lauantai 30. kesäkuuta 2018

Ostoksilla puutarhalla

Puut verjostavat kuistia niin, että pelargoniat lopettivat kukkimisen. Tilalle puutarhuri suositteli verenpisaroita Kävi niin kuin olin epäillytkin eli uusi kuistini muuttui varjoisaksi kun isot puut ovat lehdessä. Pelargoniat lopettivat kukkimisen. Varjostavat puut ovat omia puitani eikä niitä siis kaadeta. Ellei ole pakko. Liian lähellä saunan seinää kasvavat kaksi koivua täytynee kaataa ja ehkä valo sitten hiukan lisääntyy. Ainakin saan sitten kunnon koivuklapeja rakennusjätteen ja niiden surkeiden oksanpätkien tilalle, joita puuvajassa on. Kasvihuoneen korvikkeeksi kuistista ei ole kuin keväällä, mutta kiva siellä on istua ja katsella vaikka sadetta, jota taas on saatu. Kun elämä juhannuksen jälkeen rauhoittui, halusin oikeaan puutarhamyymälään hakemaan kasveja, joita ei turhaan ole kuljetettu ja seisotettu myynnissä. Ja josta saa neuvoja. Päädyimme verenpisaroihin pelargonioitten korvaajiksi.




Huomasin puutarhalla melkein loppuunkukkineita orvokkeja ja sainkin sen ainoan sinisen kaupanpäällisiksi.



Vaaleanpunainen  ihanuus päätyi koristamaan pöytää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti