perjantai 18. lokakuuta 2019

Pelargoniat innostuivat kukkimaan

Pelargoniat yllättivät ryhtymällä kukkimaan nyt lokakuussa Ryhdyin vihdoinkin kunnostamaan tuvan toista ikkunaa sisäpuolelta. Pidin taukoa pienemmässä kamarissa, join teetä ja ihmettelin vastapäätä, toisen kamarin ikkunalaudalla näkyviä kukkivia pelargonioita. Ne ovat aloittaneet kasvun ja kukinnan nyt lokakuussa. Kukat  olivat alkukesällä hyvässä kunnossa, mutta olin pidemmän ajanjakson poissa elokuun alussa, helteiden aikaan ja  yritin järjestää niille kastelua, mutta tein  virheen. Laitoin pelargoniat pesuvateihin, joissa oli märkää sanomalehteä. Vadit laitoin tuvan lattialle pois auringonpaisteesta. Tästä pelargoniat eivät pitäneet. Kukkien nuput ja osa lehdistä ruskettuivat ja ne oli nypinttävä pois. Mutta nyt, lannoituksen ja hoidon jälkeen kaikki on taas hyvin.





Myös tuvan pelargoniat kukkivat.



Teetauon aikana päädyin siihen, mikä oli välttämätöntä. Ikkunan kunnostus on jätettävä kesken. Vanhojen maalien rapsutus ja entisten tiivisteiden liiman irrotus vievät niin paljon aikaa, ettei maalausta enää voi tehdä, koska ilmat ovat viilenneet. Oma vika, koko kesä olisi ollut aikaa, mutta aina löytyi jotain mukavampaa tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti