perjantai 15. huhtikuuta 2022

Omia ja ostettuja

 Mietin, ehtivätkö omat narsissit avautua pääsiäiseksi ja varmuuden vuoksi ostin hiukan valmiitakin kukkia. Sijoitin narsissit kuistille kun ilmat ovat lämpenemässä. Moneen päivään ei ole satanut luntakaan. Perunanarsissi saa siellä tuoksua. Pieni jouluruusukin pääsi kuistin ikkunalle. Se on selvinnyt hyvin talvesta ja pääsee myöhemmin kukkapenkkiin.

 

Pääsiäisen kunniaksi ostin hiukan keltaisiakin kukkia.


Ja itse kasvattamani orkideanarsissi Thalia avasi sekin nuppujaan juuri sopivasti pyhiksi.

Ja mikä parasta, pihan lumikellotkin alkoivat jo kukkia. Poistin toisenkin, uusimman lumikerroksen niiden päältä. Lisää kukkia on vielä paksun lumikerroksen alla. Polun varren narsissit on myös vapautettu lumesta ja harmikseni huomasin sen alta paljastuvan myös multakasoja, myyriä on ollut liikkeellä.

Talon Aune-tytär on vuonna 1947 saanut Mikkelistä  kortin. Narsissit siinäkin kukkivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti