sunnuntai 30. elokuuta 2015

Keinutuoli

Kesällä mökille tuli keinutuoli. Se matkasi sinne Hämeenlinnasta ja päätyi minulle kun isoäidin perintötuolille ei perillisellä ollut muuta paikkaa. Keinutuolinmatto löytyi naisten joulumessuilta. Sen on valmistanut  yritys, jonka nimi on Poppanoita.



Keinutuoli käynnisti sisustusprojektin. Sille piti raivata tilaa ja samalla sisustustyyli muuttui. Söpöilylle tuli lopullinen stoppi. Uusvanhat tavarat joutuivat pannaan. Sinivalkoisuus saa jatkossa mennä. Tavoitteena ei ole maalaisromanttisuus eikä ruotsalainen saaristohuvila eikä myöskään 40-luvun kotimuseo.Vanhoja, aitoja asioita mökille saa tulla, mutta muistaen, että elämme nykyajassa.

maanantai 3. elokuuta 2015

Pinkkiä alkaa tulla tupaan

Sysmästä kirpputorilta jokunen vuosi sitten ostetut ikkunaverhot päätyivät vihdoinkin paikoilleen tupaan. Niiden mukana mökkiin tuli hipunen vaaleanpunaista. Verhot ovat palttinapellavaa ja kuviot on kirjottu käsin. Toisen ikkuna verhoissa pinkinsävy on hiukan tummenpi.







Seuraava henkinta oli uusi lamppu tupaan. Valaisimien hankinnan suhteen olen varovainen. Vanhat valaisimet olisivat tietysti parhaat, mutta mökkini sähköt on uusittu EU-aikaan eivätkä vanhat lapout toimi ilman muutoksia. 




Tämä lamppu on "vanha", 80-luvulta, mutta se oli valaisinliikkeessä päivitetty nykyaikaan. Liikkeen mukaan valaisin on italialainen.