lauantai 8. toukokuuta 2021

Sinisen sävyjä

 Luvassa oli sadetta ja päätinkin käydä tervehtimässä metsän sinivuokkoja ennen sitä. Metsä oli rutikuiva ja paikkakunnalla voimassa oleva metsäpalovaroitus oli ihan paikallaan. Sinivuokkojen kukinta alkaa jo olla loppupuolella, kukkien sävyt ovat jo vaalentuneet. Eroja väreissä löytyi.


Kukinnot jaksavat nousta ruohojenkin alta. Metsässä on liikuttava varovaisesti, sillä sinisiä kukkia on toisin paikoin todella paljon. Ja aina löytyy uusia sinivuokkopaikkoja.

Ensimmäisten orvokkienkin kukinta on sekin loppupuolella. Kuistille pitää saada uusia kukkia kunhan yöpakkaset helpottavat.

 Nyt on muutenkin sinisten kukkien aika. Tummansininen esikko on aloittanut kevätkukintansa. Sillä on tapana kukkia uudelleen myös syksyisin.

 

Skilloja on nyt useammalla paikalla pihalla. Montakohan vuotta siihen menee, että ne täyttäisivät kokonaisia alueita. Niin kai käy jos ne viihtyvät paikalla. Olen kyllä tyytyväinen vähänkin määrään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti