sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Puolukan vuoro

 Olen poiminut aho- ja puutarhamansikoita, vadelmia, mustikoita ja viinimarjoja. Karviaisia ehdin syödä ja hiukan poimiakin, mutta sitten ne hävisivät. Olisiko joku lintuparvi pyörähtänyt pensaissa. Mutta poimittavaa riittää, puolukat ovat nyt kypsyneet. Kun välillä oli sateeton päivä, lähdin niitä etsimään. Ja vanhoilla tutuilla paikoilla niitä riitti, pieni korini täyttyi nopeasti. Seuraavalla kerralla pitää ottaa isompi astia mukaan.

Ja vaikka ei puolukoita olisi löytynytkään, oli hienoa kulkea aurinkoisessa metsässä.


Puolukat päätyvät pakastimeen tai syötäviksi aamujugurtin kanssa. Nyt työllistävät omenat. Talviomenat ovat vielä puussa. Mutta toisesta vanhasta puusta putoaa niitä koko ajan. Kannan matoisia ja huonoja kompostiin ja parempi syön tai valmistan niistä jotain, uuniomenoita, paistosta tai piirakkaa. En ennen ole pakastanut omenaa, mutta nyt taidan kokeilla sitä.


Keräsin myös kukkien siemeniä. Purkeissa on unikkojen ja akillean kukintoja ja krassin siemeniä. Somustikukan siemeniä ja kukkavarsia olen levitellyt syreenipensaiden juurelle. Toivon, että se myrkyllisenä karkottaisi myyriä.

Muutakin poimittavaa löytyy. Kasvihuoneessa kypsyvät tomaatit ja vielä löytyy kesäkurpitsaa ja kurkkujakin. Niiden suhteen olen ollut pitkään omavarainen.

Pihlajanmarjoja keräsin vain koristeeksi.


Syksy ilmoittelee jo tulostaan. Postinhakumatkalla raju sadekuuro yllätti. Mutta sen jälkeen taivaalle ilmestyi sateenkaari. Kun säätiedotuksissa on puhuttu jo yöpakkasista, hain kanttarellit pois metsästä. Suojasin harsolla kirsikkatomaatteja ja kesäkurpitsoja. Onneksi kylmän jakson on luvattu olevan vain lyhyt.

Sadonkorjuun lisäksi on aika siistiä piha kuntoon, jotta kasvu keväällä pääsee alkuun. Samoissa puuhissa ovat varmaan muut ryhmän #suuntanaomavaraisuus jäsenet. Satu (tsajut.fi) on taas kerännyt linkit postauksiin.

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Sininen tupa 

Rakkautta ja maanantimia 

Kasvuvyöhyke 6

Farmescape