perjantai 23. kesäkuuta 2017

Alppiruusu innostui kukkimaan

Olin tarkkaillut ison pihlajan juurella kasvavaa vanhaa alppiruusua. Kyllä ne nuput kukkanupuilta näyttivät. Pelkäisin kuitenkin, että ne voisivat vielä kuivua ja ruskistua. Sitten nuput alkoivat pullistua ja niissä alkoi näkyä punaista väriä. Ja sitten koko pensas olikin täynnä kukkia.




Kukinta korvaa nyt viime vuotisen pettymyksen kun pensas piti välivuoden eikä kukkia ollut kuin yksi.


Onneksi rodo ehti kukkia ennen sateita, joita sitten onkin saatu. Myös kuolanpioni ehti aloittaa kukinnan. Sen kukinta kestää sateessa vain hetken. Pionissa oli tänä vuonna peräti kuusi kukkaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti