Helmikuun kukat

Olen syntynyt helmikuussa ja yleensä tähän aikaan, kun ilmat lämpenevät ja aurinko alkaa paistaa kirkkaasti, herään talviunesta. Toivottavasti niin käy, ovathan Korkeasaaren karhunkin jo heränneet. Kukat merkitsevät kevään alkamista. Mökille tuli ensimmäiseksi esikko.

Kotiin hankin tulppaaneita. Etsin pitkävartisia ranskalaisia, mutta niitä ei ollut lähikaupoissa. Nämä ovat kuitenkin pitkävartisia, mutta suomalaisia.

Kotona kukkii myös valkoinen amaryllis. Olin napannut kukkakaupasta jo ennen joulua kaksi sipulia. Mutta ne jäivät paperikassiin odottamaan, kun toistuvasti unohdin tuoda mökiltä ruukkuja. Lopulta istutin ne samaan ruukkuun. Toinen sipuli ei pitänyt järjestelystä, mutta onneksi toinen kukkii.

Pienilehtinen posliinikukka ei ole ollut pitkään kotonani. Aluksi se kasvatti hurjasti versojaan ja pimeimpänä vuodenaika se alkoi kukkia.

Historian havinaa

Mökiltä on löytynyt paljon valokuvia, niistä osa on edellisten omistajien perhevalokuvia, joista osa on otettu mökillä kun siellä on vietetty joulua tai perhejuhlia. Mutta löytyy myös vanhoja valokuvia, joissa vakavat  aikuiset katsovat suoraan kameraan. Yhdessä pienessä kuvassa on kaksi vakavaa lastakin. Missään kuvissa ei ole tietoa kuvatuista henkilöistä, ei edes vuosilukuja. Lasten asut viittaavat 1900-luvun alkuun.

Olen  yrittänyt selvittää mökin ja tontin alkuperää ja Maanmittauslaitoksen ja Kansallisarkiston avulla tietoja onkin löytynyt. Tila on lohkottu emätilasta samaan aikaan kahden tien toisella puolella olevan tilan kanssa. Kaupat on tehty vuonna 1928, lohkomiskirja 1929 ja maarekisteriin se on merkitty 1931. Mauri  ja Hilda G ostivat tilan ja se sai nimensä ja numeronsa. Tiloista tehtiin myös kartta. Rakennuksia ei kartalla vielä näy. Kartasta näkyvät rajapyykin paikat ja etsin niitä siihen saakka, kunnes lunta tuli liikaa. Ilmaisesti osa rajapyykeistä on isojaon aikaisia. Pyykkeinä toimivat kivikasat ja yhdestä kivestä löysin oikean, kiveen hakatun numeron.

 Yritin etsiä lisää pyykkejä Karttapaikan koordinaattien ja Googlemapsin avulla, mutta taitaa olla liian syrjäistä seutua ja jatkankin etsintää lumien sulamisen jälkeen kompassin avulla. Piikkilangan jäänteet antavat viitteitä siitä, missä rajapyykki voisi olla. Vanhan kartan lisäksi sain aineiston, jossa on selostettu tarkkaan, millaisesta alueesta on kysymys. Suolla on tosiaan ollut mutahauta, mutta sen tarkkaa paikkaa ei kerrota.

Naapurin emännän miehen isä osti heidän tilansa samaan aikaan ja se on säilynyt perheen hallussa. Maurin ja Hildan jakamaton kuolinpesä, jossa oli kolme osakasta, myi tilan vuonna 1972. Ostajia olivat maanviljelijä ja hänen vaimonsa lähipitäjästä. Jo 1970-luvun loppupuolella he myivät määräaloja tilasta perheelle, jolta minä sen ostin. Rakennukset olivat ilmeisesti pitkään käyttämättöminä ja minua huvitti, kun löysin mökistä kirjasen nimeltä Autiotuvan uudet asukkaat.

Sydäntalvi työllistää

Aurinko paistaa jo korkeammalta, mutta ei vielä lämmitä. Pilvettöminä päivinä pakkasennätykset paukkuvat. Kun ilma lämpenee, sataa lunta. On niin kuin sydäntalvella kuuluukin olla. Viime kesänä iloittiin oikeasta kesästä, nyt pitäisi riemuita oikeasta talvesta, jos vain jaksaisi. Lunta on mielestäni tullut jo tarpeeksi. Sitä on jo liikaa luonnollekin. Viimeisin, vajaan 20 sentin  lumikerros oli lisännyt lumikuormaa niin, että se oli kaatanut saunan edestä huonokuntoisen koivun, joka olikin tarkoitus kaataa ensi kesänä. Se oli kaatunut paremman omenapuun päälle, onneksi ei saunan suuntaan. Pokasahalla sahasin koivun oksat pois omenapuun päältä ja lapioin lumen puun ympäriltä. Jäljistä näin, että jänikset olivat jo käyneet katsastamassa ruokapaikkaa ja hainkin varastosta aitaverkkoa puun ympärille. Nyt ei tarvitse miettiä, miten omenapuuta leikkaisi keväällä, tarpeeksi ilmava se jo on.

 

 

Kylätielle kaatuneen kuuseni muut tielläkulkijat olivat  joutuneet katkomaan ja siirtämään pois.

  Kovilla pakkasilla mökillä on pakko lämmittää puuhellaa pönttöuunin lisäksi, ettei sähkönkulutus kasvaisi liikaa.

                     


  

Opettelen käyttämään  kääntöpelliä niin, että hella lämpiää kokonaan. Hellan päällys kuumenee todella nopeasti. Pidän hellan päällä pannussa ja kattilassa vettä. Kun levyillä on jotain, niiden ei pitäisi haljeta. Ja hellan lisäksi kuumat astiat ja vesi varaavat lämpöä.

Sain kunnollisia polttopuita. Pulkalla ne kulkevat kevyesti. Ja sillä tulen itse kevyesti mäkeä alas, en kuitenkaan vielä viime keväisellä vauhdilla, koska jäätä ei ole. Oman puuvajani puut ovat surkeita oksanpätkiä. Paksummat pitäisi halkaista kirveellä eikä se työ houkuttele vajaan 20 asteen pakkasessa.  Kaatuneista puista tulee hyvää polttopuuta, kunhat ne saadaan pilkottua ja kuivattua.