tiistai 1. lokakuuta 2019

Syksy saapui

Kesä on päättynyt hienoon ruskaan. Yöpakkasten vuoksi pihan kasvit vaihtuivat. Kanervia, syklaameja ja marjakanervaa ulos, riippaorvokki ja lankaköynnös sisälle Kesä päättyi upeaan ruskaan. Lehtipuut hehkuivat kaupungissa, samoin tienvarren istutukset matkalla maalle. Myös metsät loistivat väreissä, haavat heleän keltaisina ja punaisina, vaahterat tummemman punaisina ja koivut eri keltaisen sävyissä. Mutta on väriä maallakin. Maitohorsmat aloittivat syksyn ruskan värien esittelyn.



Pienet vaahterat vaihtoivat seuraavaksi väriä. Taustan tammessa näkyy jo ruskeita lehtiä. Sitten iso vaahtera liittyi väriesittelyyn mukaan latvasta alkaen.  Ilta-aurinko kultasi keltaiset koivunlatvat.



Metsän saniaiset muutuivat ruskeiksi. Metsässä on nyt helpompi kulkea. Saniaisia on paikoitellen niin paljon, että tuntee olevansa viidakossa.


Yöpakkasten alettua toin lankaköynnöksen sisälle. Anopinkieli palasi kotiin, se ei varmaankaan kestäisi talvea mökin viileydessä. Lankaköynnökselle mökki saattaa olle ihan hyvä paikka talvehtia.



Oli aika hankkia kanervat ja muut syyskukat kuistin edustalla. Callunan seurana marjakanerva ja syklaami.



Riippuorvokin tai riippaorvokin, joksi sitä myös kutsutaan, toin kuistille. Yritän saada senkin selviämään talven yli. Jos se ei onnistu, pitää hankkia kesäksi uusia. Niin herttainen kasvi se on.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti