Jos ajatellaan, että jokaisessa vuodenajassa on neljä kuukautta, niin marraskuu on vielä syyskuukausi. Ja syksyistä onkin ollut, yli 10 astetta lämmintä. Syksyinen asetelmani on säilynyt hyvänä. Jopa punaiset koristeomenat. Naapurin puusta, josta ne ovat peräisin, linnut ovat ne jo nokkineet.
Vanhassa työkalulaatikossa on tämän vuoden keijunkukka, joka vielä pitää siirtää kasvilavaan talvehtimaan. Kuistillakin on perinteisesti kanervakasveja.
Kuusentaimia on pitkin pihaa ja nypin niitä pois, metsä on metsä ja piha on piha. Isompiakin kuusia pitää poistaa, ne kasvavat pihalla nopeasti liian isoiksi. Aineksia havukoristeisiin tulee riittämään. Ensimmäisen havukranssin tein kasvihuoneeseen karsittuista oksista.
Vietyäni kurjat tomaatinvarret kompostiin ja siistittyäni kasvihuoneen, päätin vallata sen itselleni. Ruosteinen metallituoli oli tarkoitus viedä metallinkeräykseen, mutta se unohtui ja täällä se saa olla ja ruostua lisää. Siinä voi kuunnella kun sadepisarat tippuvat kattoon.
Kaupungissa kukkivat ruusut.
Puistossa marjat kaunistivat aitaa.
Sen, että ollaan marraskuussa, huomaa siitä, että pimeys tulee aikaisin. Aamuvirkuilla, jollainen en ole, valoisaa aikaa on enemmän. On taskulampun, otsalampun ja heijastimien aika. Illalla, metsätiellä kulkiessani mietin, että samanlaista syvää, hiljaista pimeyttä ei kaupungissa pysty kokemaan. Yhtenä iltana superkuu valaisi maiseman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti