sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kasvihuoneessa tapahtuu

Kasvihuoneessa tapahtuu Pikkuinen kasvihuoneeni ei sijaitse valaistuksen suhteen hyvällä paikalla, mutta se antaa mieltä tasanteelle, josta piti tulla, mutta ei koskaan tullut parkkipaikkaa. Siinä minulla on paikka, jossa voin sateella istua ja katsella ympäristöä.


Kekkilän Vihervaja

Olen maanviljelijän tytär ja ensimmäisen rahapalkkani olen ansainnut perunannostolla. Se oli seteliraha, jonka setäni työnsi pusakkani taskuun avustuksesta tai lähinnä kai mukanaolosta  perunannostossa. Montako markkaa se oli, sitä en muista. Mutta perunankasvattajaksi minusta ei ole. Varhaisperunat ovat Clas Ohlsonin ihmemullassa venähtäneet pituutta hurjasti. Mutta tuskin saadaan omia perunoita juhannuspöytään. Lämpimänä päivänä perunanvarret olivat kaatuneet torilta ostetun tomaatin päälle.

                             

Melkein kaikki pelargoniat olen jo siirtänyt kasvihuoneeseen. Ne ovat varmoja kasvatettavia. Lisäksi siellä on lahjaksi saadut pikkuiset tomaatintaimet, joista ei tiedä, ehtiikö niistä tulla satoa. Yksi avomaankurkun taimi sekä herneitä, jotka alkavat kukkia.








                          Kekkilän vihervaja

2 kommenttia:

  1. Ihana kasvihuone, minäkin saan omani syksyllä.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kaunis koti ja kaunis piha. Kasvihuoneen myötä saat paljon mukavaa tekemistä.

      Poista