perjantai 1. helmikuuta 2019

Sydäntalvi työllistää

Lumi oli kaatanut huonokuntoisen koivun omenapuun päälle. Sauna oli onneksi säästynyt. Paukkupakkasilla puuhella lämpiää pönttöuunin lisäksi Aurinko paistaa jo korkeammalta, mutta ei vielä lämmitä. Pilvettöminä päivinä pakkasennätykset paukkuvat. Kun ilma lämpenee, sataa lunta. On niin kuin sydäntalvella kuuluukin olla. Viime kesänä iloittiin oikeasta kesästä, nyt pitäisi riemuita oikeasta talvesta, jos vain jaksaisi. Lunta on mielestäni tullut jo tarpeeksi. Sitä on jo liikaa luonnollekin. Viimeisin, vajaan 20 sentin  lumikerros oli lisännyt lumikuormaa niin, että se oli kaatanut saunan edestä huonokuntoisen koivun, joka olikin tarkoitus kaataa ensi kesänä. Se oli kaatunut paremman omenapuun päälle, onneksi ei saunan suuntaan. Pokasahalla sahasin koivun oksat pois omenapuun päältä ja lapioin lumen puun ympäriltä. Jäljistä näin, että jänikset olivat jo käyneet katsastamassa ruokapaikkaa ja hainkin varastosta aitaverkkoa puun ympärille. Nyt ei tarvitse miettiä, miten omenapuuta leikkaisi keväällä, tarpeeksi ilmava se jo on.

 

 

Kylätielle kaatuneen kuuseni muut tielläkulkijat olivat  joutuneet katkomaan ja siirtämään pois.


  Kovilla pakkasilla mökillä on pakko lämmittää puuhellaa pönttöuunin lisäksi, ettei sähkönkulutus kasvaisi liikaa.

                     


  

Opettelen käyttämään  kääntöpelliä niin, että hella lämpiää kokonaan. Hellan päällys kuumenee todella nopeasti. Pidän hellan päällä pannussa ja kattilassa vettä. Kun levyillä on jotain, niiden ei pitäisi haljeta. Ja hellan lisäksi kuumat astiat ja vesi varaavat lämpöä.


Sain kunnollisia polttopuita. Pulkalla ne kulkevat kevyesti. Ja sillä tulen itse kevyesti mäkeä alas, en kuitenkaan vielä viime keväisellä vauhdilla, koska jäätä ei ole. Oman puuvajani puut ovat surkeita oksanpätkiä. Paksummat pitäisi halkaista kirveellä eikä se työ houkuttele vajaan 20 asteen pakkasessa.  Kaatuneista puista tulee hyvää polttopuuta, kunhat ne saadaan pilkottua ja kuivattua.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin lämmitetään kotitakkaa mökiltä kaadetuilla puilla. Peräkärryllä ne tuodaan syksyllä kotiin. Meillä mökkeillään keväästä syksyyn, mutta ei talvella. Kyllä sitä mökkielämää jo kaipaa! Minä karistin kotipihalla harjanvarrella pensaiden oksilta lumet, kun olivat niin raskaan näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En talvella ole mökillä yötä, minulla on lähellä majapaikka. Mutta käyn päivittäin kun olen maalla. Nykyään lumitöissä ja lämmittämässä.

      Poista