perjantai 12. marraskuuta 2021

Kahden päivän talvi

 Aamulla odotti yllätys, maa oli lumen peitossa. Maisema oli vaihteeksi valkoinen kesken marraskuun mustuutta. Bonuksena aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vieläkin pihlajanmarjat tuovat väriä maisemaan. 


Seuraavana yönä oli pakkasta yli viisi astetta. Oli kaivettava esiin talvijalkineet, pipo ja lapaset. Aukeilla paikoilla puhalsi hyytävä viima. Lätäköt olivat jäätyneet kunnolla, samoin tienvarren oja. Aurinko oli kalpea.

Marraskuun luonto on hiljainen, palokärjen saattaa kuulla tai jonkun pienen linnun siritystä. Ääniä, vaikka linnun lentoonlähtöä, pelästyy. Lumi kuitenkin paljastaa, että eläimiä on ollut liikkeellä.

Aika on pysähtynyt, auringon säteet eivät riitä kellon osoittimen varjostamiseen. 

Valkeni kolmas aamu ja kaikki lumi oli poissa. Talviharjoitus on ohi. Taas on kumisaapaskeli. Marraskuun säätä ei ainakaan yksitoikkoisuudesta voi syyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti