sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Syyskylvöjä

Kylvin luonnonkukkien siemeniä vierastalon edustalle, jotta houkuttelisin asukkaita hyönteishotelliin. Päätin yrittää kukkaniityn tekemistä vierastalon seinustalle. Se ehkä houkuttelisi asukkaita hyönteishotelliini, joka on koskenut kovia. Vanhalla mökillä tikka tuhosi sitä tehokkaasti. Sitten joku lintu teki pesän keskellä olevaan koloon. Korjausten ja uusien verkkojen jälkeen kukaan ei ole ollut siitä kiinnostunut.


Keräsin luvalla akilean ja sinilatvan siemeniä naapurin pihalta. Omalta pihalta sain sormustinkukan siemeniä. Viime syksynä siirtämäni taimi teki kolme kukkavartta ja runsaasti siemeniä.




Lisäksi hain luonnonkukkien siemeniä Maatiaisen myymälästä.


En ryhtynyt maata muokkaamaan, vaan toin vaan kuoppiin multaa saunan edustan salaojan kaivuutyömaalta.


Kylvin alueelle myös keväällä ostamani ruiskukkien ja ketoneilikoiden siemenet. Ja pussillisen puistoleimmikkejä, vaikka ne olivatkin iso pettymys. Esikasvattamieni taimien kukat eivät paljoa eronneet peltolemmikeistä, joita täällä nousee maasta itsestään kun  hiukan kaivelee.


Lipaston laatikosta löytyi pieni rasia, jossa oli mustia siemeniä. Joko kuolanpionin tai päivänliljan. Kumpi vaan, kasvamaan nekin laitoin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti