lauantai 6. tammikuuta 2018

Uusia alkuja

Juorusta otetut pistokkaat kasvattavat juuria, jouluruusu on hankittu pihan kasviksi ja hevoskastanjat on laitettu multaan Entisellä mökillä ympäri vuoden viihtynyt juoru oli kasvanut isoksi ja se oli alkanut ränsistyä. Jätinkin sen mökille uusien omistajien hoidettavaksi. Otin vain muutaman rönsynpätkän siitä uuden kasvin aluksi. Hyvin ovat pistokkaat juurtuneet.


Ne ovat uudelta mökiltä löytyneessä puristekristallimaljakossa, josta en ole löytänyt tietoa. Voin jo kuvitella, miten kauniita asetelmia siihen saa kesällä tehtyä.


Joulun kielojen juurakot laitoin odottamaan kevättä turpeeseen, tai oikeastaan aine on huussinkuiviketta.


Alennusmyynteihin en ole sortunut muuten kuin ostamalla marketin tarjousjouluruusun. Itse asiassa olin odotellutkin joulukasvien hinnan laskemista, sillä tämä onkin tarkoitettu kasvamaan pihalla.


Loppiaiseksi oli aika palata kotiin vähäksi aikaa. Kotikaupunki oli sateinen ja täysin lumeton. Liikkeellä keskustassa oli paljon ulkomaiden ihmisiä. Teinkin lenkin tutulla kävelyreitillä keskustan ulkopuolella. Aikoinaan keräsin rannan hevoskastanjoiden kastanjoita ja niistä lähti muutama kasvamaan. Mutta entisellä mökillä ne eivät oikein viihtyneet, vaan kasvoivat hyvin hitaasti. Nyt rannan kastanjat on kaadettua niiden saatua jonkun taudin. Mutta en voinut olla penkomatta paikkoja, joissa ne kasvoivat ja vielä löytyi kastanjoita kerättäväksi. 


Osa kastanjoista on jo haljennut ja näyttäsi, että niistä jo pilkottaa versoja. Onneksi kotona oli kukkamultaa, jossa ne saavat jatkaa kasvuaan. Emaliastia on ruotsalainen, Kockumsin tuotantoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti