maanantai 2. joulukuuta 2019

Joulukuu alkoi

Joulukuu alkoi ja sen myötä jouluun valmistautumiseni. Tuoksuista se alkaa. Ensimmäiset piparit on nyt paistettu. Tein piparkakut ennen Liimataisen piparkakkureseptillä, jossa taikina tehtiin leipomista edeltävänä päivänä. Äitini käytti sitä reseptiä, joka ei sisällä lainkaan munaa. Se sopisi siis hiukan soveltaen myös vegaanille. Nykyään kaupan valmistaikina kelpaa, maku ei ole sama, mutta tuoksu on. Tänä vuonna syntyi kuusia ja sydämiä. Tämän metsän kuuset saa hävittää. Kirjoituksen lopussa on linkkejä muihin blogeihin, joissa kerrotaan jouluun valmistautumisesta ja keinoista joulutunnelman luomiseen.



Tuoksun vuoksi myös hyasintit ovat välttämättömiä ja ne pitäisi saada avaamaan nyt vielä nupussa olevat kukintonsa juuri jouluksi. Myös muut kukat kuuluvat jouluuni, jouluruusu on jo valmiina, pienet joulutulppaanit tulevat kukkakauppoihin vasta myöhemmin.


Tinakulhon löysin muutamalla eurolla kirpputorilta. Pohjassa lukee Suomen Tina ja se sopii hyvin mökkiini, se on 30- luvulta, joku on saanut sen II:ksi palkinnoksi. Pidän tinan himmeästi pinnasta, jota ei tarvitse puhdistella tai kiillottaa. Kynttilänjalka on norjalainen.


Aidon kynttilän tuoksu kuuluu sekin jouluuni. Pihalla on led-kynttilöitä näyttämässä tietä, mutta jouluna sisällä palavat oikeat steariinikynttilät.


Havut ovat yksi jouluvalmisteluihin kuuluva juttu. Perinteisiin kuuluu suvun naisten havukranssitalkoot itsenäisyyspäivän tienoilla lapsuudenkodissa ja kiertely jouluisessa Turussa. Sillä matkalla saan vietyä sukuaisten lahjat perille, niistä ei joulun alla ole enää stressiä.
Pieni ystäväni sen sijaan saattaa taas toivoa jotain hittilelua, joka on loppunut kaikista kaupoista ja jonka metsästäminen vie aikaa ja raastaa hermoja. Mutta ilo on suuri, jos hän saa juuri sen, jota on toivonut. Ja sitten joulupukin lista tulikin.


Listalla viimeisinä oleviin toiveisiin tuli vielä myöhemmin malliksi pätkä lankaa, jollaista pitäisi löytää. Näistä jotain joululahjaksi kootaan. Ensin vaan pitää selvittää, mistä oikein on kysymys.
Musiikki kuuluu jouluun, hoosianna ensimmäisenä adventtina, oratoriot ja jotkut joululaulut joko konsertissa tai radiosta tai tallenteilta. Ei jatkuvaa joululaulujen tulvaa, vältän tavarataloja, joissa joululaulut soivat tauotta.


Pakko myöntää, että kyllä pakkanen ja lumikin kuuluvat joulutunnelmaan, mutta kohtuullisessa määrin tänä vuonna, kiitos.


10 kommenttia:

  1. Oi, luminen joulu olisikin aivan täydellinen lahja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää vaihtelee niin paljon nykyään, ettei lumiseen jouluun mökillä voi luottaa. Maassa olleet lumet ovat sulaneet. Mutta vielä on aikaa....

      Poista
  2. Olen aivan samaa mieltä siitä,e ttä oikean kynttilän tuoksu kuuluu jouluun ja talveen <3

    Ihanaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa sinulle. Lasten kanssa kokee aidon joulujännityksen.

      Poista
  3. Kuvista välittyi ihana Joulun tuoksu ja rauhallisuus. Hyvää joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää joulunalusaikaa myös sinulle ja perheellesi ja eläimillekin.

      Poista
  4. Lunta kaivataan täälläkin :) Kahdesti jo pieni valkoinen kerros on maahan saaty, mutta kun lämpötilat kieppuu 6-7 plussa-asteen nurkilla, ei lumiparka kestä maassa.

    Paistuvien piparien tuoksu on kyllä niin ihana! Itse olen tässä asiassa laiska, ja ostan piparipurkin kaupasta, mutta lapsuudenkodissa leivottiin piparit itse ja sen tuoksun muistaa vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tihkusateessa yritän ajatella, että kosteus tekee hyvää iholle ja hengitys on helppoa. Mutta joulutunnelmaan on vaikea päästä sateenvarjon ja kumisaappaiden kanssa.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos. Lunta vielä odotellaan. Hyvää joulun odotusta.

      Poista