Tulppaanit, pihan väripilkut, ovat kohta kukkineet, mutta vielä ne hehkuvat.
Halusin pihalle uutta väriä ja kaupunkimatkalla menin toiselle sen toreista. Etukäteen tiesin, että siellä on myyjiä, joille käy vain käteinen maksu. Minulla oli lompakossa joitakin seteleitä, mukana sukulaispojan ylioppilaslahjaksi automaatilta nostetut setelit. Päädyin maljaköynnökseen, mutta se maksoikin 5 euroa enemmän kuin mitä olin varannut kasviin. Myyjä näki lahjasetelit lompakossani, mutta niistä en luopunut. Olin puolen tunnin kuluttua tapaamassa pojan äidin, jolle olin antamassa rahat. Loppuratkaisu oli, että jäin myyjälle vitosen velkaa, jonka voin käydä maksamassa hänelle, hän on torilla kuulemma koko kesän. Luottamusta löytyy.
Ensimmäiset tomaatintaimet sain ilmaiseksi. Ystävän kaupunkiasunnon ala-aulassa oli kirsikkatomaatin taimia maitopurkeissa ja lappu ”saa ottaa”. Kaksi otin mukaani.
Viime vuonna taimistolla, josta yleensä ostan taimet, oli kova kiire ja keräsin itse taimet. Vahingossa olin ottanut keltaisia tomaatteja eikä niistä tullut kunnolla satoa. Nyt oli asioita mökin läheiseen kaupunkiin, jossa on Hankkijan myymälä ja päätin ostaa taimet sieltä. Siellä oli kiireistä. Kysyin pojalta, jonka sain kiinni, että onhan nämä varmaan runkotomaatteja. Hän vastaisi, että on, mutta myöhemmin tajusin, että hän ei varmaan tiennyt, että on eri lajisia tomaatteja. Mökillä selvitin, mitä purkissa lukeva Gardeners Delight tarkoittaa ja kirsikkatomaattihan sen laji on.
No, sieltä sain kesäkurpitsat ja kasvihuonekurkut
Lopulta oli sitten tehtävä 40 kilometrin lenkki mutkaista ja mäkistä tietä pitkin vakiopaikkaan. Siellä oli rauhallista ja taimet oli merkitty hyvin. Runkotomaatit ovat jo kasvihuoneessa ja aloittelevat kukintaa.
Sieltä sain myös avomaan kurkkujen taimet ja lisäksi ostin krasseja, sillä omat siemenet on vielä kylvämättä.
Ja yhden ruohosipulin, jonka istutin kukkapenkkiin. Olin lukenut, että myyrät karttavat sen hajua.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti