Mökiltä löytyi vanhoja valokuvia, joiden esittämistä henkilöistä ei ole tietoa. Tilan omistajat ovat selvinneet. Osa rajapyykeistä on isojaon aikaisia.
Mökiltä on löytynyt paljon valokuvia, niistä osa on edellisten omistajien perhevalokuvia, joista osa on otettu mökillä kun siellä on vietetty joulua tai perhejuhlia. Mutta löytyy myös vanhoja valokuvia, joissa vakavat aikuiset katsovat suoraan kameraan. Yhdessä pienessä kuvassa on kaksi vakavaa lastakin. Missään kuvissa ei ole tietoa kuvatuista henkilöistä, ei edes vuosilukuja. Lasten asut viittaavat 1900-luvun alkuun.
Olen yrittänyt selvittää mökin ja tontin alkuperää ja Maanmittauslaitoksen ja Kansallisarkiston avulla tietoja onkin löytynyt. Tila on lohkottu emätilasta samaan aikaan kahden tien toisella puolella olevan tilan kanssa. Kaupat on tehty vuonna 1928, lohkomiskirja 1929 ja maarekisteriin se on merkitty 1931. Mauri ja Hilda G ostivat tilan ja se sai nimensä ja numeronsa. Tiloista tehtiin myös kartta. Rakennuksia ei kartalla vielä näy. Kartasta näkyvät rajapyykin paikat ja etsin niitä siihen saakka, kunnes lunta tuli liikaa. Ilmaisesti osa rajapyykeistä on isojaon aikaisia. Pyykkeinä toimivat kivikasat ja yhdestä kivestä löysin oikean, kiveen hakatun numeron.


Yritin etsiä lisää pyykkejä Karttapaikan koordinaattien ja Googlemapsin avulla, mutta taitaa olla liian syrjäistä seutua ja jatkankin etsintää lumien sulamisen jälkeen kompassin avulla. Piikkilangan jäänteet antavat viitteitä siitä, missä rajapyykki voisi olla. Vanhan kartan lisäksi sain aineiston, jossa on selostettu tarkkaan, millaisesta alueesta on kysymys. Suolla on tosiaan ollut mutahauta, mutta sen tarkkaa paikkaa ei kerrota.
Naapurin emännän miehen isä osti heidän tilansa samaan aikaan ja se on säilynyt perheen hallussa. Maurin ja Hildan jakamaton kuolinpesä, jossa oli kolme osakasta, myi tilan vuonna 1972. Ostajia olivat maanviljelijä ja hänen vaimonsa lähipitäjästä. Jo 1970-luvun loppupuolella he myivät määräaloja tilasta perheelle, jolta minä sen ostin. Rakennukset olivat ilmeisesti pitkään käyttämättöminä ja minua huvitti, kun löysin mökistä kirjasen nimeltä Autiotuvan uudet asukkaat.