tiistai 16. huhtikuuta 2019

Väriä vierastaloon

pääsiäisen värit ovat keltainen ja vihreä. Toin niitä vierastaloon. Vanhassa puuarkussa säilytän maaleja ja muita remontista jääneitä tarvikkeita Tekee pienen aikamatkan, kun kulkee pihan poikki melkein 100-vuotiaasta hirsimökistä navetasta kasarihengessä remontoituun vierastaloon. Vein sinne hiukan pääsiäistunnelmaakin, vaikkei sinne vielä vieraita tulekaan. Tyynyn on minulle tehnyt yksi ystävä ja vanha matkaradio on yksi niistä tavaroista, joiden jäämisestä minulle edellisiltä omistajilta olen iloinen. Se toimii jotenkuten, viekin sen huoltoon.



Remonteista jääneiden maalien ja kittien ym. säilytys on ongelmallista, koska niitä pitää säilyttää lämpimässä tilassa. Realismia tietysti olisi viedä ne heti ongelmajätekeräykseen, koska muutaman vuoden kuluttua suurin osa niistä sinne kuitenkin päätyy. Säilytän näitä materiaaleja vierastalossa, jossa talvellakin on pieni peruslämpö. Tuvasta löytynyt vanha puuarkku on hyvä säilytyspaikka, mutta se oli vaan niin ruma. Vanhan vihreän maalin päälle oli sivuihin vedetty vaaleaa kiiltävää maalia, joka hilseili pois. Kannessa oli kolmea eri vihreää sävyä ja kulmasta sen pinnasta puuttui iso pala vaneria. Kun kerran taas satoi lunta, ryhdyin kunnostamaan arkkua. Raaputin vaalean maalin pois ja sainkin päähäni, että jätän pinnan maalaamatta. On se ainakin vanhan näköinen. Maalien lisäksi muratit ovat talvehtineet vierastalossa. Muratit lähtevät kohta ulos ja sen jälkeen vierastalossa alkaa taimien kasvatus.

 



Kannen kulman paikkasin lakkakitillä. Ja maalaisin sen kalkkimaalilla rennosti niin, että vanhaa pintaa näkyy. Hioin vielä reunoja kuluneen näköiseksi. Rautakaupasta löytyi kalkkimaali, jonka sävy on lähellä vanhaa vihreää. Arkun seuraksi toin hiukan lisää vihreää vierastaloon. Syreenin silmut kasvavat viileässä hitaasti.


Väriä löytyi vierastalon ulkopuoleltakin, aivan yllättävään paikkaa sen edessä aukeni kevään ensimmäinen krookus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti