torstai 6. lokakuuta 2016

Syyskukintaa

Syyskukintaa Vuorikaunokki (Centaurea montana) ehti aloittaa uuden kukinnan uudessa paikassa ennen pakkasia. Sen luvataankin kukkivan uudelleen, jos lakastuneen kukinnan leikkaa pois. En ennen ole sitä tehnyt.


Hyvin kasvi näyttää viihtyvän uudessa paikassa ja siinä se mahtuu leviämään joka suuntaan.


Rannan vakoinen alppiruusu, (Rhododendron) joka ei alkukesällä lainkaan kukkinut, aloitti kukinnan syyskuun puolivälissä. Onkohan kysessä viime kesän myöhästynyt kukinta vai luuleeko se jo olevan kesä?



Ahomasikka (Fragaria vesca) kukkii uudelleen, samoin metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum). Mansikkasatoa tuskin kuitenkaan saadaan.



Jouluruusu (Helleborus) on tehnyt nuput valmiiksi kevään kukintaa varten. Ne täytyy peitellä havuilla ennen kovia pakkasia ellei lunta ole tullut maahan. Yleensä kukat aukeavat hetin kun lumi on sulanut ja havut on poistettu. Paitsi viime keväänä, jolloin nuput ja lehdetkin olivat tuhoutuneet.


Lehdillä ei ole lunta, vaan tuhkaa, jota levittelin tontille. Pyysin nuohoojaa keräämään tuhkaa tuhka-astiaan ja sen hän tekikin.

Kotiinkin ostin viimeisiä kukkijoita siivouksen kunniaksi. Hajuherneitä (Lathyrus odoratus) möi pariskunta yhden antiikkiliikkeen edustalla. Kukat on kuulemma poimittu ulkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti