perjantai 22. syyskuuta 2023

Penkki parvekkeelle

Olin mukana retkellä Tammisaareen, uuteen Chappe-museoon. Ihailin rakennuksen paikalta kaadetuista vanhoista jalopuista tehtyjä asiakastiskiä ja penkkejä. Muistin puuvajassa olevan lankun, josta tarkoitukseni on ollut tehdä penkki, mutten ole keksinyt sille jalkoja enkä sijoituspaikkaa. Sitä ei ole käsitelty mitenkään, joten ulos sitä ei voi sijoittaa.

Lankku syntyi vuosia sitten naapurin mökin päädyssä olleesta vanhasta vaahterasta. Naapuri oli aikeissa kaataa huonokuntoisen puun. Minä sanoin, älä kaada vielä, kun se on niin kaunis syksyllä. Sitten kesäinen ukkosmyrsky kaatoi vaahteran. Sain paikalla olleet sahamiehet tekemään puusta lankun.

Chappessa penkkien alla oli yleensä metallinen jalusta. Museon silloinen näyttely esitteli ympäristötaidetta, mm. sienistä tehtyjä tauluja, maatuvaa ruumisarkkua ja yhden penkin alla esiteltiin puun lahottajasieniä.

Pelästyin ja ajattelin, että enpä uskallakkaan laittaa puupölkkyjä penkin alle ja hain jo naapurin ladon edustalta vanhoja tiiliä penkin jaloiksi, mutta sitten löysin puuvajastani todella kovia ja kuivia koivupölkkyjä, jotka laitoin penkin alle.

Ihmettelin parvekkeen oven edustan roskaisuutta. Olin laittanut vierastalosta löytyneen tuohitorven  koristeeksi oven päälle. Joku lintu oli keksinyt tehdä pesän siihen. Olinkin katsellut, että lintuja lenteli parvekkeelle, mutten keksinyt, missä pesä siellä olisi.

Siivosin parvekkeella muutenkin, muovituolit vein varastoon ja toin pöydälle kanervia, jotka keräsin metsästä polun varrelta.

Parvekkeella on nyt taukopaikka, joka on varjoisampi kuin tuolit vierastalon edessä, joihin  koivun kaatamisen jälkeen aurinko paistoi kesällä todella kuumasti. Ja parvekkeella penkki on suojassa sateelta.

perjantai 15. syyskuuta 2023

Satokausi on päättymässä

Vielä löytyy syötävää kasvihuoneesta ja kasvilavoista vaikka satokausi on jo päättymässä. Yksi pitkä  kurkkukin vielä kypsyi. Avomaankurkkuja tuli tänä vuonna vaatimaton määrä, taimia oli monta, mutta satoa vähän.


Tomaattien pääsato kasvihuoneessa kypsyi samanaikaisesti. Tomaatteja riitti, niitä syötiin salaatissa ja leivän päällä, tein tomaattimozzarellapiirakoita ja jopa tomaattikeittoa. Raakileita on vielä paljon. Siistin kasvihuonetta ja joitakin niistä tipahti varsista. Raakileet kypsytän sisällä.



Pakkasöitä tai hallaa ei mäelläni vielä ole ollut. Ulkona on vielä kypsymässä terttutomaatteja. Kun niitä on kaupoissa, ovat tertun kaikki tomaatit kypsiä. Niin ei minulla tapahtunut, vaan tomaatteja piti poimia yksitellen sitä.mukaa kun ne kypsyivät. 


Aloitin porkkanoiden nostamisen maasta. Valitsin kasvilavaan lyhyeksi jäävää lajiketta. Ne ovat hauskan näköisiä, mutta kuoriminen on hankalaa.


Vielä löytyi yksi annos kanttarelleja. Nyt ilmat ovat viilenemässä ja tämä taitaa olle viimeisiä kertoja kun niitä nousee maasta.


Satokausi on kasvimaalla päättymässä, mutta  puolukkakausi on vasta alkamassa.

lauantai 9. syyskuuta 2023

Myöhäisiä kukkijoita

 Jatkuva sade pilasi kultapallojen kukinnan liian aikaisin, pitkät varret makaavat maassa ja kukinnot ovat ruskistuneet. Mutta löysin sentään muutaman kunnossa olevan kukan. Ja niiden seuraksi muita keltaisia kukintoja. Kultapiiskuja ja hiukan luonnonkukkia.


Kukkapenkissä kukkii syysleimu. Ostin sen pari vuotta sitten, nyt se on kasvattanut uusia varsia ja kukkii hyvin.

Viime syksynä raivasin konnantatarta pois kukkapenkistä. Se oli taas vallannut liian ison alueen parhaalta paikalta. Istutin sen tilalle kaksi ruusua, joista toinen innostui kukkimaan. Vaikka yritin poistaa kaikki mukulat ja juuret, löytyy konnantatarta ympäri kukkapenkkiä. Uskomattoman sitkeä kasvi.

Yksi orvokkikin vielä kukkii.


Ja kasvilavoissa kukkivat kehäkukat ja samettikukat.



Isomaksaruohot kukkivat myöhemmin,  nyt ne vasta availevat nuppujaan.

maanantai 4. syyskuuta 2023

Suunnitelmia

 Kesällä myrskyt, ukkoset ja sateet kiersivät mökkipaikkakunnan. Kuivuuden lisäksi tuholaiset ovat vaivanneet etenkin omenapuita. Muutama ehjän näköinen omena sentään tuli. 

Jos kesät jatkuvat näin kuumina ja kuivina en jaksa kastella kaikkea tarvittavaa kun ikää kertyy. Ja tuntuu se älyttömällä, että pumppaan vettä koristekasveille kymmenien metrien syvyydestä. Olen kastellut jopa omenapuita. 

Omavaraisbloggaajat kirjoittavat syyskuun aluksi elämänmuutoksista omavaraistaloudessa, esimerkiksi ikääntymisestä. #suuntanaomavaraisuus-postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi). Kirjoittajat julkaisevat joka kuun ensimmäisenä maanantaina jutun. Aiheena joko sovittu teema tai oma edistyminen tai molemmat.

Minä yritän nyt saada ne kasvit tuottamaan satoa, joille ei paljon tarvitse tehdä. Leikkasin omenapuita niin paljon kuin sieluni sieti, se ei kyllä ole paljon. Poistin villiomenapuista ja kirsikoista ylimääräiset rungot. Laitoin uuden omenapuun ympärille laajemman suojaverkon, jotta oksat pääsevät vaakatasoon. Niin niiden pitäisi kukkia paremmin.

Siistin viinimarjapensaita. Siirsin niiden joukosta kasvaneita saniaisia muualle. Osalle pensaita olen laittanut tukia, osassa on vain muutama oksa. Leikkasin niitä, jotta ne vahvistuisivat. 

Karviaiset varsinkin saisivat kasvaa. Tänä vuonna olen tehnyt niistä hillon lisäksi karviaispannukakkua jälkiruuaksi.

Mansikat pärjäävät nekin itsekseen kunhan suojaan ne rastailta ja rusakoilta. Istutin rönsytaimia entiselle perunamaalle ja istutan sinne myös viime kesän amppelimansikat. Ne olivat  talven maassa. Laitoin ne keväällä uudelleen amppeleihin. Ne kukkivat ja tekivät marjoja, mutta eivät rönsyjä eli ne voivat yhtä hyvin olla maassa.


Keväällä satoa saa raparpereistakin. Mutta kyllä tulen kaipaamaan omien perunoiden, herneiden  ja tomaattien makua jos en niitä itse pysty viljelemään.


Ikäntymiseen liittyen olen tehnyt päätöksen, että kun saavutan tietyn iän, suunnitelmien, mitkä varmistavat, että loppuelämäni on mahdollisimman hyvä, pitää olla kunnossa. 

 Toki en tiedä, miten vanhaksi elän, mutta nyt on hoitotahto tehty, edunvalvontavaltuutus ja ohjeet edunvalvojalle samoin. Hoivatahdosta on jo luonnos. Ja aikaa on vielä jäljellä. Testamentti ei nyt ole ajankohtainen, sillä perintö menisi nyt aivan oikeille tahoille ilman sitä.

Alla linkit muiden kirjoituksiin.

Kasvuvyöhyke 1

Jovela 

Kakskulma 

Tillintilan Anna

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Villa Varmo 

Rakkautta ja maanantimia

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo