Haikeutta ilmassa

Lokakuun intiaanikesä on kohta ohi ja kesä on lopullisesti loppunut, se on pakko myöntää. Kohta on aika vaihtaa hyttysten estämiseen tarkoitettu pitsiverho paksuksi samettiverhoksi, jonka tarkoitus on estää veto. Se oli sähkömies, joka sanoi minulle, että vanhassa mökissä kuuluu olla verho oven edessä ja niin sen hankin. Säästääkö se sähköä, siitä en ole varma. Pitää myös kääriä joku räsymatto ovimadoksi eteiseen ulko-oven eteen estämään vetoa kynnyksellä.

En mökkiä hylkää, vaikka syksy tuleekin. On vaan aloitettava lämmityskausi. Yritän pienentää sähkölaskua. Viime syksynä koin järkytyksen, kun remontin aikana kuukauden sähkölasku oli sen suuruinen, mitä kotona maksan vuoden sähköstä. Sisäikkunoiden korjaus on saatava valmiiksi ja tuplat paikoilleen. Vai yhden ikkunat ehdin saada kokonaan valmiiksi ennen ilmojen kylmenemistä.

Turkistossut esiin, lattiat ovat kylmät.

 Hämärät päivät vaativat valoa. Toiseen kamariin sain paikoilleen viimeisimmäksi hankkimani valaisimen. Se saisi jo olla myös viimeinen valaisinhankinta, niin monta niitä on tullut tehtyä. Ei tämäkään kovin vanha ole, vaikka nettimarkkinoilla vanhaksi kutsutaan jo 80-lukulaista tavaraa.  Niin myös tätä.

On myös aika ottaa kynttilöitä esiin.

Maistuvia kotimaisia omenoita löytyy vielä  kaupoista, omia ei enää olekaan.

Kun sataa

Vuorossa oli siivous- ja sisustuspäivä, koska satoi aamusta iltaan. Järjestelyvuorossa olivat kamarit. Pienempään kamariin olen nyt löytänyt sellaisen helmivalaisimen, jollaista olin etsinyt. Sen ketjua kylläkin pitäisi lyhentää, mutta näinkin pärjää, kun varoo päätään tai valaisinta. Pakko kuitenkin tunnustaa, ettei valaisin ole 1900-luvun alkupuolelta, vaan ilmeisesti 80-luvulta. Seinävalaisin löysi sekin paikan. Siihen vaikutti  pistorasioiden sijainnit, jatkojohtoja en halua käyttää, ellei ole pakko.

Yritin löytää seinävalaisimesta merkintöjä valmistajasta, mutta turhaan. Ostin sen antiikkiliikkestä ja maksoin varmaan liikaa, koska silloin siihen niin ihastuin.

On taas huopaohdakkeen kukinnan aika. Luonnon voimakkaat värit saavat tapetin kukat näyttämään haaleilta.

Laitoin myös kaksi ikonia hirsiseinälle. Jätin tuvan puoleisen väliseinän oven viereisen ja yläpuolisen osan hirret näkyviin. Ulkoseinän puolella hirret eivät olleet sen näköisiä, että ne olisi voinut jättää paljaiksi koska niissä oli paljon jatkoskohtia. Kamarien välinen seinä onkin tehty laudoista.

Valaisimen kevyt kunnostus

Kamarin lukulampun kaveriksi hankin peilipöydälle toisen 50-luvun valaisimen. Maali on hiukan kulunut varjostimesta ja lakkaus on varissut varresta. Mietin, pitäisikö varsi hioa ja lakata uudelleen. Mutta sitten ajattelin, että kyllä ikä yli kuusikymppisessä pitääkin näkyä. Ja kunnostus jäi puhdistukseen ja varren vahaukseen.

Näitä valaisimia myydään Idmanin valaisimina. Idmanin 50-luvun  luettelossa on juuri tällainen valaisin, mutta tämä ei ole Idmanin valmistama.

Idmanin toimi myös tukkuliikkeenä ja möi myös muiden valmistamia valaisimia. Oman valaisimeni jalusta ei ole messinkä. Muuten sen on aivan kuvauksen mukainen.

Valaisimeni pohjassa on stanssattuna ympäri, jonka sisällä on iso P ja pieni r. Se on Presentan merkki. Oy Presenta Ab toimi Luomassa vuoteen 1991 saakka, jolloin siitä tuli Oy Preluce Ab. Tämä taas teki konkurssin vuonna 1998.

Idman valmisti valaisimia. Sillä oli kuuluisia suunnittelijoita kuten Paavo Tynell. Heidät on mainittu luettelossa. Tämän valaisimen suunnittelija on tuntematon.

Aiemmin peilipöydälä oli pienempi kullanvärinen pöytävalaisin. Möin sen ja hiukan jäi kaivelemaan, kun se meni niin nopeasti kaupaksi. Möinkö sen liian halvalla? No, tehty, mikä tehty.

Lukulamppu pääsi paikalleen

Tämän valaisimen hankin mökkiä varten. Se oli kuitenkin ensin pitkään kotona. Siellä harvoin teen muutoksia, mutta syksyn alussa siirsin työpöydän valaisimen muualle ja tämä jäi sijaiseksi odottelemaan uutta työvalaisinta. Nyt se pääsi paikallaan kamariin lukuvaloksi.

Valaisin on ilmeisesti 50-luvulta ja sen on valmistanut Aris eli Arisuo Oy, jonka Toivo Arisuo perusti 1947. Yritys toimi Kaarinassa vuoteen 1982 saakka.

Kotiin olin etsinyt pitkään uutta valaisinta pienelle työpöydälleni. Louis Poulsenin AJ-valaisin näytti kuvissa hienolta, mutta kun liikkeessä sitä katselin, oli se iso ja kömpelö. Kun viimeisen kerran sitä kävin katsomassa, oli sen hinta taas kerran noussut. Niin kuin joka vuosi. Sitten Avotakassa, yhdessä sisutusesittelyssä oli kaksi kuvaa kauniista valaisimesta. Mutta ei mitään tietoja siitä.

Aivan sattumalta, kun etsin varjostinta netissä, huomasin, että kyseessä oli Clas Ohlsonin valaisin. Ja pika pikaa kävin sen hakemassa. Lähimmässä myymälässä mustana sitä ei enää ollut, mutta onneksi kauempaa se löytyi.

Ja valaisimen sain hintaan, johon verrattuna AJ maksaa 28 kertaa enemmän.

Pöytävalaisimen muuttumisleikki

Tämän valaisimen hankin alkuaikoina kun mökissä vallitsi sinivalkoinen tuulimyllykoristekausi. Kausi on nyt ohi ja kun en saanut valaisinta helposti myytyä, aloin miettiä sen tuunaamista. Uusvanha valaisin on siinä mielessä hyvä, että sähköt ovat EU- kelpoiset. Monena yönä olen sen valossa pelannut pasianssia  kun olen ollut yksin mökillä ja ulos on laskeutunut täydellinen pimeys.

               

                                               

Minua on häirinnyt se, että valaisimesta on yritetty aika kömpelösti tehdä vanhan näköistä. Metalliosat on maalattu mustalla töhnällä, jota sitten paikoitellen on raapustettu pois. Lampun kupu on nyt silmiini vähän liian koukeroinen.

Kokeilin, lähtisikö musta maali raaputtamalla pois. Ja hups, muutaman minuutin hiomisen jälkeen sitä olikin vain hiukan jäljellä.

Etsin uutta kupua ja lopulta löytyi kaksi vaihtoehtoa. Pyöreä, hiukan yksinkertaisempi lasikupu sekä tavallinen varjostin.

Ja tämä varjostin sopi valaisimeen paremmin. Kiinnitykseltäkin se on sopiva, koska varjostinta ei kiinnitetä lamppuun, vaan sen rengas on lampun varren ympärillä. 

                           

                           

Nyt mennään näin. Ja aina voin palata alkuperäiseen versioon.