lauantai 4. kesäkuuta 2016

Jugendpottakaappi

jugenspottakaappi Kevään viimeinen hankinta kaupunginosan nettikippikseltä. Tamminen jugendpottakaappi marmorikannella. Ajattelin, että kaappi sopisi keinutuolin kaveriksi. Kun sekin on tummempaa puuta.  Kaappi on kyllä sekä keinutuolia että mökkiä vanhempi, ehkä 20- tai 30-luvulta. Innostusta lisäsi se, että kaapin noutopaikka oli kulman takana kotoani. Sen verran olin viisastunut, että kysyin, painaako kaappi paljon. Myyjä sanoi, ettei kaappi paljoa paina, mutta marmorikansi kylläkin. Sitä hän ei kertonut, että kaappi piti noutaa neljännestä kerroksesta talosta, jossa ei ole hissiä. Ja marmorikansi, joka on halki, painoi aivan mielettömästi.

Kun olin saanut kaapin maalle, huomasin sitä puhdistaessani siinä olevan pieniä reikiä. Siis joku puunsyöjäötökkä on joskus jyllännyt siinä. Vaikka purua ei näkynytkään, suikutin kaapin ensin Raidilla. Sitten laitoin saunan lämpiämään ja kannon kaapin lauteille. Marmorikantta ei onneksi tarvinnut raahata saunaan. Kolmas tapa tappaa ötököitä olisi pakkanen ja sen sähköyhtiö sähkökatkoille varmaankin taas järjestää talvella.



Kannu kaapin päällä on Arabian vakiomallia, jossa on käytetty erilaisia kuvioita. Tämä kannu ei ole virheetön. Vein tuulimyllykannun parilla kympillä melkein väkisin turkulaisesta antiikkikaupasta, jossa se oli esimerkkinä siitä, millaisia ehjiä astioita myyntiin voisi tuoda.

Marmorikannen halkeaman peittona tyyliin sopiva liina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti