Kulmakaapin väri muuttui

Mökin mukana sain mäntykulmakaapin. Kun näin sen vierastalon alakerrassa, ajattelin, että huh, tuokin vielä. Mäntykulmakaappi voi olla kaunis, mutta tämä on halpa lastu-kovalevykyhäelmä. Ajattelin joko polttaa sen tai sitten viedä sen jäteasemalle, mutta siirsin sen sitten ulkovarastoon ja ajattelin, että jos se siellä talvesta selviää, annan sille mahdollisuuden. Kaappi selvisi talvesta ja se pääsi mummun aittaan. Ennen siirtoa sinne maalasin sisäosat valkoisella spraymaalilla. Lopulta siitä tuli vihreä. Nappikukkia löytyy nyt paljon tien varresta.

Maalasin pikkuhyllyä vihreällä kalkkimaalilla ja katselin kulmakaappia sivellin kädessä ja siitä se lähti. Päätin yrittää kulmakaapin tuunaamista vanhan näköiseksi.

Suunnittelu eteni työn myötä. Aitassa ei ole sähköä. Siellä oli miellyttävää työskennellä suojassa auringolta. Mutta kesken maalauksen alkoi sataa ja jouduin sulkemaan oven, ettei se kastuisi. Hämärässä maalaaminen ei ollut kovin tarkkaa.

Jätin osia maalaamatta, mutta männynvärisinä ne osat näyttivät pahoilta. Sekoitin vahaan erilaisia pigmenttejä, kunnes sopiva sävy löytyi.

Himmeä kalkkimaalin pinta ei tässä kaapissa näyttänytkään sekään hyvältä. Vahaa siis pintaan. Oven keskustaan en vahaa levittänyt.

Olin emännänkaappia varten kopioinut ja suurentanut kukkakuvion, mutta sen kiiltävään maaliin ei voinutkaan temperaväreillä maalata. Nyt kuvio pääsi kulmakaappiin. Olin jo tehnyt mallinkin valmiiksi jäljentämistä varten. En muistanutkaan, miten tarkkaa silmää ja vakaata kättä kuvioiden maalaaminen vaatii. Korjausta ja korjausten korjausta. Nämä kuvat on otettu ennen vahan levittämistä kuvion päälle.

Vahaus häivytti valkoisen värin. Vielä on korjattavaa.

Väriä vierastaloon

Tekee pienen aikamatkan, kun kulkee pihan poikki melkein 100-vuotiaasta hirsimökistä navetasta kasarihengessä remontoituun vierastaloon. Vein sinne hiukan pääsiäistunnelmaakin, vaikkei sinne vielä vieraita tulekaan. Tyynyn on minulle tehnyt yksi ystävä ja vanha matkaradio on yksi niistä tavaroista, joiden jäämisestä minulle edellisiltä omistajilta olen iloinen. Se toimii jotenkuten, viekin sen huoltoon.

Remonteista jääneiden maalien ja kittien ym. säilytys on ongelmallista, koska niitä pitää säilyttää lämpimässä tilassa. Realismia tietysti olisi viedä ne heti ongelmajätekeräykseen, koska muutaman vuoden kuluttua suurin osa niistä sinne kuitenkin päätyy. Säilytän näitä materiaaleja vierastalossa, jossa talvellakin on pieni peruslämpö. Tuvasta löytynyt vanha puuarkku on hyvä säilytyspaikka, mutta se oli vaan niin ruma. Vanhan vihreän maalin päälle oli sivuihin vedetty vaaleaa kiiltävää maalia, joka hilseili pois. Kannessa oli kolmea eri vihreää sävyä ja kulmasta sen pinnasta puuttui iso pala vaneria. Kun kerran taas satoi lunta, ryhdyin kunnostamaan arkkua. Raaputin vaalean maalin pois ja sainkin päähäni, että jätän pinnan maalaamatta. On se ainakin vanhan näköinen. Maalien lisäksi muratit ovat talvehtineet vierastalossa. Muratit lähtevät kohta ulos ja sen jälkeen vierastalossa alkaa taimien kasvatus.

 

Kannen kulman paikkasin lakkakitillä. Ja maalaisin sen kalkkimaalilla rennosti niin, että vanhaa pintaa näkyy. Hioin vielä reunoja kuluneen näköiseksi. Rautakaupasta löytyi kalkkimaali, jonka sävy on lähellä vanhaa vihreää. Arkun seuraksi toin hiukan lisää vihreää vierastaloon. Syreenin silmut kasvavat viileässä hitaasti.

Väriä löytyi vierastalon ulkopuoleltakin, aivan yllättävään paikkaa sen edessä aukeni kevään ensimmäinen krookus. 

Pakkaspäivien puuhia

Saunan pukuhuoneen seinällä oli edellisten omistajien jäljiltä laatikoilla varustettu peili, joka oli epämääräisen näköinen, sen harmaanruskea kulahtanut väri oli aika vastenmielinen. Pyöreä peili oli sentään ehjä eikä harmaus ollut hometta. En heittänyt peiliä pois, vaan vein sen varastoon. Odottamaan, josko sille jotain voisi tehdä. Ajattelin aluksi, että vedän sen pintaan mustan petsin ja palautan sen pukuhuoneeseen. Mutta kun tutkin sen pintaa, en saanut selvää, millä se on käsitelty ja päädyin kalkkimaalin, joka tarttuu melkein mihin vaan. Valtasin kovien pakkasten aikaan naapurin autotallin verstaakseni ja aloitin maalaamisen. 

Kolme kerrosta kalkkimaalia tarvittiin. Alkuperäinen materiaali on jotain levyä ja vaneria. Maali lähti raaputtamalla ja hiomalla helposti pois.

Sijoitin peilin aluksi pienempään kamariin, mutta se on oikeastaan pöydälle liian iso ja se siirtyy myöhemmin muualla, vierastaloon tai aittaan, kun saan sen kunnostettua. Peili ei ole antiikkia eikä arvokas, ennemminkin se voisi olla kansakoulun veistotuntien tuotos. Otin hiukan tummaa pintaa esiin niin kuin kalkkimaalarit yleensä tekevät. Mutta ei tätä antiikiksi vieläkään usko.

Hyasintit ovat viihtyneet hyvin viileässä mökissäni. Nyt niiden aika alkaa olla ohi.

Siirsin 50-luvun pöytävalaisimen muualle ja toin tänne vanhan valaisimen. Sen alkuperäinen kangasvarjostin oli niin huonossa kunnossa, että korvasin sen varastosta löytyneellä lasisella.

Vitriinikaapin viimeistely

Olin saanut idean, että tuvan työtasolla oleva mikro pitää piilottaa kappiin. Sen tilalle halusin pienen vitriinikaapin. Mittasin tason alla olevan kaapin leveyden ja sen mukaan mikron piti kaappiin mahtua.  

Mutta en ollut huomioinut oven saranoita, joiden vuoksi mikro ei kaappiin sopinutkaan. Ja olin jo ehtinyt tilata vitriinikaapin nettikaupasta. Tilaamani kaapin piti olla valkoiseksi maalattu ja vanhan näköiseksi käsitelty. Todellisuudessa se oli hutaistu huonolla maalilla, jota irtosi isoina palasina. Eipä auttanut muu kuin irrottaa melkein kaikki maali kaapista ja hioa se. Sen jälkeen maalaisin sen kalkkimaalilla ja kun sitä hioi, alkoi kaappi näyttää siltä, mitä sen ehkä oli alunperin tarkoitus olla.

Kaappiin mahtuvat mummolakupit ja osa halla-mukeista, vanhat maustepurkit ja muutakin tavaraa.

Vitamiinipurkki on tanskalainen.

Vitriinikaapin tieltä leipälaatikko siirtyi toiseen päähän työtasoa, mikron viereen.

Pöydän kunnostus etenee

Vanhan pöydän kunnostaminen etenee, vaikka yllätyksiä tuli vastaan. Nyt voi jo kokeilla, miltä se valmiina tulee näyttämään.

Maalin paloja irtosi aluksi helposti puukon kärjellä. Pöydän pinnassa oli sitten suuria, syviä laikkuja vailla maalia. Selvästikään niitä ei voinut kittaamalla  paikata. Päädyinkin katsomaan, mitä maalikerrosten alta löytyy.

Ihan hieno puupinta maalien alta tuli esiin. Toiset osat ovat tummempaa puuta, mutta mielestäni se ei haittaa.

Kaikkialta maali ei irronnut helposti. Tarvittiin lisää työkaluja, talttaa ja kaavinta tai mikä sen nimi nyt onkaan. Maalinpoistoainettakin taas yritin käyttää. Sillä sain lähinnä vaan tuhoa aikaan. Leivinuunin edustan pellistä lähti maalia, ei pöydän pinnasta.

Löytyi vihertävää ja sinertävää maalia. Alin, vaaleanruskea kerros oli kaikista sitkein. Työkalulla sain  vahingossa tehtyä pehmeään puuhun koloja. Oman työn jälki näkyy. Joitakin niistä korjasin puukitillä.

Pöydän luukussa olevaa koukkua en saanut irti. Se saa siis jäädä, vaikka sen emali onkin osittain rikkoontunut. Jalat maalasin kalkkimaalilla. Nyt vielä vahaa tai lakkaa päälle kun ilmat lämpenevät.

Kevään kukiksi löysin iiriksiä ja helmililjoja.

Tuoli mahtui henkilöautoon ja se siirrettiinkin verstaalle toiselle mökille. Jatkossa mökki säästyy työmaan pölyltä ja vahingoilta.

Kalkkimaalia sen olla pitää

Kun tarpeeksi kauan olin lukenut ja kuunnellut hehkutusta kalkkimaalin ylivertaisuudesta, niin piti minunkin sitä kokeilla. Olin vielä sattumalta huomannut kävelymatkan päässä kotoa olevan liikkeen, josta maalia ja tarvikkeita sai.

Liikkeessä kerrottiin, että maalia voisi käyttää myös viileässä. Tarkoitukseni oli maalata omalla mökilläni. Mutta maalipinnan viimeistelyyn tarvittavan vahan hankinnan jätin myöhäisempään ajankohtaan, se vaatii enemmän lämpöä. Vaha ei myöskään ole hajutonta niin kuin maali eli sen levittäminen vaatii tuuletusta. Pinnan voi kuulemma myös lakata. Katson, miten maalipinta toimii käytännössä ja päätän myöhemmin, miten pinnat viimeistelen.

Kokeilun ensimmäiseksi kohteeksi joutui pikkukaappi, jonka kunnostus jäi pohjamaaliin kun väsähdin maalaamiseen kevään ja alkukesän urakoiden jälkeen. Ensiksi puukittiä  joihinkin pikkukoloihin. 

Hionnan jälkeen sitten sutimaan. Vaikeinta oli, niinkuin yleensäkin, maalipurkin avaaminen. Maalaaminen oli todella helppoa eikä valumia päässyt syntymään. Olen ollut hiukan epäileväinen kalkkimaalin suhteen, kun yleensä sillä maalaavat haluavat jättää pintaan siveltimen jäljet. Minä en tavoittele rosoisuutta enkä aio pintaa vanhentaa hiomalla. Olen tyytyväinen tasaiseen, samettiseen pintaa. Arka pinta on ja se vaatii vahaa päälleen.

Sitten hyllypaperia hyllyille ja pitsiteippiä reunoihin. Kaappi meni niiden laittamisen jälkeenkin kiinni eli astiat kaappiin. Inventoin samalla astioita. Arabian Kauris-sarjaa on kahdenlaisia. Vanhempieni häälahjaksi saamat astiat ovat valkoisempia ja sirompia. Lahjaksi saamieni lautasten pohjasta löytyi kakkoslaadun leima, joka siis selittää, miksi ne ovat erilaisia.

Vielä vetimet oviin ja kaappi on valmis.