lauantai 6. lokakuuta 2018

Pihatöiden valmistelua

Nyt kun maalausilmat ovat ohi, on pihatöiden aika. Kunhan sateet sallivat. Aloitin järjestämällä työvälineitä. Päätin tehdä vierastalon parvekkeesta uuden puutarhavajan. Yritän pitää siellä välineet yhdessä paikassa. Aikaa menee yläkertaan kiipeämiseen, mutta ei varmasti niin paljoa kuin hukkuneiden työvälineiden etsimiseen.




Nämä eivät ole mitkään turhat koristetikkaat, vaan ne olivat minulla oikeasti käytössä mökin korjauksessa. Tikkaita en enää sisätöissä tarvitse, saavat siirtyä kevyempiin hommiin säilytyskalusteeksi. Suuremmat työkalut ovat yhdessä pihan aitoista. Ja niitä onkin runsaasti, talosta löytyneet ja mukana tuomani. Mm. kaksi samanlaista lapiota, kaksi samanlaista talikkoa, n. viisi lehtiharavaa, muita lapioita ja haravia sekä vanhoja haroja ja kuokkia.



Ruukkujen pesua jäi kevääseen. Pienet ruskeat pullot nousivat maasta kun kaivoin maata aittojen edustalta.



     Parvekkeen oven toisella puolella on aitasta löytynyt vanha tuoli. Korissa on myrskyn pudottamia lehtikuusen oksia, joille ehkä keksin jotain käyttöä. Ainakin kävyt päätyvät koristeiksi.



Edellisten omistajien matkamuistopuukengät toimivat nyt ovistoppareina.

2 kommenttia: