perjantai 15. toukokuuta 2020

Takatalvea tuntua

Vaikea uskoa, että ollaan toukokuun puolivälissä, kun maassa on vielä lunta. Alkuviikolla sitä satoi runsaasti eikä se ole hävinnyt, vaan  sitä on edelleen metsässä varjoisissa paikoissa ja katoilta pudonneesta lumesta muodostuneissa isoissa kasoissa. Räystään alla kasvavat esikot saivat lumet päälleen. Vaikka lämpötila on päivällä plussan puolella, lumi ei sula koska öisin on pakkasta. Kylmä tuuli viilentää lisäksi ilmaa ja sateet tulevat lumena. Takatalvelle ei taida olla määritelmää, mutta tuntuu siltä, että nyt kysessä on oikea takatalvi.




Tämä takatalvi tuntuu erikoisen oudolta siksikin kun äitienpäivä oli melkein kesäinen, oli lämpöä ja aurinkoa ja puut vihertyvät, koivuihinkin tuli jo pienet lehdet. Myös vierastalon edessä olevaan vanhaan koivuun. Hyvä, että se on elossa, en halua vähän aikaan koivujen kaatamisprojekteja. Sunnuntain jälkeen ei paljon edistystä ole tapahtunut. Kevät on tauolla.



Valkovuokot muistuttavat, mitä aikaa eletään. Osan vuokoista myyrät tuhosivat, mutta onneksi niitä on useammassa paikassa. 


Pihan mustikatkin olivat aloittamassa kukintaansa. Niille taitaa yöpakkasten jatkuessa käydä samoin kuin viime vuonna eli pakkanen tuhoaa sadon.


Sade oli tervetullutta, kuivuutta on jatkunut pitkään. Mustikatkin ovat kärsineet kuivuudesta. Mutta kasvuun tarvittaisiin veden lisäksi lämpöä ja aurinkoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti