maanantai 25. helmikuuta 2019

Upea kevätaurinko

Aurinko paistoi upaeasti muutamana päivänä helmikuun loppupuolella. Oli aika vetää tuvan verhot pois ikkunan edestä ja laittaa pelargonit aurinkoon. Iltapäivällä aurinko paistoi kamariin ja myöhemmin kuistille Nyt sää on pari päivää ollut sellainen kuin sen pitääkin olla: yöllä pakkasta, päivällä aurinkoa pilvettömältä taivaalta. On jo aika vetää verhot pois ikkunan edestä ja siirtää pelargoniat ikkunalle. En leikellyt tuvan kukkien varsia paljoa koska ne näyttävät lähtevän kasvuun muutenkin. Pelargoniani saavat kasvaa vapaasti isoiksi.



Aamupäivällä aurinko paistaa leivinuunin kylkeen ja toivottavasti lämmittää sitä. Muurari taisi olla oikeassa kun kehoitti purkamaan sen, koska se hänen mielestään olisi iso jäähdyttävä kivikasa. No, ei sitä purettu eikä pureta. Muurin kyljelle laitoin kauniita tulitikkurasioita.



Iltapäivällä aurinko osuu kamarissa pönttöuunin sytytysjakkaraan ja nurkassa olevaan öljylamppuun. Uunien ja hellan sytytyksessä jakkara on kätevä, ei tarvitse kyykistellä. Tämä jakkara on kyllä hiukan liian korkea, mutta toimii kuitenkin.



Myöhemmin iltapäivän aurinko osui kuistin teehetkeen. Kaurakeksit tein improvisoiden aineista, joita löytyi. Arabian Ali-astiat luulin hukanneeni muutossa, mutta olinkin laittanut ne yllättävään paikaan ja unohtanut kätköni. Vuoden niitä etsin, kunnes vahingossa löysin.


2 kommenttia:

  1. Aivan upeita kevätpäiviä ollut, kesä lähestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi jo mieli siemenostoksille, mutta nyt taitaa olla takatalvi tulossa.

      Poista