maanantai 15. elokuuta 2016

Haalari naulaan

haalari naulaan Tänä keväänä ja kesänä on maalia tullut sudittua. Emännänkaappi, tuvan paneelin ylälista, eteisen lattia, ikkunanpokia,  puutarhavajan lattia ja viimeiseksi eteisen uudet räystäslaudat. Alkaa jo riittää. Varsinkin kun räystäslautoja maalatessani tiputin maalia päähäni. Laadukas Fasad-öljymaali tarttuu tiukasti myös hiuksiin. Pikkukaappi jääköön talvityöksi. Haalari siis naulaan.

Vanha H&M:n farkkuhaalari

Maalaushaalarini. Ostettu joskus 70-luvulla H&M:stä Tukholmasta. Henkka ja Maukka eivät silloin vielä olleet edes rantautuneet Suomeen.

Kävin taas Helsingissä ja kierrellessäni Stockmannilla näin tämän. Oli pakko tarkistaa, onko se somiste vai myynnissä. Hintalapussa luki 299 euroa.



Ovat kuin kaksi marjaa, minulla vaan autenttisia maalitahroja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti