Toisaalla maassa kärsitään poikkeuksellisista tulvista, mutta minä iloitsen, kun purossani on vihdoinkin vettä. Kesä oli niin kuiva, ettei puron pohjasta löytynyt muuta kuin hirven sorkan jälkiä. Nyt veden solina kuuluu tielle saakka.
Metsäni ovat pääasiassa kallioita. Mökin eteläpuolen kallio päättyy melkein pystysuoraan jyrkänteeseen.
Sen vierellä kulkee tie, sitten jyrkänne erkanee tiestä metsän suuntaan. Sen alapuolella on tasaista aluetta, jota ennen kutsuin rotkoksi. Sen toisella puolellakin on kallio, paljon loivempi, sillä ovat parhaat puolukkapaikat. Rotkon pohjalla olivat metsäkoneet risteilleet kosteaan aikaan. Niiden telat olivat painuneet syvälle maaha. Syvänteissä seisoi vesi ja koko rotko oli täynnä pajuja ja muita roskapuita. Keskeltä pääsi joten kuten kulkemaan ja teinkin usein lenkin rotkon kautta mökkitielle ja sieltä omalle mökilleni. Olin uhonnut, että raivaan rotkon itse, mutta sitten sen päästä löytyi sellainen ryteikkö, että se sai minut tajuamaan, etten selviä hengissä urakasta. Metsuri raivasi alueen ja esiin tuli koivuja, kuusia ja muutama iso mänty.
Yksi naapureista on vuokrannut peltonsa muille ja ryhtynyt kaivinkoneyrittäjäksi. Yhtenä kesänä kaivinkone oli hänellä kotona ja pyysin häntä kaivamaan rotkon pohjalle ojan metsäkoneen tekemästä urasta. Keräsin kaadettuja puita metsäkoneen toisen telan kaivamaan uomaan ja pyysin kaivinkonemiestä kasaamaan ojan kaivamisesta syntyneen maa-aineen sen päälle. Naapuri ei tehnyt suoraa ojaa, vaan kauniin puron ja maisemoi ympäristön hienosti. Rotkosta tuli notko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti