lauantai 12. kesäkuuta 2021

Kesäkuun tuoksuja

 Voimakas pihlajankukkien tuoksu tulee vastaan pihalla. Pihlajat kukkivat tänä vuonna todella runsaasti. Kasvihuoneen takana säästämäni puu on kukassa, lisää kukkivia pihlajia on aitan päädyssä ja sen takana,  mökkitien varressa sekä metsässä. On kuin oksille olisi suihkutettu jotain vaahtoa.



Tänä vuonna pihlajankukkia oli helppo saada maljakoihinkin, ei tarvinnut kurkotella tai hakea tikkaita. Laitoin niitä vierastaloon, mökissä tuoksu voisi olla liian voimakas.

Syreenin kukkien tuoksu on hienostuneempi. Vanhat pensaat kukkivat edelleen. Suunnitelmissa on niiden uudistaminen. Vain yhden, mökin takana, kasvihuoneen vieressä olleen ränsistyneen pernsaan leikkasin kokonaan pois. Uusia vesoja nousee maasta, saa nähdä millainen pensaasta tulee.


Pihan laidoilla ja metsässä tuoksuvat kielot.


Suolla on omat tuoksuvat kukkansa. On hyvä muistaa, että suopursutkin kukkivat jo kesäkuun alussa.


Taustalla kukkivat puolukat. Hyvä, että niiden kukinta-aikaan ei enää ole ollut yöpakkasia.

4 kommenttia:

  1. Kesäkuun tuoksut ovat todella vahvoja. Hyvä, kun pihlajat kukkivat. Se tietää terveitä omenoita, ainakin pihlajanmarjakoin osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ötökät pysyvät poissa, omenapuutkin kukkivat todella runsaasti.

      Poista
  2. Täytyy muistaa nauttia kesästä!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Totta puhut, nyt on kesän paras aika kesästä

    VastaaPoista