lauantai 12. joulukuuta 2020

Himmeli

 Varastoista löytyi olkia, puuvillalankaa, pitkiä neuloja ja ohjeita. Eipä siinä sitten muuta kuin himmeliä tekemään. Kun pimeinä iltoina aikaakin on. Laitoin oljet pehmenemään lämpimään veteen ja aloin sitten saksilla pilkkoa niitä.




Ensimmäinen moduli syntyi. Näistä lapsuudenkodissani tehtiin himmeli. Siskojen kanssa näitä urakoitiin. Osat liitettiin yhteen langoilla.

Tuloksena syntyi samanlainen himmeli, jonka kuva Emännän Tietokirjassakin on.

Eija Koski kertoo kirjassaan, että samantyyppinen malli on 150 vuotta vanha ja puhdaslinjainen ruotsalainen malli. Siis perusmalli ilman koristeita. Ruotsista himmelit ovatkin peräisin, nimi tulee sanasta himmel, taivas. Ennen himmeleitä koristeltiin eri tavoin. Joulukuusi syrjäytti sitten himmelin joulun ajan koristeena. Aloitin himmelin teon kirjan ohjeiden mukaan. Malli syntyy lisäämällä peruskuvioon olkia. Alkukuvion nimi on kirjassa askeettinen himmeli. Sen tekeminen opetti, että olkeni ovat liian paksuja pieneen kuvioon. Pikkuhimmeli on nyt hirsiaitan joulukoristeena.

Seuraavan tein pidemmistä, 8 cm:n oljista. Harjoituskappale siitäkin tuli, mutta naapurille se kelpasi. En kasvattanut himmeliä niin suureksi kuin mitä ohjeessa oli, vaan jätin sen kolmikerroksiseksi. Alussa ja alla  näkyvä himmeli on kolmas versio. Mielestäni tämä on tarpeeksi iso ja yksinkertainen pieneen mökkiini.  Teen ehkä joskus vielä yhden yrityksen, mutten tänä vuonna. Olkien tulisi olla yhtä paksuja ja tarkalleen yhtä pitkiä. Jos olki hajoaa, tulee se korvata heti uudella, keskellä himmeliä olevan oljen korjausyritys johtaa katastrofiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti