lauantai 27. toukokuuta 2023

On kesä

Tuomet tuoksuvat tuvassa.



Eletään alkukesän hurjan kasvun ja kehityksen aikaa. Ulkona metsässä ja pihan laidalla tuoksuvat kohta kielot, jotka jo availevat nuppujaan.


Siirsin kukkien, tomaattien ja kurkkujen taimet kuistilta kasvihuoneeseen ja ulos kasvilavoihin. Pelargoniat uskaltaa jo jättää niiden tilalle ikkunalaudoille.


Taistalla näkyvät syreenit valmistautuvat kukintaan


Alkukesään kuuluvat hallayöt. Ilmojen kylmennyttyä saivat kasvilavojen taimet harsoja päälleen. Viimeiset taimet, kaupungista tuomani kasvihuonekurkun, krassin ja avomaankurkun taimet pysyvät vielä sisällä.  Avomaankurkku on siltä varalta jos aiemmin ostamani eivät kasvakaan. Varsinkin avomaankurkku on arka hallalle. Torilta ostamani taimet ovat suuria, krassikin noin 30 senttinen. Itse laitoin krassit vasta maahan.


Ensimmäinen, kesään kuuluva raparperijälkiruokakin on jo tehty ja syöty.

lauantai 20. toukokuuta 2023

Taimia

 Oli aika tehdä kevätretki puutarhalle taimia hakemaan. Reitin on viimeiset vajaat kymmenen kilometriä oli ajettava mäkistä ja mutkaista tietä, joka joskus on ollut osuutena rallissa. Silmät oli pidettävä tiukasti tiessä. Kesäkukkien haku oli kiivaimmillaan, asiakkaita oli paljon, mutta sain haluamani hyötykasvit. 

Tässä on yksi kirsikka- ja runkotomaatteja, yksi kesäkurpitsa ja avomaankurkkuja. Kasvihuonekurkun unohdin ostaa. Nämä saavat vielä jäädä odottamaan kuistille muiden taimien kanssa.

Innostuin isosta kirsikkatomaatista, jossa jo on raakileitakin. Joku oli toivonut todella aikaisia taimia, mutta niiden noutamisessa oli sattunut joku moka ja näitä oli jäänyt taimistolle. Sen latva roikkui matkan jälkeen, mutta se piristyi kun pääsi isompaan ruukkuun ja sai vettä. Vieressä kasvaa se vanha daalia, joka ainoana mukuloista heräsi eloon talven jälkeen. Taimistolla oli todella upeita daalioita ja muita kukkia, mutta en ostanut mitään. Toivottavasti saan niitä torilta jos kukkien kasvatukseni epäonnistuu. 

Pelargonian pistokkaista kaikki eivät juurtuneet, mutta aivan riittävästi sain taimia. 

Istutin taimet isoon ruukkuun, jonka sijoitan ulos. Kylmän jakson jälkeen on taas kesäistä, käet kukkuvat, varvikko rapisee kun kuljen polulla. Vaskitsat ovat liikkeellä. Kolealla ilmalla ne makasivat kohmeisina maassa elottoman näköisinä. Vielä kuitenkin on vaarana halla yöllä. On odotettava, taimia ei voi vielä jättää ulos. Humalat kasvavat hurjaa vauhtia. Niitä ei kylmyys haittaa.  Kaivoin yhden taimen siskoa varten odottamaan.


Löysin metsästä toisenkin, pienemmän punaisen pensaan, jonka siirsin pihapiiriin. Luin, että kanukan pistokkaat juurtuvat hyvin. Työnsin oksan pätkiä maahan ja ruukkuun ja odotan nyt, lähtevätkö ne kasvamaan. Lehtiä niihin on ilmestynyt.

perjantai 12. toukokuuta 2023

Ruosteisia löytöjä

Tein paikalliselta kirpputorilta ruosteisia löytöjä. Ruoste sopii vanhan mökkini tunnelmaan ja se on kaunista.


Tässä näkyy taustalla ruosteinen aurinkokello, joka on jäänyt niin varjoon puiden kasvettua sen ympärillä, että aurinko osuu siihen vain osan päivää. Parasta seurata aikaa muilla välineillä.

Toisessakin kukkatelineessä olisi verkko sen päälle, mutta se on niin tiheä, että se peittäisi ruusun. Otan sen käyttöön sitten kun olen istuttanut ruusun maahan. Ruusu on äideille, menneille ja nykyisille. Puutarhalla, josta ostan taimet, oli torilla kukkien myyntipaikka. Ruusun ostin siitä ja samalla sain selville, että puutarha aukeaa ensi viikolla.



Kolmas ostamani ruosteinen esine on amppeli, johon lankaköynnös pääsi keinumaan. Kiinnitin ruukun ruosteisilla rautalangoilla amppeliin etteivät tuulenpuuskat pudottaisi sitä.


lauantai 6. toukokuuta 2023

Keltaista kukintaa

 Narsissien kukinta on edennyt hitaasti, pikkunarsissit aloittivat ja nyt isommatkin avaavat nuppujaan.


Rentukoista vain toinen kukkii, toinen leviää ruukussaan. Laitoin keräämiäni siemeniä multaan. Ehkä saan lisää rentukoita niistäkin.

Pihan kevätesikoiden keltainen on hempeämpää. Myyrät olivat kaivaneet niiden ympärille käytäviä,  mutta jättäneet kukat rauhaan. Täytin kolot uudella mullalla.


Ison kiven ympärillä olevan kukkapenkin toisella puolella maasta on noussut pieniä kevätesikon taimia. Täällä kukki keltaisia krookuksiakin, joita varmasti en ole itse hankkinut.


Yhteen osaan olen siirtänyt esikoita, keltaista kukintaa sielläkin.


Koivut näyttävät ruskeilta ja niiden keltaruskeita kukintoja löytyy maasta. Ja kohta keltainen siitepöly peittää pinnat.

maanantai 1. toukokuuta 2023

Varakasvihuone

 Lämpimän jakson jälkeen on ennustettu tulevan pakkasöitä ja mietin, miten pelastan nyt kasvihuoneessa olevat hyvin kasvamaan lähteneet talvikylvöni. Suunnittelin joskus, ennen kuin hankin kasvihuoneen, tomaattien kasvatusta kuistilla. Kuisti on kesällä varmaan liian kuuma, mutta koska se on tiiviimpi kuin kasvihuone, se pitää lämmön sitä paremmin mahdollisina pakkasöinä. Siispä siitä tuli väliaikainen kasvihuone. Ostin syksyllä pakkasvahdin ja jos kylmät yöt jatkuvat, voi sen asentaa kuistille.

Nyt kuistilla on hankkimani tomaatti, jossa jo on valmiita tomaatteja. Takuu siitä, että jotain satoa tulee. Talvikylvöt lähtivät hyvin kasvuun yksiä kehäkukkia lukuunottamatta. Jopa porkkanaa on muutama taimi. Niiden harvennus on helppoa, mutta hentojen unikkojen kouliminen tulee olemaan vaativaa.

Luottotaimistoni ei vielä ole avautunut ja siihen saakka, kunnes haen sieltä taimet, kasvihuoneessa on kaikenlaista. Maassa talvehtineiden ruukkujen kasvit ovat siellä päässet hyvin kasvun alkuun. Sipulikasvit voivat jo jatkaa kasvuaan ulkona.


Yksi omavaraisbloggaajien toukokuun aiheista on, mitä kukin kasvihuoneessa kasvattaa. Minun pikkuiseen kasvihuoneeseeni on löytynyt hyvä järjestys. Mustassa kaukalossa on kasvatussäkki ja siinä kaksi tomaattia ja niiden välissä kurkku. Lisäksi tilaan mahtuu yksi ruukussa oleva kirsikkatomaatti. Eikä paljon muuta sinne ainakaan loppukesällä sovi. Kaukalon pohjalle silppuan pihalta kerättyjä oksia. Kasvilavoihin tulee lisää tomaatteja ja avomaankurkkuja. Ensimmäiset perunat ovat jo maassa.

 Omavaraisuuteen pyrkivät julkaisevat kirjoituksia joka kuukausi sen ensimmäisenä maanantaina. Kirjoittajat kertovat omista tekemisistään ja kunkin kuukauden aiheista. Lisätietoja #suuntanaomavaraisuus-bloggaajista löytyy täältä: https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-sarja. Sarjaa luotsaavat Satu  https://tsajut.fi ja Heikki https://korkeala.fi. 

Toukuussa aiheena on myös onnellisuus. Itseni tekevät juuri nyt onnelliseksi asiat, joita en itse ole luonut, vaan vaalinut. Nimittäin pihan krookuskenttä ja metsän sinivuokkokasvustot. Tätä minä olen halunnut, omaa metsää, jossa kulkea ja oma piha, jossa kopsutella maata. 



Tunnelmaa täydentää mustarastas, joka konsertoi ruosteisen lipputangon nupin päällä.

Linkit kirjoituksiin alla

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken

Jovela

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää

Urban farming

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut

Rakkautta ja maanantimia

Metsäläisten elämää

Villa Varmo

Evildressmaker

Kasvuvyöhyke 4

Mustikkamaitoa

Puutarhahetki

Korkeala

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo