maanantai 3. toukokuuta 2021

Näytön paikka

 Pieni kasvihuoneeni ja minä selvisimme kovasta talvesta. Muutaman kerran poistin lunta kasvihuoneen katolta. Joka kerta se tuli aina vaan hankalammaksi, sillä lunta kertyi isot kasat seinien ympärille. Tiputin lunta myös takana olevan pihlajan oksilta. Pelottava esimerkki on mökkitien varrella olevalla pihalla, jossa on samantyyppisestä materiaalista tehty kasvihuone. Syksyllä sen ovi repsotti ja osia oli irronnut. Levyt olivat samentuneet ja niissä oli vihreää limaa. Tämän talven lumet romahduttivat sen katon lopullisesti. Oman kasvihuoneeni kattoon ja muuallekin lisättiin varmuuden vuoksi ylimääräisiä tukia. Ja nyt, ensimmäisenä kesänä sen on näytettävä, onko siitä johonkin. Nyt selviää sekin, onko kasvihuoneen paikka oikea. Vai varjostavatko ympärillä olevat metsät täälläkin liikaa kun puut ovat lehdessä.

Päädyin ostamaan kasvihuoneeseen kasvatussäkin, jollaista olen ennenkin käyttänyt. En ostanut kastelualustaa, vaan rakennuksilla käytettävän altaan. Sen pohjalle tein oksasilppurilla haketta. Ylimääräinen vesi valuu siihen säkistä ja lisäksi kasvien hoitaminen on helpompaa, kun ne eivät ole aivan lattian tasolla. Kaksi tomaattia ja yksi kurkku säkkiin mahtuu.


Ulkona on toinen kasvusäkki.

Kasvihuone on kallion päällä ja ajattelin jättää kallion lattiaksi, mutta se on epätasainen ja sen kuoppiin jäi vettä vaikka lattialla on putki, jota pitkin veden pitäisi valua pois. Sain vanhoja tiiliä ja niistä tein lattian. Kivituhkalla tasasin kuopat.

Paljon kasveja kasvihuoneeseen ei mahdu, mutta sen pääasiallinen tarkoitus onkin olla paikka, johon myyrät ja jänikset eivät pääse. Tottakai minäkin haaveilen hienosta, vanhoista ikkunoista tehdystä kasvihuoneesta. Valetulle sokkelille voi rakentaa vaikka sellaisen jos tuuli vie muovit. Supermyyrä täytyy olla, jos tästä läpi menee.

Nyt kasvihuoneessa ovat muun muassa pikkuruusut, jotka kaivoin maasta koska jänikset eivät jättäneet niitä rauhaan. Toiset ruusut ovat talvehtineet vierastalossa. Ruusutarhalle pitää keksiä paikka, johon jänikset eivät pääse siihen mennessä kun kasvihuone täyttyy hyötykasveista. Rentukat odottavat sisällä kunnes ruohoa ja muuta vihreää on ulkona tarpeeksi, jotta metsän eläimet saavat niistä riittävästi ruokaa. Muutkin talven maahan kaivettuina viettäneet kasvit odottavat täällä sijoituspaikkoja. Muovilaatikkoon kylvin syksyllä Maatiaisen siemenseosta hämyinen puutarha. Minusta on alkanut tuntua, että kylvän mitä vaan, nousee maasta päiväkakkaroita tai sormustinkukkia. Mutta nämä alut näyttävät joltain muulta.

Muutama perunakin on täällä kasvamassa. Laitoin niitä jo kasvimaallekin ja kylvin porkkanoita. Oli outoa kun maa lumen alla oli sulaa eikä jäässä. Mutta muu viljely odottaa, että ensin saan autoni autokorjaamosta ja pääsen hakemaan multaa ja taimia puutarhalta kun se avautuu. Yritän ostaa taimet paikallisilta puutarhoilta, jos se vaan on mahdollista. Joskus sortuu kun näkee jotain kaunista. Yöpakkasten loputtua myös tämä tomaatti siirtyy kasvihuoneeseen, nyt se odottaa välivarastossa sisätiloissa.

Tietynlainen kasvihuone ovat muovipurkitkin, joilla suojelen kasveja, tässä kevätesikoita.

Kuvauksia upeista kasvihuoneista, valmiista, suunnitelluista tai sellaisista joista unelmoidaan, voit lukea omavaraisten blogeista. Sadun (Tsajut) ja Heikin (Korkeala) junaileman ryhmän toukokuun aihe on kasvihuone sekä siemenvarastot. Lisätietoja kirjoitussarjasta löytyy osoitteesta https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuussarja/.            

Kasvuvyöhyke 1

Jovela

Apilan kukka

Sateenkaaria ja serpentiiniä

Multavarpaan maailma

Toivola puutarha

Kasvuvyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa elämää

Urban farming kotitarveviljely

Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Sarin puutarhat

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut

Luomulaakso

Harmaa torppa

Mummon kirja

Majalevon pientila

Caramellia

Metsäläisten elämää

Torpan tyttö

Mikä Itä 

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki

Korkeala

Kasvuvyöhyke 5

Puutteela

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo

15 kommenttia:

  1. Ainahan ne kasvihuoneet taitavat olla liian pieniä, vaikka suunnitellessa ja tehdessä tuntuvat sopivilta, mitä olen seurannut. Perustukset näyttää kyllä lujilta ja ainahan sitä korostetaan, että niiden on oltava kunnolliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haavetta suuremmasta kasvihuoneesta hillitsee se kun ainakin vielä muistan miten kovaa työtä perustusten tekeminen oli

      Poista
  2. Oletko kokeillut sellaista niksiä, että talveksi kasvarin katon päälle laitetaan pressu, jonka voi vetäistä alas lumineen, kun lunta kertyy sen verran, että se olisi hyvä saada ylös. Kaverini on tehnyt niin jo vuosia ja kehuu, että homma toimii siten hyvin. Lumet saa pressulla alas kohdistetumminkin. Heillä kasvihuoneen ympärillä kasvaa tarkoituksella varjostavaa marjapensasta, joiden päälle ei tietenkään haluaisi oksia katkovaa lumimassaa sen valuessa alas omatoimisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pressun laittamisesta katolle keskusteltiin, mutta en osannut aavistaa, miten paljon lunta tuli kun edellisen talvi oli lähes lumeton. Ensi talvena olen viisaampi.

      Poista
  3. Kaunis tiililattia sinun kasvihuoneessa ja varmastikaan ei perustukset petä.
    Kasvihuone ei taida koskaan olla passelin kokoinen, meilläkin on ennättänyt olla liian pieniä ja liian suuri kasvihuone.
    Hyvää toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen ihastunut vanhoihin tiiliin, vaikka eivät ne välttämättä kestä. Saan niitä naapurilta ja seuraava projekti on jo suunnitteilla. Välillä kyllä mietin, että voisin ensin siivota omat varastoni ennen kuin tyhjentelen muiden rojukasoja.

      Poista
  4. Onko sinulla jo noin pitkällä tomaatti? En ole vielä nähnyt edes taimia myytävänä meilläpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tomaatin kaupungissa käydessäni kaupassa ja nappasin mukaan. Kalliiksi ne tomaatit tulevat, mutta voin sanoa syöväni oman taimen tomaatteja.

      Poista
  5. On kyllä perusteelliset perustukset. Kannelliset kasvulavat voisi tuoda apua jos tila käy pieneksi jollekkin matalammalle kasville kuin tomaatti. Ihanan näköistä on kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihmetellen lukenut muiden kasvihuoneista. Ei normaalit ihmiset tee kasvihuoneeseen perustuksia valamalla. Mutta minulle apumies ei antanut muuta vaihtoehtoa. Olisi muuten kieltäytynyt auttamasta. Kieltäytyi kyllä useamman kerran kasvihuoneen kokoamisen myöhemmissä vaiheissa.

      Poista
    2. Olen lukenut muiden kasvihuoneista ja todennut, ettei normaalit ihmiset tee kasvihuoneen perustuksia valamalla. Mutta apumies ei antanut muuta vaihtoehtoa, olisi muuten kieltäytynyt auttamasta. Kieltäytyi kyllä useamman kerran kasvihuoneen kokoamisen myöhemmissä vaiheissa.

      Poista
  6. Upeat tomaatit!!

    Hyvä tuuri kävi, että sait noin kauniita tiiliä lattiaksi. Ajattelin myös yrittää etsiä vanhoja tiiliä, joita voisi hyödyntää, kun alamme rakennuspuuhiin.

    VastaaPoista
  7. Toisen romu on toisen aarre. Toivottavasti löydät tiiliä. Purkutavarakirppiksellä tiiliä on ollut myynnissä.

    VastaaPoista
  8. Tiiliä olen myös etsinyt kasvihuoneen käytävälle. Meillä nyt laudat, mutta tiili saattaisi varata lämpöä paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan taitaa olla. Sain lahjaksi kaksi tomaatintainta ja istutin ne heti kasvihuoneeseen. Seuraavana yönä olikin pakkasta,jopa 3 astetta, mutta taimille ei käynyt kuinkaan.

      Poista