettu E H 50 v. 

Lämpötilan seuraaminen on nyt entistä tärkeämpää, sillä mökin suhteellisen edullinen kahden vuoden sähkösopimus loppui syyskuussa ja kulutuksen hinta melkein kaksinkertaistui. Toki sähkön siirto on se, josta suurin osa sähkölaskusta muodostuu, mutta silti nyt on sähkönkulutusta pienennettävä. Omavaraisbloggaajien marraskuun yhtenä aiheena onkin sopivasti sähkön säästäminen. Minulla ongelmana on vierastalo, jota ei ole tehty ympärivuotiseen käyttöön. Olen kuitenkin lämmittänyt sitä talvellakin ja säilyttänyt siellä maaleja ja muita aineita, jotka eivät saa jäätyä. Nyt yritin löytää niille mökistä säilytystilaa. Sitä ei paljoa ole, mutta sängyn ja tuvan puusohvan alle mahtuu vielä laatikoita. Ennestään siellä on säilytyskalusteina vanhoja matkalaukkuja.

Olen talvettanut vierastalossa kasveja ja siellä sipulikukkaruukut ovat odottaneet kevättä. Sinisarjat kukkivat kesällä ensimmäisen kerran enkä haluaisin niistä luopua. Kehittelen suunnitelmia, kenen tutun sopivia säilytystiloja käyttäisin hyväkseni. En vierastaloa kylmäksi jätä, yritän soveltaa ylläpitolämmitystä niin, että sen sisälämpö olisi ulkolämpötilaa korkeampi jotta rakenteet säilyisivät kuivina.

Lopulta löysin Torista pienen sievän lämpömittarin tuvan seinälle. Mökin oven tiivisteitä olen korjaillut ja nyt vedin verhoja ikkunoiden eteen. Puuta on ja sitä pitää käyttää enemmän lämmitykseen. Muuten en sähköä pysty säästämään. Mökissä on peruslämpö silloin kun en ole paikalla.

Ja netin selailusta seurasi, että hankin myös esineen, jota en tiennyt tarvitsevani, viinin lämmön mittarin. Omaatuntoa hiukan helpottaa se, että ostin sen Kierrätyskeskuksen verkkokaupasta.

Omavaraisten teemana marraskuussa on myös kestävä kehitys, esim. vanhojen tavaroiden tuunaus. Minulla on ollut tapana kunnostaa talvityönä huonekaluja. Tämä vuonna jatkan vanhan tuolin maalin poistoa. Se on ollut hankalampaa kuin mitä kuvittelin. Maalinpoistoaineet eivät tehoa enkä omista kuumailmapuhallinta.

Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi) koordinoivat #suuntanaomavaraisuus -postauksia. Ryhmäläiset kirjoittavat joko omasta omavaraisesta elämästään tai kuukauden aiheista. Alla linkit marraskuun kuulumisiin.

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma 

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Rakkautta ja maanantimia 

Evil dressmaker 

Villa Varmo 

Harmaa torppa 

My CO2 Quota 

Sininen tupa

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo

6 kommenttia:

  1. Itse käytän viinin lämpömittaria juuston teossa :) Tärkeä kapistus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut mieleen. Pitäisi ehkä tehdäkin juustoja eikä juoda viiniä.

      Poista
  2. Tuossa on sellaista vanhan ajan ihanaa meininkiä, kun talvisin on kunnostus puhteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun pihatyöt on tehty ja metsässäkin on pimeää ja lumista, pitää jotain hyödyllistä tekemistä keksiä.

      Poista
  3. Voi, kun oliskin tuollainen vierasmökki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun pakkanen paukkuu ja sähköä kuluu, tuntuu, että parempi olisi jos omistaisi vain 20 neliön mökin.

      Poista