perjantai 25. joulukuuta 2020

Joulumaa

 Suunnittelin tekeväni grillikatokseen joulumaan. Olen sanonut, että grillikatos on paikka, jonka viimeisimmäksi kunnostan. Loppukesällä kuitenkin katselin sitä ja hiukan kunnostinkin. Kaivoin maata ja sen alta paljastui alueelle tehty kivireunus ja mikä parempaa, muurattu grilli oli ympäröity tiililattialla. Muuten lattia oli tehty puukiekoista, jotka ovat lahonneet. Lahonnut oli myös pöydän toinen pää. Käänsin pöydän ja siirsin sitä enemmän katon alle. Paikkasin pahiten lahonneet laudat. Kesällä pöytä on maalattava ja kunnostus jatkuu. Edelliseltä omistajalta, sähkömieheltä, on vierastalon yläkerran ja ulkorakennusten sähköistäminen jäänyt kesken, mutta grillikatoksessa on kaksi hienoa valaisinta ja pistorasia.



Idea sai alkunsa romuraudasta, josta tein kynttilänjalkoja. Pihapiiriin oli jäänyt joku tuntematon vanha työkalu lahoamaan. Keräsin sen rautaosat odottamaan inspiraatiota. Nyt irroitin siitä osia kynttilöiden alustoiksi.

Vanha omenapuun oksa oli sekin odottanut käyttöä. Ripustin siihen käpyjä  ja muuta koristeeksi. Jäljistä näin, että orava oli käynyt tutkimassa paikkaa, mutta ei viimeinen omenani ollut kelvannut sillekään. 

Kun olin saanut joulumaani tähän saakka valmiiksi, lämpeni ilma. Seuraavana päivänä 5 astetta lämmintä ja vesisadetta, lumet ja tunnelma hävisivät taas. Jouluaatoksi uudelleen satanut lumi teki koko pihasta joulumaan. Yöllä vielä kuu valaisi seudun.


3 kommenttia:

  1. Hei. Löysin sattumalta blogisi ja jäin heti koukkuun ja olen nyt lukenut ja katsellut kuvia vuosien varrelta. Hauskaa miten samanlaisia ajatuksia ja tavaroita meidän kummankin mökkeilystä löytyy.Oma blogini löytyy nimellä Touhulan tarina jos haluat joskus vilkaista. Mutta joka tapauksessa minusta sait vakituisen seuraajan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin blogiasi. Tutun tuntuista puuhailua. Hyvää kevään odotusta Touhulaan. Kohta sini- ja valkovuokot taas kukkivat.

      Poista
    2. Kiitos.Kevättä odotellessa.....

      Poista