lauantai 13. lokakuuta 2018

Upea ruska

Hellekesää seurasi upea ruska. Punaista löytyy pihlajasta, mansikasta ja haavasta. vaahteran lehdissä on kaikki mahdolliset värit.   Hellekesän jälkeen oli odotettavissa upea ruska ja niin, päivien lyhentyessä ja öiden kylmetessä,  riehakkaat värit tulivat esiin vihreän häipyessä.


Värit ovat syy, miksi haluan vaahteran pihalleni. Kevään hennot vihreät ja keltaiset ja nämä syksyn räväkät värit.



Alhaalta tieltä näin, että rinteessä oli punainen puu. Pystysuoran jyrkänteen reunaa pitkin, kamera kädessä, lähdin sitä etsimään. Pihlajahan se oli.


Myös haavat tunnustivat punaista väriä. Vaikka isot haavat ovat tähän aikaan yleensä keltaisia.


Ylhäältä näkyivät kauempana olevat värikkäät puut.


Tullessani kotiinpäin metsäretkeltä, löysin yllättävästä paikasta kanttarelleja. Kun näihin lisäsi tienvarrassa kasvaneet muutamat sienet, riitti jo paistettavaa.


Mustikoiden syysväri on violetti.


Tienvarren lillukka jatkaa maaruskaa samassa sävyssä.


Mansikan lehti taas on punainen.


Kohta pakkaset ja sateet sammuttavat ruskan värit, mutta vielä niitä riittää.

2 kommenttia:

  1. Mahtavan näköisiä syyskuvia. Kiva seurata blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa, jos touhuni kiinnostavat. Chilin kasvatusta en vielä ole aloittanut. Ehkä ensi kesänä.

      Poista