perjantai 26. elokuuta 2022

Elokuussa

Naapurin kultapallot kukkivat taas komeasti niin kuin elokuussa kuuluukin.

 Sitten tuli toivottu ja odotettu sadepäivä. Vaikka sade oli hiljaista ja lempeää, kaatoi se kultapallot ja sain hyvän syyn poimin niitä maasta itselleni tuomaan väriä ja valoisuutta mökkiin.. 

 

Olin viime vuonna ostanut siemensekoituksen, jonka piti houkutella perhosia. Kylvin sitä kasvilavan päähän rikkinäiseen peltiastiaan ja moneen muuhunkin paikkaan. Olin ihmeissäni kun kasvit alkoivat kasvaa, olinko ostanut apilan ja päivänkakkaran siemeniä! Niitä pihallani on jo muutenkin tarpeeksi. Apilat olivat jotain punaista lajiketta, päivänkakkarat pienen pieniä.

 Ensimmäisenä kukki joku ristikukkainen rikkaruohon tyyppinen liilan värinen kasvi. Olin tyytyväinen kun siemenet eivät kaikkialla itäneet. En ikinä enää osta ulkomaalaisia siemeniä. Ei tämä ole toivomani kukkaketo. Kasvien väitettiin olevan monivuotisia.

Nyt elokuussa kukkivat samettikukat ja kehäkukat. Koska ne ovat muuttuneet monivuotisiksi? Jatkavat ne kyllä elämäänsä jos saan siemenet talteen. Perhosia en kukissa ole nähnyt, mutta kimalaiset pitävät niistä.

 

Päätellen toukista, joita on kasveilla, maassa ja tiellä, perhosia kuitenkin tulee. Mitähän tästäkin värikkäästä yksilöstä syntyy. Kimalaisten lisäksi liikkeellä on erilaisia hyönteisiä. Ampiaisia, hyttysiä, vielä ei kuitenkaan hirvikärpäsiä.

  Omenasatoni on huono, muutamat omenat, joita puissa on, ovat matoisia. Niin ovat naapurinkin omenat, niitä on runsaasti ja sen verran niissä on hyviä kohtia, että sain tehtyä ensimmäisen omenapiirakan.

2 kommenttia:

  1. Kehäkukka siementää itsensä, samettikukkakin tietysti, mutten koskaan ole nähnyt, että se ilman esikasvatusta selviäisi. Ehkä pussittaja on luullut monivuotisiksi sen takia? Täälläkään ei juuri omenoita saada, muumiotauti on levinnyt kaikkialle ja lopuissa on pihlajanmarjakoita. Luulin jo saavani miniältä omenia, vaan sielläkin nyt yllättäin tuo muumiotauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumiotauti on todella inhottava. Naapurin hienon vanhan omenapuun hyvät omenat ovat tänä vuonna todella pahasti myös muumiotaudissa. Yritän poimia saastuneita omenoita puun alta ja sen vieressä olevista ruusupuskista ja kukka penkistä. Vien ne kauas ja hautaan puutarhajätteellä. Ne pitäisi polttaa, mutta miten se onnistuisi?

      Poista