lauantai 7. lokakuuta 2023

Väriä pihalle

 Pihan kukat ovat kuihtuneet, toin tilalle muuta värikästä, koristeomenapuun omenia ja pihlajanmarjoja. 

Loppukesällä pääsin sattumalta käymään pikaisesti puutarhamyymälässä. Pakkohan sieltä jotain oli ostaa. Keksin, että villiviininkin voisi laittaa kiertämään koivunkannon ympärille. Vasta mökillä katsoin sen vaatimukset kasvupaikan suhteen. Sen pitäisi olla tuore ja multava ja sitä kannon ympäristö ei ole. Kaivoin ison kuopan, johon laitoin ostomultaa ja kastelin villiviiniä ahkerasti. Ainakin ensimmäisenä syksynä se väritti pihaa hienosti.

Lisää punaista. Mökin seinää vasten olleen lumen rumat jäljet olivat taas tulleet esiin ja vedin seinän alaosaan taas kerroksen punamultaa. 

Maalasin myös aitan seinää ja ovia. Päädyn hirsiosaa ei kannata maalata. Jänikset järsivät punamullasta siitä pois. Maalissa on suolaa tai jotain muuta ainetta, jota pupujussit himoitsevat. Kesän viimeiset kukkija, maksaruohot tuovat vielä oman värinsä pihaan.

Muutama kukka sisälle juurtumaan. 

Metsään väriä tuo korallikanukka.

2 kommenttia:

  1. Koivun alle istutus voi olla vähän haastavaa. Tänä vuonna huomasin että kun pohjalle laittoi biokompostin tuotetta ja vasta sitten kaupan multaa niin kasvu oli ihan huikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jännityksellä, millaiseksi alue muuttuu kun koivu ei enää varjosta eikä ime kaikkea vettä ja ravinteita maasta. Lannoitustasojen varmasti tarvitaan, mutta kokeilemalla jotain varmasti saa kannon viereen kasvamaan.

      Poista