Etsin alustaa kukkaruukulle ja ajattelin ottaa toisen peltilautasista käyttöön. Mutta ei tämä olekaan mitä tahansa peltiä, takana on hopean merkit. Ja kyseessä on palkinto peräti kansainvälisessä maatalousnäyttelyssä. Palkinnon saamisen aikaan lehmien piti tuottaa paljon ja rasvaista maitoa. Tämän vadin äiti halusi jättää minulle perinnöksi, koska olin kuulemma hoitanut palkinnon saanutta lehmää.
Kasvoin maalaistalossa. Lehmien lisäksi oli hevosia, sikoja, lampaita ja vapaana juoksevia kanoja. Elanto tuli maasta, metsästä ja eläimistä. Niitä kunnioitettiin ja niistä pidettiin huolta. Emon hylkäämät karitsat ruokittiin tuttipullolla ja sikojen porsinnan aikaan äiti valvoi yökaudet. Kuvassa lampaat leikkaavat kotitilan pihanurmikkoa.
Sukuni talo löytyi jo vuoden 1540 veroluettelosta. Nälkävuosien jälkeen se menetti perintöoikeutensa maksamattomien verojen vuoksi ja jäi autioksi. Viljeltynä oman sukuni hallussa tila on ollut vuodesta 1699. Pitkä viljelijäsukutausta velvoittaa, ei siis ole ihme, että minullakin on tarve kasvattaa jotain.
Elämä maalaistalossa oli yksinkertaista, mutta turvallista. Suuri osa ruuasta oli omaa tuotantoa. Kun saatiin mukavuuksia, kylpyhuone ja WC sisälle, laitteita ja koneita, niistä iloittiin, ne helpottivat elämää ja työtä. Kunnioitan ja arvostan niitä, jotka jaksavat viljellä tässä maassa ja tukea Suomen omavaraisuutta. Viljelyn jatkaminen ei ollut minun osani, mutta kaipaan monia asoita, kuten hernepeltoa, jossa saimme syödä herneitä niin paljon kuin jaksoimme tai porkkanamaalta napattua pientä makeaa porkkanaa. Sokerijuurikkaan harvennusta tai navetan takana ollutta ulkohuussia en ikävöi.
Suuntanaomavaraisuus-bloggaajien kesäkuun kirjoitusten aiheena on asian ydin eli omavaraisuus, mitä se itse kullekin merkitsee. Lisätietoja kirjoitussarjasta löytyy osoitteesta https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuussarja/. Ryhmää ideoivat ja kokoavat Satu (https://tsajut.fi) ja Heikki (https://korkeala.fi).
Itse olen omavarainen lähinnä vain kukkien suhteen. Siihen, mitä muuta kasvatan, vaikuttavat ihmiset, joita vaihtelevaan ruokakuntaani kuuluu. On erilaisia allergioita. Ei tomaattia, ei omenaa, ei porkkanaa, ei herneitä... ja on ennakkoluuloja ja inhon kohteita kuten vihreä salaatti ja juusto. Kumma kyllä, pizzan päällä juusto kuitenkin maistuu. Pieni ystäväni maistaa rohkeasti mitä vaan. Mutta timjamin maistamisen jälkeen hän sanoi: Maija, tätä älä laita minun ruokaani. Ruohosipulia hän syö suoraan yrttilaatikostani. Kellarin tai vastaavan säilytyspaikan puuttuminen rajoittaa myös, mitä voin kasvattaa. Pakastin täyttyy yleensä marjoista ja mehusta. Viimeisiä marjoja, karpaloita, syödään nyt.
Kaikille käy peruna, kurkku, mansikat ja raparperi - piirakassa. Näitä ruokaongelmaisia on ruokinnassa yleensä vain silloin tällöin. Normaalisti ongelmana olen minä itse, koska en syö lihaa.
Haluan tukea paikallisia tuottajia. Ensimmäiset tomaatin taimet, tanskalaiset, sain lahjaksi, itse ostan suomalaisia ja mieluiten lähiseudulta. Ostin syksyllä paikallisella torilla myymässä olleelta puutarhurilta todella hyviä sipuleita ja päätin jo silloin, että hänen puutarhastaan haen tämän vuoden taimet. Matkaa mutkaista ja mäkissä tietä pitkin oli lähes 10 kilometriä, mutta olipa upea puutarha ja ystävällinen palvelu.
Tässä on käynnissä Suomi-Tanska maaottelu. Tomaatit näyttävät olevan voitolla, keskellä oleva suomalainen kurkku häviöllä. Ennustaako tämä jalkapallon EM-kisojen ottelun tulosta? Tein lisää haketta katteeksi ja peittämään rumaa muovia. Puutarhalla näin myös, millaisia krassien taimien pitäisi olla. Omani ovat hentoja spagetteja. Ammattilaiset ovat ammattilaisia.
Omavaraisuuteni on lähinnä omatoimisuutta, pyrkimystä riippumattomuuteen. Yritän tehdä remonteista, kunnostus- ja muista töistä itse niin paljon kuin vaan pystyn. Pieni työkalupakki on sisällä valmiina, lisää työkaluja on varastossa. Käsillä pitää nopeasti olla ainakin mitta, vasara ja ruuvimeisseli.
Suuntanaomavaraisuus-ryhmän kertomuksia omavaraisuudesta löydät alla olevista linkeistä.
Vyöhyke 1
Vyöhyke 2
Urban farming kotitarveviljely
Vau millainen historia. Ilahduttavaa, että se on noin pitkälle tiedossa :)
VastaaPoistaKauniita kesäkuisia päiviä sinne!
Onneksi on löytynyt jatkajia ja toivottavasti nykyisen omistajan, veljeni pojan, lapsista joku innostuu viljelystä.
PoistaHyvää kesää myös sinulle.
Mahtavaa tietää oman talonsa historiaa noin pitkälle! Usein sitä ajattelee itse, että kunpa seinät voisivat puhua. Varmaan olisi mielenkiintoisia tarinoita kuultavaksi :)
VastaaPoistaVeljeni harrastaa sukututkimusta ja on kirjoittanut omakustanteena kirjat molempien vanhempiemme suvuista.
PoistaMukava lukea sinun omavaraistelusi historiaa. Ja onhan omatoimisuuskin omavaraisuutta!
PoistaKaikkea on pysty itse tekemään. Tarvitsen nyt apumiestä moottorisahahommiin.Tein raparperipaistosta houkutellakseni häntä työhön. Omavaraistaloudessa ei bitconit liiku.
PoistaVaikuttava historia kotitilallasi.
VastaaPoistaTuo on totta. Siihen mitä kannattaa kasvattaa, vaikuttaa tosiaan menekki.
Meilläkin se, mitä perhe on halunnut syödä, on vaihdellut vuosikymmenien aikana.
Peukkua omatoimisuudelle. Se ei onneksi ole katoava luonnonvara.
Mahtavaa kesäkuuta!
Sain tuttavalta joku vuosi sitten siemeniä. Niistä on enää jäljellä saksankirveli,joka kasvaa vuosi vuodelta suuremmaksi. Tänä vuonna se kukkii. En vaan ole keksinyt, mihin sitä käyttäisin tai en ole uskaltanut sitä mihinkään laittaa etten syöjien mielestä pilaisi ruokaa.
PoistaAikamoinen krassi! Kylvin monta viikkoa sitten krassia pihalle ja nyt on sellaiset minilehdykät näkyvissä, voin vain haaveilla tuollaisesta jätistä.
VastaaPoistaKyllä ne kasvaa, mutta nyt niiden pitäisi jo kukkia.
PoistaOnpa tosiaan pitkä historia tilalla! Minulle yhtälailla osa omavaraisuutta on se kaikki muukin tieto ja taito kuin vain ruoka tai kotieläimet. Ei tarvitse joka asiaan pyytää miestä tai jota kuta muuta avuksi ja aina soitella pitkin kyliä tai isälle, että tuutko auttamaan, tuutko tekemään, kun voi napata itse vasaran tai sahan tai minkä ikinä ja mennä tekemään :D
VastaaPoistaJa tekemällä oppii koko ajan lisää. Netin kautta voi hakea ohjeita. Vaikka nikkarointikurssile minun pitäisi mennä.
PoistaOlipa herttainen kirjoitus! Nykypäivänä toisaan kaikenlaiset allergiat ja yliherkkyydet rajoittavat monien syömistä, samoin se mitä voi ja kannattaa kasvattaa, jos satoa aikoo säilöä.
VastaaPoistaKummallista, miten joillekin kehittyy uusiakin allergioita. Jopa jotkut makeisetkin ovat out,vaikka yleensä niitä pitellään poskiin surutta.
VastaaPoistaPääsin ihaniin kesäisiin maisemiin lukiessani kirmasin hernepellossa ja perhoset lenteli ympärillä. Kiitos!
VastaaPoistaLapsuus maalla oli tosiaan huoletonta ja vapaata. Varsinkin kun olen pikkusisko, muita jonkun verran nuorempi, jota kukaan ei viitsinyt kasvattaa tai vahtia
PoistaHistorian tunteminen antaa syvyyttä toimintaan. Kaikilla se ei ole mahdollista enää nykyään, kun tilat ja paikat vaihtavat omistajaa niin tiuhaan tahtiin.
VastaaPoista